sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Suunnitteilla

Sushin tekeminen itse on ollut mielessäni jo pitkään. Nyt tuon idean nosti jälleen ajankohtaiseksi K-RuokaPirkassa ollut ihana ohje.




Aika paljon olen ideaa jo vienytkin eteenpäin. Minulta löytyy Haaparannalta ostettu "starter kit", tyttäreltäni lahjaksi saama reseptikirjanen ja tuo sunoko, bambumatto, jolla norimakirullia pyöritellään. Reseptejä lukiessa selvisi, että vaikein osuus taitaa olla riisin keittäminen. Mittaa tasan niin ja niin paljon vettä, alä avaa kantta, anna hautua... Täytteetkin olen jo suunnitellut: lohta, avokadoa ja kurkkua. Ja wasabilla hiukset pystyyn :)

No nih, pakkasta on jälleen -16°C. Jää ulkoilut lyhyeen, ainakin PoikaKoiran kanssa.

4 kommenttia:

  1. Kiva olisi susheja tehdä, mutta jotenkin se tuntuu liian vaikealta hääräämiseltä. Sinulla on kyllä vaikuttava aloituspaketti ohjeineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sen näkee sitte. Aikanaan pelkäsin voileipäkakun tekemistä ja sitä "hääräämistä", mutta itseasiassa homma oli helpompi kuin täytekakun teko. Vaatii varmaan tuo sushien teko kuitenkin pari harjoittelukertaa.

      Poista
  2. Ei ole vaikeaa, jos minäkin olen oppinut.

    Täällä lisää:

    http://valostavarjoon.blogspot.fi/2011/12/homemade-sushi.html

    http://valostavarjoon.blogspot.fi/2012/01/maki-sushi.html

    VastaaPoista