keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Äimän käkenä

Olin vielä tänäänkin ihan äimän käkenä eilen saamastani ystävällisestä palvelusta siellä puutarhalla. Blogituttavani Norppa kehoitti minua laittamaan puutarhalle sähköpostia. Sen teinkin. Toivottavasti koko henkilökunta kuulee sen. Positiivista palautettahan on aina mukava saada!


Kevät on yleensä kaikenlaisten juhlien aikaa. Ja juhlissa on sitten sen seitsemää sorttia niin suolaista kuin makeaa. Ei hyvä kausi laihduttajalle ollenkaan. Eilen oli työpaikallani eräänlaisten sidosryhmien iltapalabuffett. Minun tehtäväni oli organisoida  koko buffetti. Joten huhkin koko illan keittöllä, kolme ihmistä apunani (piti tulla viisi). Ja en ottanut murustakaan noista ihanista piiraista, kakuista ja muista tarjottavista. Tänään oli sitten koko henkilökunnan kevätlounas. Menin mukaan, kun en nyt halua näyttäytyä ihan omituiseltakaan. Ihan oli kiva lounas ja kohtuudella söin. Salaatteja, broilerpuikkoja (En ole ennen tämmöisiin törmännytkään. Näyttivät ihan kalapuikoilta. Hyviä olivat, mutta en todellakaan aio ostaa niitä koskaan itse. Pitkälle jalostettua teollisuusruokaa. Broiler broilerina.). Kermaperunat ovat pitkään olleet pannassani, mutta söin nyt niitäkin. Ja sitten söin kahdeksan karamelliä ja puolikkaan mokkapalan... Onneksi tänä keväänä ei ole tiedossa yksiäkään valmistujaisjuhlia tai ylioppilasjuhlia. Joskus olen urakoinut viidetkin juhlat päivän aina läpi...


                                                              Surfiina

2 kommenttia:

  1. Onnittelut herkkujen välttelystä :). Olisikohan edellisen kommentin meno suoraan sähköpostiin johtunut siitä, että kommentoin kännykällä. Tämä on viesti on läppäriltä lähetetty eli jos tää näkyy normisti, niin vika kännykässä ;D

    VastaaPoista
  2. Nyt näkyy viesti! Nämä sähköisten viestimien maailmat ovat joskus aika erikoisia.

    VastaaPoista