keskiviikko 14. elokuuta 2013

Suklaata...

Herkkujen suhteen kesä on mennyt tosi hyvin. En ole syönyt eikä ole edes tehnytkään mieli mitään makeaa. Kun silloin kaksi vuotta sitten aloitin painon pudotuksen, ruokavalion muutos oli todella radikaali. Mutta makeanhimo jäi päälle. Ihan pikkuisen oli joskus pakko saada suklaata. Palanen tummaa suklaata päivässä riitti. Ja nyt sitten tänä kesänä ei todellakaan ole edes tehnyt mieli. Varalevy on odottanut kaapissa koko kesän ja odottaa edelleenkin. Varmaan menee kohta vanhaksi. No, söinhän silloin joskus puolitoista vuotta sitten vanhaksi mennyttä taloussuklaata... Niin paha himo iski päälle.

Eilen sitten normaalien kauppaostosten yhteydessä tämä vain "tipahti" ostoskoriini. Ihan vain huomaamatta oikealla kädellä tartuin siihen. 


En muuten löytänyt millään hakusanalla ns. tehtaan kuvaa tästä tuotteesta. Muutama kuva löytyi, mutta nekin olivat jonkun toisen blogista. Joten itse piti kuvata. 

No joo. Pussissa piti olla kuutta eri makua. Esim. tuota alareunan keltaista Cheesecakea oli vain yksi makeinen... ja nyt pussista on syöty kahtena päivänä ja vielä huomisellekin riittää. Aika hyvin. Että ei tarvinnut koko pussia kerralla vetää makeanhimoon...

Niin, palatakseni tuohon edelliseen postaukseen. Äitinikin kysyi, että soittiko XX minulle viikonloppuna? "Taisi olla aika tuiterissa"... XX oli nimittäin soittanut sitten äidilleni, kun ei ollut saanut minua kiinni. Pitäisi aina muistaa, kun soittaa jollekin toiselle, että toisella voi olla todellakin jotain muuta tekemistä eikä vain nojatuolissa istuskelua ja puhelimen päivystystä. "Hän on muuten aika usein tuiterissa", totesi äitinikin.

6 kommenttia:

  1. Syksyinen tervehdys blogistani, siellä on sinulle blogihaaste. Tervetuloa. :D
    http://minunvuosi2013.blogspot.fi/2013/08/blogihaasteeseen-viimein-luvassa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Välillä nuo haasteet ovat ihan mukavia, koska joskus tuntuu, että ei ole oikein mitään kirjoitettavaa, vastaan piakkoin!

      Poista
  2. Wau! On ylpee susta. Itse repsahdin taas eilen ja menin Säästä ja punnitse kauppaan ja ostin erilaisia suklaa/jogurttipähkinöitä 155g ja söin ne hetkessä :/. Mulla on vähän "huono kausi" menossa. No, kesäloman loppuosan (alkaa ihan kohta) jälkeen ryhdistäydyn ;D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan itse kullekin tulee välillä noita "huonoja kausia". Tavllaan olen onnellinen, että tuo 200 g:n pussi kesti kolme päivää. Uutta ei sitten (toivottavasti) tioahda ostoskoriin pitkään aikaan!

      Nuo säästä ja punnitse kaupat ovat kyllä todellisia suden loukkoja...

      Poista
  3. Pitkä loma on todella petollinen. Eipä ole pahemmin tullut laskettua kaloreita tai lenkkeiltyä. Olen lohduttautunut sillä, että loma loppuu jossain vaiheessa ja sitten palataan taas tavalliseen arkeen, tiukkaan ruokavalioon ja säännölliseen kuntoiluun. Toivottavasti saan taas tartuttua itseäni niskasta eikä tämä jäisi vain hyväksi aikeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... Nyt olen kyllä yrittänyt pyöräillä töihin. Mutta aina on mukamas jotain erikoisraahattavaa, niin autoon on niin helppo astua... Laiskuutta tämä on.

      Poista