torstai 13. joulukuuta 2012

12.12.12. klo 12.12

... oli eilen. Muistatteko te, mitä teitte eilen tuohon maagiseen aikaan? Minä muistan. Eräs työkaveri oli tuonut mukanaan kameran ja otti meistä sillä kuvan. Siihen kuvan alareunaanhan voi saada näkyviin päivämäärän ja kellonajan. Oli oikein hauska pieni hetki keskellä työpäivää, siellä remontin keskellä.

Eilen oli myös kansainvälinen geokätkeily-päivä. Olisin mennyt tänne paikalliseen nuotio-iltaan, mutta tuo harmin kokous pilasi suunnitelmani.

Ne meidän remppamiehet ovat sitten mukavia, leppoisia ja taitavia. Sellaisia "vanhan ajan" miehiä, joilla on ammattiylpeys tallella ja tietotaito hanskassa. Kävin vilkaisemassa työtilaani ja siellä asenneltiin juuri kaikenmaailman ATK-kaapeleita. Edelliset roikkuivatkin kuin pyykkinarut. Mainitsin siitä asentajalle. Hän sanoi, että edellinen viritelmä oli lähes hengenvaarallinen, kukahan lie tehnyt? (No, se oli sellainen tyyppi, joka kävi aina viheltelemässä pari tuntia ja vaihtamassa tikapuiden paikkaa. Paidassa luki jotain "Fucking...". Asennus kesti monta viikkoa. Nyt sähkömies teki homman aamupäivän aikana ja koteloi johdot piiloon).

Muuten, blogillani 18 vakituista lukijaa. Ihan kiva. Mukava, että jorinani kiinnostavat muita samanhenkisiä (tai voihan sitä olla erihenkinenkin). Tyttäreni blogilla on 73 lukijaa. Ja heistä yksi on blogiemme yhteinen lukija. Arvaatko, kuka se teistä voisi olla? 

On ihan mukava kuunnella nuorten "lapsellisten" työkavereiden juttelua jouluun valmistautumisesta. Nyt on kuulemma pukki-ongelma. Eräälläkin työkaverilla oli viimejouluinen, huonosti naamioitu pukki istunut alle 10 min ja veloittanut siitä 50€. Sanoinkin leikilläni, että minä voin kyllä tulla teille joulupukikisi ja kuinka kauan minun täytyy istua tuon 50€:n edestä :) Vitsi, vitsi. En varmaan lähde kotoa mihinkään jouluaattona.

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo työkaverin idea!
    Kerroitko tyttärellesi omasta blogistasi?
    Minä liittyisin lukijaksi, mutta en osaa. Olen eri blogeihin yrittänyt, mutta ei mun äly näköjään riitä!

    VastaaPoista
  2. Siis joo kerroin! Minä olen kirjoitelut tätä blogia likipitäen vuoden. En ole liittynyt silti yhdenkään blogin vakoilukijkasi. Aluksi en osannut ja en ole varma, osaanko vieläkään. Kysyn tyttäreltä jouluna...Kerran yritin liittyä erään blogin vakiolukijkasi, mutta koko nimeni pläjähti esiin...

    Mutta minusta on mukavaa, että joku lukee näitä päivityksiä, Ja vaikka ei lukisikaan, onhan tämä julkinen päiväkirja. Kiva, että jaksat seurata tarinoitani :)

    VastaaPoista