tiistai 28. helmikuuta 2012

Kaksoisleuka

Kun liki kaksikymmnetä kiloa pudottaa kehostaan pois, jää ylimääräistä nahkaa. Minulla tuo ylimääräinen nahka on jäänyt leuan alle. Siellä se on miljoonalla pikku rypyllä ja roikkuu ikävästi. Olen ihan tosissaan katsellut eri klinikoiden kauneusleikkausten hintoja. Niissä on hurja ero ja toimenpiteetkin ovat erilaisia. Mutta silti ne maksavat. Minulle ei taitaisi tepsiä muuta kuin ylimääräisten helttojen poisleikkaus.


Tiedän, että monet pitävät kauneusleikkauksia turhamaisimmista turhamaisimpana. Mutta miettiikääpä, mies voi ostaa itselleen kymmeniä tuhansia euroja maksavan auton. Kaverit kehuvat ja mies on ylpeä. Eikä kukaan kysy, että kannattiko ostaa. Ja tuon auton hinta alkaa tippumaan alaspäin samalla, kun sen ajaa liikkeestä ulos. Mutta jos nainen haluaa sijoittaa ulkonäköönsä edes kymmenesosan tuosta, hän on turhamainen bimbo. Ja vaikutukset kestävät kauemmin kuin tuo auto. Olen antanut itselleni aikaa vuoden. Ensi keväänä katson, miltä naamani näyttää. Sitten teen päätöksen. Ja menen vaikka Nordsrömille... eikös se ole paras:)


Päivän syömiset
- aamupala: sitä samaa...
- lounas: Kotikartanon metsäsienikeitto ja raejuustoa
- päivällinen: broilerkasviswokkia ja Salaneuvosjuustoa




Tältä näytti mökillä viime viikonloppuna. Kuva pettää hiihto-olosuhteiden kannalta. Hiihtämään ei päässyt. Tuo paksu lumi piti alla olevan jään lähes sulana. Metri lunta ja sen alla jäistä loskaa ja sohjoa.

5 kommenttia:

  1. Voisin kirjoittaa vaikka kirjan tästä aiheesta, koska tämä on yksi lemppariärsyynnyttäjistäni, koska minua niin raivostuttaa, että yhteiskunnassa, jossa naisen arvo riippuu kauneudesta ja nuoruudesta ja jossa melkeinpä jokainen nainen laittaa elämässään melkoisen summan rahaa voiteisiin ja meikkeihin ja kalliisiin vaatteisiin, kauneusleikkaus onkin muka osoitus ihan hirveästä turhamaisuudesta ja ainoastaan tyhjäpäiset hanhet käyvät niissä. Mitä eroa sillä on, millä tavalla käyttää rahaa ulkonäköönsä, kun kaikki me kuitenkin siihen käytämme rahaa?! Ja miehet tosiaan ostaa niin älyttömiä isojen poikien leluja, että heillä ei tosiaan ole varaa kritisoida!

    Minä voin ainakin ihan suoraan sanoa, että jos minulla on varaa, aion korjailla tulevaisuudessa vähän kaikenlaista. Eikä se laske minun älykkyysosamäärääni tippaakaan.

    Voisit muuten harkita kasvoakupunktiota, se on nyt ainakin julkkisten suosiossa ja maksaa paljon vähemmän kuin leikkaus.

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä minä olen melko varma, että tulen käymään jossain korjauksessa. Ja itse maksan omat omat korjaukseni. Se periaate minulla on, että mitään ei laiteta lisää (silikoni, botox), mutta ylimääräisiä voidaan leikata pois. Täytyypä tutustua tuohon kasvoakupunktioon.

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti samaa mieltà, eli jos asia vaivaa, kannattaa se korjata. Ja mina myos aion tulevaisuudessa turvautua johonkin korjaavaan operaatioon, jos vaan on varaa. Kunhan tulos pysyy luonnollisen nakoisena. Julkisuudessa on monta pelottavaa esimerkkia siita kun hommat ovat lahteneet taysin kasista, mutta siihen me, jotka itse maksamme leikkauksemme, tuskin paadymme kovin helposti. Olet muuten aivan kasittamattoman sitkeasti laihduttanut. Eiko sinun tee koskaan mieli poiketa ns. kaidalta tielta? Syomisten suhteen siis?

    VastaaPoista
  4. Minä olen aika päättäväinen luonne. Monesti on tehnyt mieli poiketa "kaidalta tieltä", mutta olen päässyt tunteen yli. Jos olisin nuorempi, olisin varmaan hyvä anorektikko. Ajattelen aina, että jos nyt poikkean ja annan repsahtaa, tavoitepaino on aina kauempana. Ja olen tietoisesti vältellyt tilaisuuksia, jossa joutuu syömään tai juomaan. Saa nähdä, miten tasapainottelu sitten onnistuu.

    VastaaPoista
  5. Anteeksi tämä kommenttivyöry minun suunnaltani, mutta nyt kun jälkikäteen blogiasi luen niin minkä sille voi :D

    Tosi hienosti vertasin kauneusleikkausta ja autoa :D Mä olen myös selannut nordströmin sivuja ja olen sen päätöksen tehnyt, että jos onnistun ja jos maha riippuu niin mä menen leikkaukseen keinolla millä hyvänsä. Ihan sikakallis olisi tuo vatsanahan kiristys, että ei ihan tällä äitiyspäivärahalla sinne mennä, mutta kai sitä konstit keksii, kun asia tulee ajankohtaiseksi.

    VastaaPoista