Minä olen aina ollut vakaasti sitä mieltä, että olen syntynyt väärälle ilmastovyöhykkeelle. Näin kevään tullessa ja kesän koputellessa ovalle havahdun, että miten sitä oikein jaksoi taas pimeän ja ankean talven läpi? En pidä paksuista vaatteista, vihaan sukkahousuja (en ole käyttyänyt niitä vuosiin), en jaksa tunnelmoida kynttilän valossa... Pimeyden ainoa hyvä puoli on, että se piilottaa pölypallerot.
Vasta nyt, kun vuorokauden valoisa aika on yli 12 tuntia, alan pikkuhiljaa herätä talvihorroksesta. Ja ensimmäiseksi siivoan parvekkeen kesäkuntoon. Kevät on oikeastaan ainoa vuodenaika, kun parvekkeesta voi nauttia. Kesällä siellä on tukahduttvan kuuma (en valita). Aikoinaan haaveilin, että juon aina kesäaamuisin aamukahvit parvekkeella. Olenkohan tehnyt sen tämän 10 vuoden aikana pari kertaa. Pitäisiköhän kirjata oikein muistiin, että ensi kesänä sitten. Onhan paikallinen aviisikin nyt tabloid-kokoa, joten sitä on helppo käännellä parvekkeen pienellä pöydällä.
Narsissit ovat nyt parhaimpansa kukkineet, mutta ostin jo pari orvokkiamppelia. Vaikka amppelit ovat vielä aika vaatimattomia, samanlainen amppeli ilahdutti minua viime kesänä kukkaloistollaan myöhäiseen syksyyn saakka.
Koiruleiden kanssa on nukuttu jo päiväunet parvekkeen ainoassa lepotuolissa. Hyvin mahtui!
Ja samalla on seurattu varisperheen puuhia vastapäisessä männyssä. Tämä tietää taas aikamoista raakuntaa kesäaamuisin :) Mutta on kait variksillakin oikeus elää. Pesä on tuolla latvassa, erottuu hyvin tummenpana kohtana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti