Kamerakuumetta

On se kumma, kun ihmisen tekee aina jotakin mieli. Nyt minä haluaisin uuden ja paremman kameran. Pääasiassa räpsin näitä täällä esiintyviä kuvia kännykällä. Kyllähän tuossa IPhonessa on ihan hyvä kamera. Ja sitten minulla on Pentaxin 8.0 megapikselin pokkari. Mutta jo siinä on niin paljon toimintoja, että edes murto-osaa niistä en ole käyttänyt. Täällä blogimaailmassa kun katselee toisten ottamia kuvia, niin hyvän laadun erottaa jo kauas. Tämän kamerainnon herätti tuo vähän yli kolmen viikon kuluttua odottava matka. Mutta. En minä jaksa raahata mukanani mitään raskasta järjestelmäkameraa. Siitäkin on oma huolehtiminen. Joten pärjätään näillä mitä on. 

Melkoisen tarkka ja onnistunut kuva lillukasta (taas). Syksyn ja ruskan sävyjä ei tänä syksynä luonnosta paljoakaan löydy. Tämä kuva on otettu Pentaxin pokkarilla. 

Ruoaksi tein kukkakaaligratiinia. Gratiiniin pistin kokonaisen paketin Koskenlaskija juustoa. Voi jee, kun oli hyvää!

Syksy

Harmaata, masentavaa, tihkusadetta... siis syksy. Missä ovat kuulaat ja raikkaat syysaamut? Tänään lähdetään pistämään mökki talviteloille. On me siellä joskus oltu myöhempäänkin, mutta nyt tuntuu siltä, että tämän vuoden mökkeilyt on mökkeilty. Johtuu osittain siitä, että siellä ei nyt tällä hetkellä ole mitään järkevää tekemistä. En minä sitä tekemistä niin kamalasti kaipaa, mutta pimeä tulee niin aikaisin ja tekemiset rajoittuvat lähinnä tv:n töllöttelyyn. Aviokille tuo tekemättömyys on isompi ongelma. Saatiin puusavottakin päätökseen. Tai Aviokki sai. Polttopuita on sitten ainakin 10 vuodeksi eteenpäin. Ensi vuonna odottaa ulkoseinien maalaus. Tai Aviokkia odottaa. Marjat on poimittu ja saatu. Tai Aviokki on poiminut ja saanut veljeltään. Mutta on siellä minullekin yksi homma. Kasvatuslaatikoiden tyhjennys ja muokkaus ensi kesää varten.

Kuva on otettu joskus keskikesällä. Aivan liian paljon kasveja aivan liian tiheässä. No, tietääpähän mitä tehdä toisin ensi kesänä.

Söin eilen töissä kaalilaatikkoa. Se oli aivan ihanaa. Ajattelin, että pärjään sillä koko loppupäivän. Mutta. Kotona iski jälkiruokahimo päälle. Söin ison annoksen jäätelöä ja murskasin siihen vielä keksinmuruja päälle. Nyt ei sitten enää ole onneksi jäätelöä. Eikä keksejä.

Puolukka

Aviokin veli toi meille kaksi ämpäriä puolukoita. On nääs työtön ja on varmaan tienannut nyt syksyllä enemmän rahaa puolukoiden poiminnalla kuin jos olisi töissä. Ihan kiva. Siis että saatiin puolukoita. Tein niistä sosetta, pistin sekaan vähän sokeria ja sitten pakkaseen. Nyt saa sitten syödä puolukkaa ihan tosissaan. Paitsi kyllä minä äidilleni vien ainakin puolen ämpärin verran. Joskus olen tehnyt puolukoista tuoremehua, mutta se on niin vaivalloista ja kun siihen pitää pistää sokeriakin aivan mahdottomasti.

Harmi, kun tänä vuonna on aika huono sienivuosi. Perinteiset herkkutattipaikat huutavat tyhjyyttään.

Aiemmin kirjoitin niistä thaimaalaisista marjanpoimijoista. Eräs sukulaistätimme oli mennyt sanomaan talonsa nurkalla marjoja poimineille thaimaalaisille, että hän oli kyllä ajatellut itse poimia tästä marjoja. Johon eräs poimija vastasi "Voi, kyllä minä poimin sinulle ämpärillisen, mene vain sisälle odottamaan (siis tietenkin murteellisella englannilla). Tule tunnin päästä hakemaan." Ja niin siellä odotti tunnin päästä täysi marjaämpäri. Täti olisi tarjonnut mustikkaämpäristä rahaa, mutta eivät he ottaneet sitä vastaan. Täti vei sitten heille voileipiä ja kahvikakkua. Mietin vain, kuinka moni suomalainen olisi vastaavassa tilanteessa tarjoutunut poimimaan ilmaiseksi ämpärillisen mustikoita, kun se on kuitenkin omasta ansiosta pois? Mutta ainakin tädille tuli hyvä mieli.

 Viimeisiä kesäkukkia.

Odottelua

Lupasin hakea tyttäreni lentokentältä. Myöhään. Eli siinäpä tämä ilta menee odottelun merkeissä. Onpahan kerrankin aikaa lueskella näitä blogeja.

Kävin tänään pitkästä aikaa PoikaKoiran kanssa koirapuistossa. Siellä oli monta "sopivan" kokoista leikkikaveria. Mutta ei me siellä kauan voitu olla. Tuo meidän hauveli on niin innokas narttujen perään, että jos se ihastuu johonkin narttuun, niin selkään on päästävä. Ja se ei nartun omistajasta ole pidemmän päälle yhtään mukavaa. Ei haittaa vaikka toinen koira olisi liki metrin säkäkorkeudelta ja meidän koira tarvitsisi periaatteessa jakkaran avukseen, niin selkään on vaan päästävä. Äijätoimintaa. Ja näyttelyhaaveiden takia PoikaKoiraa ei leikata. Eikä Aviokki antasi leikata sitä muutoinkaan. Sanoo, että se on koiran luonto pois. Olen kyllä pitkälti samaa mieltä.

Jestas, kun nukuttaisi jo makeasti.

Syksyn värit

2000 km

Tänään polkiessani töistä kotiin, tuijotin vain koko ajan polkupyörän matkamittaria. Ja bang! 2000 kilometriä tuli täyteen! Yritin ajatella, että montakohan kaloria nuokin polkemiset ovat kuluttaneet. Ja bensan säästö. Mutta jos laskee pyörän hinnan, niin kilometrille on tässä vaiheessa tullut hintaa 30 senttiä. Tuhat kilometriä vielä, niin kilometrikustannukset ovat pudonneet 20 senttiin. Ai niin, rengas on puhjennut kolme kertaa. No, ei lasketa sitä.

Kännykällä napattu kuva.

Pappi ja kappalainen

No nyt olen suuren suuni kanssa melkoisen sopan saanut aikaan. Noiden perjantaisten hautajaisten ja oman isäni hautajaismuistojen perusteella pistin palautetta seurakunnalle. Missään en maininnut kuitenkaan vainajan nimeä. Ihan yleisellä tasolla kerroin mieipiteeni. Ja nyt sitten pappi ja kappalainen ovat vastailleet minulle ja pyydelleet anteeksi ja pyydelleet anteeksi setänikin omaisilta, vaikka missään en maininnut hänen nimeään... Ovat siis varmaan pähkäilleet, että kukahan se mahtoi olla, kun kuitenkin papin nimen mainitsin. Tässä tulee itselle ihan syntinen olo, kun on uskaltanut jotain arvokasta ammattikuntaa vähän sohaista... Kappalainen pyysi vielä puhelinnumeroani, että voisi keskustella kanssani. No, kyllä minä sen hänelle sähköpostiviestissä annoin. Pitäähän tämä homma viedä loppuun asti, eikä vetäytyä pelkurina. Ihan ystävällisissä merkeissä minä olen tätä hommaa yrittänyt hoitaa...

