sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kylmää ja tuulta

Voi hyvä tavaton kun on ollut masentava kesäkuun alku. Kylmää, sadetta ja tuulta. Mökin kasvatuslaatikoidenkin istutus tapahtui vasta viikonloppuna. Aina olen saanut ne toukokuun puolella laitettua, vaikka vanha sananlasku täältä päin opastaakin "ei ennen kesäkuun kymmenennettä".


Jospa sieltä jotakin nousisi. Takalaatikkoon salaattia, oreganoa, basilikaa ja sitruunabasilikaa. Köynnökseksi Miinanköynnöstä. Serkultani saama ruohosipuli on kiitollinen kasvaja vuodesta toiseen. Etulaatikkoon persiljaa, tilliä, kehäkukkaa ja auringonkukkaa. Niitä auringonkukkia, joita minun piti esikasvattaa. Parvekkeen kukkaruukkuun istuttamastani viidestä siemenestä kolme on jo itänyt!


Parvekkeeni tomaatti kasvaa hyvää vauhtia. Olen saanut kasvatusvinkkejä myös täältä blogimaailmasta. Kiitos niistä, jostakinhan se aloittelijankin on oppinsa saatava. Jostain luin myös, että menestyäkseen tomaatin on oltava vähintään +15°C lämpötilassa. Nyt on vain niin, että useimpina päivinä jopa lasitetun parvekkeen lämpötila jää alle tuon vaaditun... Mutta kyllä myös tomaatti osaa olla kaunis kasvi.


Siiten ostimme mökille uuden grillin. Asiahan on niin, että vaikka investoisit kuinka hyvään ja kalliiseen grilliin, muutaman vuoden kuluttua se on ruostunut puhki. Vaatimukseni grillille olivat emaliset paistoritilät puhdistamisen helpottamiseksi ja sivukeitintä emme tarvitse. Joillekin tuo sivukeitin on ehdoton, mutta grillaamisen päätavoitehan on juuri tuo grillaus. Ei se perunoiden maku muutu, jos niitä siinä sivukeittimellä keittelee. Sama keittää perunat halvemmalla sisähellalla. Grillin etukuvun lasi on ihan turha. Mustuu jo muutaman kerran jälkeen pesukelvottomaksi. Ja kuka tuota lämpömittaria katsoo?


Mutta voi jösses tuon grillin kasaaminen. Vaikka kuinka yritin olla pääinsinööri ja jakaa neuvoja Aviokille, niin aina meni jossain pieleen. Milloin ruuvasimme vääränlaisia ruuveja, milloin ruuvi ei kertakaikkiaaan suostunut menemään uomiinsa ja milloin ohjeet olivat melkein hepreaa. Ja yksi osa tuosta paketista puuttui, vasemmanpuoleisen sivupöydän tukirauta, näkyy oikealla. Että uudestaan kaupoille arkena. Prkl.

Asiasta kolmanteen. Muutama kesäkukka pitää vielä hankkia. Semmoinen matalampi tomaatti ja muhkea amppeli parvekkeelle. Mökille sain sentään yhden kukkapurkin istutettua, tähtisilmiä. Kiitollinen kukkija. 


2 kommenttia:

  1. No niinpä, nii o kylymää ollu, että oikee surettaa ja mun käy oikiasti sääliksi niitä työläisiä, jokka on alottanu kesäkuun alusa lomansa :( Mutta valua meillä nyt kyllä on, pittää olla siitä onnelline, josko se pian ilimaki lämpiäis! Mukavaa kessää Manta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se vielä kesäksi muutu. Ainakin toivotaan niin. Mukavaa kesän alkua sinullekin!

      Poista