Sukat

Nyt kävi naisihmiselle niin, että ei ollut ainoitakaan ehyitä pikkusukkia kaapissa. Lauantaina täällä sattui olemaan tämän liikkeen, tunnistatte varmaan kuosin, avajaiset. Joten kolme paria lähti mukaan.

Tänään sitten töiden jälkeen sitä polkupyörän matkamittaria asentamaan. Liike myönsi mokansa ja asensi mittarin samantien. Olihan kamala ajella jälleen jäisillä pyöräteillä. Ihan soijaa pukkasi. Joten talutin suurimman osan matkasta. Näillä näkymillä en pääse töihin pyörällä kuin Vapun jälkeen, jos sillionkaan.

Onko toivoa?

Helmikuun 4. päivä aloitin tämän projektin.

Ja nyt on kulunut kaksi kuukautta ja tilanne on tämä:

On lämpöä, kosteutta ja aurinkoa. Mutta ei vähäisintäkään elonmerkkiä. Pitäisikö luovuttaa? Tämä varmaan kuuluu siihen muutamaan prosenttiin avokadon siemenistä, jotka eivät idä.

Mutta begonia nauttii:

Kotiutettu!

Poika polkupyörä kotiutettu! Aamulla oli pakkasta sellaiset rapiat -7°C, kun lähdin hakemaan polkupyörääni liikkeestä kotiin. Paljon en tosin pystynyt vielä polkemaan, koska a) tiet olivat paikoitellen peilikirkkaassa jäässä ja b) pakkasesta huolimatta paikoitellen oli isoja lätäköitä ja en halunnut uuden pyöräni olevan heti kurassa. Kauhulla katselin vastaantulevia mummuja ja pappoja, jotka ajoivat liukkaasta välittämättä. Ei tarvitse ihmetellä ensiapuasemien jonoja... 

Mutta. Jonkin matkaa kuljettuani huomasin, että pyörääni ei ollutkaan asennettu sitä matkamittaria. Myyjä varmaan unohti koko mittarin, kun niitä ei edes minulle esitelty. Pidin asiaa jotenkin itsestäänselvyytenä, kun sanoin haluavani siihen matkamittarin ja korin. Koreja minulle esiteltiinkin. Liikkeessä oli tänään kevään aloittajais-kampanja makkaratarjoiluineen (en ottanut!) ja väkeä oli pilvin pimein. Joten en palannut sinne ruuhkaan takaisin, vaan hoidan homman maanantaina. Mutta joskus tuntuu, että mikään asia ei kohdallani mene kerralla oikein. Aina joutuu säätämään.

Tässä tuon uuden ihanuuden runkoa. Kun viimeviikolla havittelin, mutta en siis ostanut sitä Gantin takkia, niin sillä rahallapa ja vähän allekin sain tämän polkupyörän. Rahansa voi  siis hassata monenlaisiin tarkoituksiin. Kyllä minä tästä sen vähän yli 300 euroa maksan, toisin kuin kevyttoppatakista.

Polkupyörä

Sijoitin tänään uuteen polkupyörään. Kuten tuossa muutama postaus sitten mainitsin, on minulla sellainen "barbi"-pyörä, jolla on tullut ajettua työmatkoja jo yli 2000 kilometriä. Ja kyllä silläkin pyörällä ajaa. Mutta nyt haluaisin todellakin ajaa kuntoilumielessä vähän pidempiä matkoja. Joten ostin tällaisen Tunturin:

Malli on sama Dolce, mutta rungon kuviointi on tämän vuoden mallistoa. Tietenkin minun makuuni jotain vähän pitsimäistä hörhellystä. Ihan peruspyörä. Kolme vaihdetta. Veikkaan, että kun pistän vaihteen kakkoselle, ei sitä siitä tarvitse paljon liikutella :) Ellei ole oikein hyvä myötätuuli, jolloin voisi ajaa vaikka kolmos-vaihteella. Lisävarusteeksi ostin korin eteen työlaukulle ja toivottavasti myös PoikaKoiralle sekä tietysti sen matkamittarin. Liikkkessä oli muuten myytävänä hieno matkamittari, kännykkämäinen navigaattorin ja sykemittarin sekoitus. Mutta hintaakin oli sitten yhtä paljon kuin tuolla polkupyörällä. Ihanahan  se olisi ollut hifistelynä ostaa sellainen. Mutta tavallinen kelvatkoon.

Saan pyörän huomenna. Melkein silti harmittaa, että joudun polkemaan sen kotiin läpi kaikkien rapakoiden. Mutta olisihan se vähän noloa hakea autolla... Joskus kauan sitten ollessani pyöräliikkeessä kuulin kuinka asiakas mietti kauniina kevätpäivänä, miten saisi pyörän kotiin. Myyjä ehdotti, että jospa vaikka ajaisit sen. Johon asiakas: "en kait minä nyt kahtatoista kilometriä aja!" Minua ja myyjää nauratti.