Voi jee... Mutta monellakohan ihmisellä on nyt paha mieli...

Nämä on niitä lillukanvarsia, joista poliitikotkin puhuvat...

Normi viikko edessä?

Kahdesta työntäyteisestä viikosta selvitty! Työajat paukkuivat ylitunneille aamusta ja illasta. Toinen lauantaikin meni töissä. Jospa nyt olisi normi viikko edessä. Paitsi... Pitää muistaa hakea tytär lentokentältä ja TyKy-päivä (työkykyä ylläpitävä "virkistyspäivä", minua kyllä lähinnä v....taa nuo päivät, olisi tässä muitakin kiireitä). 

Niin, ja poikani häät. Eivät ole isot juhlat, pikaisesti maistraatissa vihitään arki-iltana. Nimittäin tuo ulkomaille töihin meno ja siellä pariskuntana eläminen on paljon helpompaa, jos on naimisissa. Katolinen maa. Aina he ovat pienistä häistä puhuneet, mutta nämä ovat kyllä tositosi pienet häät... Mitäpä minä aikuisten ihmiseten päätöksiin puutun. Minä olen eronnut poikani isästä ja morsiammen vanhemmat ovat eronneet. Ja kummatkaan eronneet vanhemmat eivät tule toimeen keskenään. Ei ollut kummallakaan "sivistynyt" ero. Joten parempi näin, ei joudu kukaan epämiellyttävään tilanteeseen. Mutta toisaalta, onhan se kamalaa, kun lapset joutuvat miettimään jopa omia häitään vanhempiensa tunteiden kautta. Minä kyllä sanoin, että jokainen saa järjestää sellaiset häät kuin itse haluaa. Ei siinä tarvitse vanhempien tunteita ajatella.

Elämä on.

Tuoksuherne hempeänä.

Huoh...

Rankka päivä takana. Sedän hautajaiset. Vaikka kuinka tuntuu, että tämähän menee jo rutiinilla ja nyt ei itketä, niin se itku vaan tarttuu toisista itkevistä ihmisistä. Omaisten suru on aina niin käsinkosketeltavaa.

Ja tulin taas aika pahalle päälle. Miksi joku saa kutsua itseään kanttoriksi, jos soittaa päin honkia? Tosin urut ovat siitä armollinen soitin, että jos ei heti löydä seuraavaa sointua, niin aina voi nojata siihen edelliseen koskettimeen ja ääntä tulee. Ja miksi pappi ei vaivaudu opettelemaan edes vainaja nimeä? Onhan heillä kuitenkin niitä apulappuja sen kirjan välissä. Sama pappi siunasi isäni ja lausui hänenkin nimensä väärin. Ja saman kohtalon koki siis myös velimies. Omaisten kannalta anteeksiantamaton virhe. 

Hautajaisten (ja häiden) parasta antia on kuitenkin sukulaisten tapaaminen. Varsinkin minä olen aika heikko pitämään yhteyttä keneenkään. Nytkin tapasin yhden serkkuni, joka on asunut jo pari vuotta tässä ihan lähistöllä. Tosin kuulin, kun äitini sanoi naapurilleen, että onhan se aikamoista laiskuutta, kun ei tien yli pääse toisen luokse kylään, vaan tapaa heitä ainostaan hautajaisissa. Ollaan varmaan vähän samanlaisia. Erakoita.

Ruoka oli hyvää, perinteistä pohjalaista pitoruokaa. Söin, muuta en kamalasti. Ihanaa "oikeaa" ruisleipää, lohta, rosollia, lihaisaa kastiketta... Mansikkakiisseliä... Ja ohuen ohut täytekakkusiivu.

