tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluaatto

Nyt on taas perinteinen jouluaaton ateria läheisten kera nautittu. Eipä tuo läheisten joukko kovin iso ole, Aviokki ja kaksi lastani puolisoineen. Ja lapsilla se vasta on kova homma tämä joulun vietto. Minä olen siis eronnut ja lapseni ovat edellisestä avioliitostani ja molempien lasten puolisot ovat myös avioeroperheistä. Joten heillä riittä kierrettävää. Ymmärrän täysin, kun he joskus sanovat, että haluavat viettää joulun yhdessä paikassa. Niinkuin minä aikanaan sanoin. En jaksanut sitä aattopäivän ravaamista paikasta toiseen. 

Siispä meillä syödään aattopäivän ateria melkoisen aikaisin. Joulurauhan julistamisen jälkeen aloittelen ruuan valmistamista. Tai eipä siinä paljoa valmistelua ole. Kinkun kastike on melkeinpä ainoa, jonka teen alusta alkaen aattona. Muutoinhan sitä selviää laatikoiden ym. lämmittämisellä.

Lautaset eivät ihan "rimmaa" joulun väreihin. Mutta ostin itse itselleni joululahjaksi nuo Arabian 140-vuotis juhlalautaset. Ja halusin pistää ne pöytään. Alkupaloille Iittalan Teemaa. Hyvin sopii yhteen :D

Kylmät alkupalat. Anopin limppua, puolukkasurvos maksalaatikolle (ei ole alkupalaa...), kolmenlaista sinappia (pontikkasinappia, Turun sinappia ja lahjaksi saamaani puolalaista sinappia), hirvi-lakka pateeta, itse tekemääni lasimestarin silliä, graavilohta, graavisiikaa, hailuotolaista kylmäsavulohta, sienisalaattia, Aviokin omena-aurajuusto silliä, sinihomejuustoa, valkohomejuustoa, hirvinäkkäriä, rosollin kastike ja rosolli. Että kyllä jaksaa. Sitten pääruuaksi lanttu-, porkkana-, maksa- ja bataatti-punajuurilaatikkoa, hernehuhtaa, perunoita, kinkkua ja kastiketta. Ei oo näläkä tännään!

Nämä ruåttalaiset puolukkanäkkärit kera juustojen menivät kuin kuumille kiville! Huomenna rääppiäiset Aviokin kanssa. Ja tapanina anopille samansuuntaiselle aterialle...

4 kommenttia:

  1. Hyvälle näyttää! Mikä on hernehuhta? En ole ikinä kuullutkaan. Hirvinäkkäreitä luulin ensin pipareiksi.

    VastaaPoista
  2. Hernehuhta on äidin kotiseudun jouluista perinneruokaa. Eli oikein paksua ja makeaa "hernemuhennosta", siirapilla maustettua. Hyvää. Pitää muistaa kysyä resepti äidiltä.

    Hirvinäkkärit olivat vähän niin kuin hapankorpun ja näkkileivän sekoitus. Mukana puolukkaa ja aika paljon suolaa. Hyviä ovat. Voi napostella sipsien sijaan.

    VastaaPoista
  3. Komea kattaus! Nälkä tulee katsellessa vaikka napa on herkkuja täynnä :D .

    Mukavaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tänään vielä samanlaiset ruuat... ja huomenna.

      Samoin mukavat joulut sinne!

      Poista