Kevätväsymystä

Kyllä kait se kevätväsymys on ihan oikeasti oleva asia. Aikaisemmin en ole myöntänyt sellaista olevan olemassakaan. Jos joku on valittanut kevätväsymystä, niin olen ajatellut - niin, mitähän olen ajatellut - ihmisen olevan ehkäpä vähän laiska. Mutta nyt minua ei ole huvittanut mikään. Ei pitkään aikaan. 

Osaltaan siihen varmasti vaikuttaa tämä sää. Aurinkoa kyllä piisaa, mutta lämpöä ei. Toisaalta huolettaa se vanha juttu; äidin jaksaminen siellä kotona. Mitähän senkin asian kanssa tekisi? Kyllä minä sen ymmärrän, että kotona on paras, mutta kun siellä pärjääminen on vähän niin ja näin. Kolmanneksi ottaa tavattomasti päästä erään tuttavan puhelinsoitot. Tai saahan minulle soittaa, mutta miksi pitää soittaa aina humalassa? Olen yrittänyt olla ystävällinen ja kuunnelllut. Mutta nyt päätin, että soittokin vielä, niin minä annan kyllä kuulua miltä minusta tuntuu ja "lyön luurin korvaan".... (Tämä oli sitten tämän blogin valitusosastoa)

Tänään oli työpaikalla ulkoilu- ja virkistyspäivä. Onneksi sattui ihan kiva ilma (mutta siis kylmä). Mikäpä siinä oli työkavereiden kanssa kävellessä ja poristessa. Ja vähän syvällisempiäkin pohdiskellessa. Tavallaan mukavaa. Minä olen aina ollut vähän pidättyväinen työkaverien kanssa. Olen ajatellut, että työpaikalla ovat työkaverit ja ystävät ovat muualla.

Arvaatteko, mikä tämä on? Pilkkijöiden merenjäälle rakentama tuulensuoja. Uskoisin.

Varma kevään merkki

Kannoin nimittäin pyykkitelineen parvekkeelle. Sieltä ne pyykit sitten ilosesti liputtavat ohikulkijoille. Meidän talossa on nimittäin sellaiset (puoli)läpinäkyvät parvekelasit. Mitähän lie arkkitehti ajatellut, kun on tuollaiset lasit asennuttanut? Tosin on niitä aika monessa muussakin talossa. Sinänsä se ei minua haittaa, mutta useimpien parveke muistuttaa kyllä kaatopaikan esiastetta. Ja kaikki näkyy sitten kadulle. Osa virittelee lasin eteen näkösuojaksi kaikenmaailman kankaita. Se se vasta epäsiistin näköistä on. Minä sentään yritän pistää siihen lasin lähelle kukkaistutuksia ym. ja pitää parvekkeen muutenkin siistin näköisenä. Ainakin siitä lasien läheltä.

Ja heti tuli neliömetri makuuhuoneen lattialle lisäpinta-alaa. Aiemmin minulla oli sellainen kuivausrumpu. Se oli ihan kätevä. Mutta kun lapset muuttivat pois kotoa ja rumpukin rikkoutui, ei ole tullut hankittua uutta. Säästetään energiaa. Taloyhtiössä on kyllä ihan hyvä kuivaushuone, jonne vien useinmiten esim. lakanat. Ja sekin minua ihmetyttää, miksi jotkut viitsivät tuoda sinne pikkuhousunsakin kuivumaan... Tai eihän siinä mitään hävettävää ole, minä en vaan kehtaisi viitsisi. 

Pääsiäisen ruokailut menivät ihan hyvin. Kun ei se lampaanpaisti onnistunut ja valkosipuliperunatkin jäi tekemättä. Äidillä käydessäni söin yhden pienen perunan, kun äiti ei ollut tehnyt tarpeeksi isoa ruoka-annosta. Ihan hyvä niin. Kun taas anoppi tekee yleensä sellaisia ruoka-annoksia, että hän syö sen jälkeen siitä vielä itse viikon ja loput mene kompostiin.

Kevään aikaan saamaa taidetta mökillä. Mörön suu.

Aprillia!

Pyhäpäivien ratoksi perustin PoikaKoiralle oman blogin. Ei ole aprillipila. Saa käydä kurkkaamassa. Täällä päässä voin mainostaa tuota blogia, mutta tuossa PoikaKoiran blogissa en kyllä vihjaakaan tänne päin...

Kyllä on stressaavaa tämä talvi- ja kesäajan kanssa temppuilu. Minua tuo tunnin heittely sinne tai tänne ei liiemälti haittaa, mutta nytkin kello on jo kohta puoli 12. Ja pitää odottaa ainakin tunti, että ilma lämpenee edes vähän plussan puolelle. Kun se talviajassa oli jo puoleen päivään mennessä lämmennyt sopivasti.

On muuten yksikertaisen tyhmiä aprilli-juttuja. Joo, tämä meidän pohjoinen jääkiekkoseura vaihtaa nimensä. Ehdotuksia otetaan vastaan. Heh.

Pääsiäinen on kohta ohi. Ja niin ovat kukatkin.