Suosikki

Jaa, se sitten lopetataan Suosikki-lehti. Minä kuulun siihen ikäluokkaan, jonka nuoruuteen Suosikki kuului ehdottomasti. Se tuli jopa tilattuna kotiin muutaman vuoden. Minua pari vuotta vanhempi serkkutyttö kertoi, että hänen äitinsä oli antanut hänelle markan rippikoulukirkkoon mukaan pistettäväksi kolehtiin. Ei ollut mennyt markka kolehtiin, vaan sillä oli ostettu salaa Suosikki! Rahan arvohan on muuttunut, eikä tuota hintaa voi suoraan verrata nykyrahaan. Vajaa 20 senttiä oli siihen aikaan iso raha. Noihin aikoihin kotikonnuillamme esiintyi myös englantilainen The Sweet -bändi. Olin niin nuori, että vanhempani eivät päästäneet minua katsomaan keikkaa, ja liputkin olivat kuulemma ylihintaisia. Myöhemmin olen lukenut paikallisen nuorisosäätiön muisteluista, että liput tuolle keikalle olivat huikeat 5 markkaa. Ennätysmäisen korkeat lippujen hinnat! Niin se aika muuttuu. Ja bändi oli esittänyt vain kaksi kappaletta, koska joku oli heittänyt solistia jollain kapulalla...

Kävin tänään sitten vihdoinkin pistämässä passihakemuksen vetämään. Ajoin naapurikunnan puolle 20 minuuttia, jonotin 2 minuuttia ja ajoin takaisin. Eli reilusti alle tunnissa homma oli ohi. Ja lähettävät sen vielä kirjattuna kirjeenä lähipostiin. Kuten aiemmin mainitsin, täällä Pohjolassa poliisiasemalla on tosi ruuhkaa, passihakemusta on parhaimmillaan joutunut jonottamaan yli kolme tuntia. Kyllähän tuohonkin reissuun meni aikaa, mutta jotenkin sen kestää paremmin ajamalla kuin istumalla poliisilaitoksen palvelupisteessä kaikenmaailman ihmisten kanssa. Pakolaiset, siirtolaiset, romaanit, aselupien hakijat näin metsästysaikaan, pitkästymistään kitisevät lapset, örisevät humalaiset... Meitä mahtuu tähän maailmaan.

Tämä ei ole söpö kuva. Bongasin työpaikan portaiden juurelta tämän vähän yli 20cm pitkän kastemadon. Ikinä en ole nähnyt näin pitkää matoa. Yritin katsoa, kummalle suuntaa se kulki. Ei saanut selvää, kumpikin pää yritti eri suuntaan.

Oksu

Eilen illalla oloni muuttui ihan omituiseksi. En pääsytkään sitten sille kaavailemalleni juoksulenkille. Ja niinhän siinä sitten kävi, että nukkumaan asettuessani minulle tuli kamalan etova olo ja oksu (oksennus :) ). Kolme kertaa piti käydä tyhjennyksellä. Ja jos nyt oikein haluaa retostella asialla, niin kiirettä piti pitää, hyvä että ehti posliinialttarille. Aamulla olo oli ihan ok, kahvi ei tosin maistunut. Töissäkin jaksoin ihan hyvin, mitä nyt pää oli hiukan kipeä. Se on kyllä merkki jonkin viruksen jylläämisestä, sillä pääkipu on minulla tosi harvinaista. Toinen mahdollisuus on tietenkin, että olen syönyt jotakin pilaantunutta. Kaupasta ostettu valmiiksi savustettu lohi? Kaupan tuoresalaatti? No, jospa homma olisi nyt ohi.

Tiedättekö muuten, mikä on naisen ja miehen ero, jos sattuu sairastumaan työpäiväksi? Nainen tulee töihin ja sanoo "luulen, että minulla on hiukan kuumetta, mutta tulin töihin". Kun taas mies soittaa pomolle ja sanoo "luulen, että minulla on hiukan kuumetta, joten jään kotiin". No, kyllähän töistä saa ja pitää olla pois, jos sairastaa. Joillakin se kynnys on vaan niin alhaalla tai sitten liian korkealla. 

Jokohan nämä kukkalaatikon kukat ovat olleet esillä? En muista.

Karhukirje

Minulle tuli tänään postissa karhukirje taloyhtiöltä. En ollut uskoa asiaa todeksi. Siis minulle tulee karhukirje, joka maksan laskut aina säntillisesti eräpäivään mennessä. Hermostuin asiasta totaalisesti. Asiaa ei helpottanut yhtään, että luin kirjeen väärin. Siinä luki "veloitukset 2476€". Siis liki 2500 euron lasku! Mutta huh! Onneksi laskun tarkempi tarkastelu osoitti, että olen maksanut noin paljon, siis taloyhtiö on veloittanut minulta tuon kyseisen summan. Ja karhuttavana oli 80 euroa. Se johtuu typerästä näppäilyvirheestä (joita minulle putkahtelee näihin teksteihinkin aika usein). Olisi pitänyt näpytellä edellisessä vastikkeessa 284 €, olin näpytellyt 204 €. Typerä huolimattomuusvirhe joka tapauksessa, koska perintäkulut ovat 8 €.

Tänään oli taas pitkä kokous. Söin kinkkupiirakan palasen ja yhden pienen muffinin. Oikeastaan se oli hyvä, koska nyt kotona minun ei tarvinnut syödä läheskään niin paljon kuin tavallisesti. Ja klo 18.00 jälkeenhän minä en syö mitään. Ja ajattelin tänään yrittää juoksulenkkiä. Sitä ei ole tapahtunut viimeiseen viiteen vuoteen.

Näitä perkataan nyt!

Matkakuumetta

Varasin lokakuun lopulle pienen ulkomaanmatkan, kaupunkiloman. Kyllä oli taas sähläämistä, kun itse yrittää tilata kaikkea tämän netin kautta. Tai no, ihan hyvinhän se meni, luottokortin numeron kanssa oli vain ongelmia. Kun esim. lentoyhtiö kysyy luottokortin numeroa, ei missään sanota, että se pitää syöttää siihen lomakkeeseen yhtenä pötkönä. Kun se tuossa kortissa on kuitenkin muutaman numeron sarjoissa. Piti oikein soittaa sinne luottoyhtiöön ja kysyä miksi lomake herjaa koko ajan numeroani. Ja tämän jälkeen piti sitten vielä vastata puheluun, jossa kyseltiin luottoyhtiön palvelunumeron palvelusta... Ja keskustelu käytiin robotin kanssa, painelin varmaan mitä sattuu numeroita puhelimellani "asteikolla 1 - 5, 1 on erittäin tyytymätön, 5 on erittäin tyytyväinen..." Huh huh. Ja lopuksi "Kiitos osallistumisestasi. Voi nyt laskea luurin." Haloo! Kenellä enää on lankapuhelinta? Muilla kuin vanhuksilla...?

Laihdutus? Olen tasaisen varmasti pysynyt tuossa heinäkuun painossa. Pieniä liikahduksia sinne tai tänne. Yleensä ylöspäin, eli aina heti kurinpalautus. Mutta 59 kiloa... Yritän tsempata, yritän...

Kaktus kukkii Espanjassa.

Vanha ystävä

Olen varmaan maininnut, että olen kertaalleen eronnut. Kaiken muun ikävyyden lisäksi, mitä ero tuo tullessaan, tuo se eron ystävistä. Eron jälkeen ystävät jakautuvat selvästi "minun" ja "sinun" ystäviin. En oikeastaan osaa kuvitella tilannetta, jossa minulla ja exällä olisi yhteinen ystävä, jonka luona vuoroin vierailisimme. Samoin olen irtaantunut exän äidistä, lasteni mummusta. Aluksi kyllä soittelin hänelle, mutta sitten kuulin, kuinka hän oli vertaillut minua ja exän uutta kihlattua, kehuen hänet tietekin maasta taivaisiin. Joten päätin, että antaa olla. Hoitakoot exä lastensa ja mummun suhteet.

Tänään sitten näin erään vanhan ystävän, joka oli minun ja exän perhetuttuja. Olen nähnyt hänet aiemminkin muutama vuosi sitten, mutta silloin hän meni nopeasti moikattuaan pylvään taakse piiloon! Nyt sitten, kun lenkitin PoikaKoiraa, tuli hän minua vastaan, pysähtyi ja rapsutteli koiraa. Tuo koira antoi hänelle varmaan syyn pysähtyä ja aasinsillan kuulumisien vaihdolle. Luulen, että edellisellä kerralla hän oli ehkä tuntenut itsensä epävarmaksi ja vaivautuneeksi, että kenenkäs ystäviä tässä oikein ollaan, minun vai exän? Nyt sitten rupalteltiin pitkä tovi, samalla tavalla kuin kauan sitten. Vaihdettiin kuulumiset ja lasten kuulumiset. Ja tuntui, kuin edellisestä tapaamisesta ei olisi kulunut kuin päivä. Mutta tuskin tapaan häntä enää muuten kuin sattumalta, kuuluuhan hän exän ystäviin jo poikavuosilta.

Ystävyydelle!

Aamupala

Aamuhämärässä, ilman salamaa otettu kuva kahden hengen aamupalasta:

Pohjalla 15 mansikkaa, yksi nektariini, 2 dl puolukoita. Päälle loraus maustamatonta jugurttia ja pienempi loraus Gefilusmehua. Tehosekoittimella sekaisin. Ja tällaista tuli:

Melkein tasajoko! Tällä pysyy nälkä hyvin poissa tuonne puoleenpäivään. Sitten lounaaksi kreikkalainen salaatti ja päivälliseksi kahden munan munakas paprikalla, oliiveilla ja tonnikalalla.

Hamsterin vikaa

Jotainhan sitä pitää ihmisen keräillä nurkkiinsa pölyyntymään. Minä olen keräillyt näitä:

Paulingin Juhla mokka rasioita. Tämä on sarjan viides tuote. Nyt sitten tänään bongasin tuon purnukan lähimarketista. Eikä ollut enää montaa purkkia jäljellä. Vien sen mökille keittiöön. Saavat sitten tulevat sukupolvet kauhistella, että kaikkea se Manta keräilikin. 

Toisaalta on siellä mökillä muitakin peltipurkkeja. Entisaikoina esimerkiksi kekseille tehtiin aivan ihastuttavia peltipurnukoita. Vanhan Viri kaakaon sinivalkoinen purkki on myös nostalginen. Puhumattakaan isän varastoista löytyneestä Suomen olympiavuoden pastillirasiasta Paavo Nurmen kuvalla. Niitä aarteita ei myydä kirpputorilla. Vaikka itse sieltä löytöjä teenkin.

Ja kahvissa on kaloreita nolla. Olen opetellut juomaan kahvin mustana. Ennen ostin puolen litran maitopurkin ja siitäkin piti heittää puolet menemään, koska se ehti hapantua. Joten ei tarvitse enää kahvimaidosta huolehtia.

Jäi syömättä

Olen aina sanonut, että syön vaikka pieniä kiviä, jos ne ruoan nimikkeellä tarjotaan. Nyt sitten tapahtui sekin ihme, että löytyi ruoka, joka jäi minulta syömättä. Nimittäin tämä:

Savuhovin Raivo grillimakkara. Sanoin perjantaina Aviokille, että haluaisin syödä mökillä jotain maustettua makkaraa. Tavallisestihan syön vain Tervaporvari makkaraa. Se on tasalaatuista, eikä siinä ole möykkyjä. No, Aviokki osti sitten kaupassa konsulentilta tuota kuvassa olevaa makkaraa. Ja se oli tulista!!! Väkisin yhden makkaran söin, enempää en kertakaikkiaan pystynyt syömään. Nyt sitten netistä googlailin, että tuo makkara on maustettu Naga Morich -chilillä, yhdellä maailman tulisimmista chililaaduista. Konsulentilla olisi kuulemma ollut vieläkin tulisempi makkara, Tuska. Sen syöminen olisi varmasti ollut tuskaa. Ja minä pidin itseäni ihmisenä, joka pitää tulisesta ruoasta. Jo tuon Raivon syöminen sai suuni polttelemaan ikävästi. Aviokki söi uskollisesti makkarat loppuun (kahdella eri kerralla), kun ruokaa ei saa heittää roskiin... Mutta hänkin sanoi, että ei enää osteta tätä makkaraa. Millainen mahtaa olla henkilö, joka ihan aidosti pitää tästä makkarasta tai sitten siitä vielä tulisemmasta vaihtoehdosta? Onko kokemuksia?

Puolukka

Olin pitkästä aikaa levollisin mielin mökillä. Sain perjantaina yhden työjutun päätökseen, joten oli yksi stressi vähemmän mielenpäällä. Ja syksyn tulon huomaa jo selvästi. Aamulla oli mökissä vain 15°C lämmintä. Ensi kerralla pitää kaivaa lisäpatteri esille.

Launtaina kävin poimimassa vähän puolukoita. Mutta ihan kypsiä ne eivät vielä olleet. Ehkä pari viikkoa vielä. Toivottavasti ehdin ennen thaimaalaisia poimijoita. Tuo thaimaalaisten poimijoiden tuleminen tänne Pohjolaan on kaksipiippuinen juttu. Nostan kyllä poimijoille hattua, että he uskaltavat tulla tänne maapallon toiselle laidalle ihan vieraaseen ympäristöön. Ja heidän ansaitsemansa raha on heille varmasti tärkeä. Mutta... Minusta marja-isäntien tulisi osoittaa selvästi paikat, joista saa poimia. Anoppini on tosi harmissaan ja vihainen, kun jo toisena syksynä peräkkäin on hänen takapihametsikkönsä poimittu tyhjäksi. Ja ei hän uskalla mennä sanomaankaan mitään noille poimijoille. 

Minä keräsin valikoiden vain litran verran. Saapahan niistä aamujugurttiin kivan pirteän lisän.

Alkukesällä parvekkeelleni ostama pelargonia voi näin hyvin. Laskin, että kukkavarsia on 36.

En oo lihonut...

... mutta en kyllä laihtunutkaan. Se tavoitteen saavuttamisen palo on jossain piilossa. Yritän jatkaa sen etsimistä. Pyörälläkään en ole päässyt töihin viikkoon. On joko satanut vettä tai sitten raahattavaa on ollut niin paljon mukana, että pyörällä polkeminen olisi ollut lähinnä kidutusta. Toivottovasti syyskuu jatkuu lämpimänä, alle 10°C:n lämpötiloissa ei ole mukava lähteä aamuisin pyöräilemään. Tai asennekysymyshän se oikeastaan on.

Tänään töissä oli taas jollakin joku merkkipäivä. Otin viisi Tuc-keksiä levittellä ja kolme suklaakarkkia. Paljoahan se ei ole, mutta kun olen koko vuoden pystynyt kieltäytymään niistä. Repsahduksen esiaste?

Ja sunnuntaina leivoin tällaisen:

karviaismarjapiirakan. Neljänä aamuna ollaan Aviokin kanssa siitä palaset oetttu. Repsahduksen esiaste?

Sataa sataa ropisee, pilipilipom

Voi kuinka me ihmiset olemme erilaisia! Toiset täällä blogimaailmassa ovat innoissaan syksyn tulosta, sateen ropinasta ja kuulaista syysaamuista. Minä en. Katselin tuossa äsken TV:stä ohjelman Hansin matkassa (ruokaohjelma, mitenkäs muuten), jossa Hans Välimäki oli Teemu Selänteen luona Kaliforniassa. Voi kuinka mieleni tekisikään Kalifornian lämpöön. Tai edes Turkkiin. Minä muuten en ole koskaan käynyt Turkissa, vaikka matkustellut olenkin. Se on periaate-kysymys. Turkissa on 20 miljoonainen kansa nimeltä kurdit. Turkin valtio sortaa kurdeja ja erityisesti kurdilapsia kaikin tavoin. Kieltäen heiltä esimerkiksi koulunkäynnin omalla äidinkielellään. Ja Turkki on kaikesta huolimatta islamilainen valtio. Naisten oikeuksia poljetaan. Joten en sittenkään halua Turkkiin. Ja näkemykseni Turkista perustuu myös pitkälti elokuvaan Keskiyön pikajuna. Monelta turistilta varmaan häipyy valtion oikea olemus, jos vain on turistina jossain Alanyassa... Ihmettelen suuresti niitä ihmisiä, jotka esimerkiksi ostavat loma-asunnon Turkista. Joten haluankin lomalle vaikka Kreikkaan, tuohon Euroopan konkurssipesäkkeeseen.

Mutta eihän sinne ole mahdollista lähteä. Ja huomiseksi on luvattu vesisadetta. Saamarin syksy!

Ihanan pinkki unikko kasvatuslaatikossa.

Pieni helpotus

Tuossa aikaisemmin valittelin työkiireitäni. Tänäänkin olen paiskinut hommia aamu kahdeksasta ilta kahdeksaan. Kellon  ympäri. Eikä kunnan hommissa voi edes laskuttaa ylitunneista. Onneksi sain tiputettua yhden projektin pois vastuultani. Helpottaa vähäsen. Tosin en tiedä, kuka siitä ottaa vastuun, mutta IsoPomo lupasi minulle siitä vapauden, joten kiitos siitä.

Eilisen pitsan syönnin seurauksena en uskaltanut käydä aamulla vaa´alla. Jospa huomenna... Nyt ainakin vatsa toimii reippaasti. Varmaan seurausta siitä, että serkun kanssa marjoja poimiessa niitä meni aika paljon suuhunkin.

Päivän syömiset:
- Aamupala: 2 dl maustamatonta jugurttia, 1 dl maustaherukoita, 1/2 banaania ja vähän Valion mustaherukkakeittoa. Kaikki tehosekoittimella sekaisin.
- Lounas: Vihersalaatti (salaattia, persiljaa, tomaattia, kurkkua, oliiveja, fetaa ja sipuliruohetta).
- Päivällinen: Samaa salaattia, ja yksi Tervaporvari makkara. Ja jäätelöä. On vielä pakastimessa. En osta enää uutta.

Illat ovat jo pimeitä. Voisiko sanoa runollisesti, että "ohjaa majakan valo minua oikeita valintoja kohti..." Sain tämän ihanan kynttilälyhdyn serkultani palkaksi marjanpoimintatalkoista. Ihana yllätys!

Karviainen

Viikonloppu hurahti jälleen mökillä. Olin serkun apuna poimimassa hänelle ja vähän itsellenikin viinimarjoja ja karviaisia. Heillä on "ainakin sata" pensasta, joten poimittavaa riittää. Toki he myyvätkin marjoja, mutta paljon he myös itse syövät niitä. Minä en oikeastaan tajua, miten joku saa käytettyä itse niin paljon marjoja.

Muistan, kun pienenä inhosin tuota marjojen poimista. Mutta nyt homma tuntuu tosi leppoisalta. Saa istua paikallaan tuolilla ja jutella jonkun kanssa. Oikeaa hermolepoa ja aivojen tuuletusta. Serkkuni on kova puhumaan. Ei tule aika pitkäksi hänen kanssaan. Hän muistaa pitkät tarinat sukulaisistamme. On ihan kiva kuulla niitä, koska tuo äidin puoleinen suku on jäänyt minulle vähän vieraammaksi. Isän suku on paljon tutumpaa, asuimmehan kylällä, jossa asui isän lähes koko muu suku.

Tänään on Aviokin syntymäpäivä. Kävimme ulkona syömässä, missäpä muualla kuin pitsalla. Toinen kerta minulle laihdutuksen aikana. Jospa taas pitäisi parin kuukauden tauon. Ja ei nyt olekaan tiedossa mitään erityistä. Tasaista arkea.

Ihania, pehmeän makuisia karviaisia. Vähän enemmän kuin oman puskani 15 marjaa.