Voihan vero!

Eipä meikäläisen nimeä verouutisissa näkynyt. Liekö unohtunut... :). Mutta kun sitä yrittää vähänkin ylimääräistä tehdä, niin kyllä verottaja muistaa. Kuten olen maininnut, olen ollut erään oppikirjasarjan tekijätiimissä. Nyt sitten rapsahti tilille korvaus kirjojen lainaamisesta. Tulo ei ole suuren suuri, mutta siitäkin vähästä verottaja vie enimmän osan.

Nänäpäivänä korvaus tuli ja tuon 47 euroa olisi voinut vaikka sinne keräykseen antaa. Ja 70 euroa vei verottaja. Ja montako vuotta minäkin tein kahta työtä päällekäin...

Asiasta kolmanteen. Toppahousut on ostettu ja viety luotto-ompelijalle lyhennettäväksi. Kun oli sitten taas se lyhyt lahkeen malli pääsyt loppumaan. Piti ottaa "normaali". Tavalliset farkut kyllä osaan ja pystyn lyhentämään, mutta tuommoinen liukas toppa-kangas on vähän eri juttu.

Ja taas on tuo vähäinen lumi sulanut pois. Ja jälleen kerran on luvattu pakkasia. Aamulla koiraa lenkittäessä mietin, miten mukavaa olisi viettää nämä neljä kuukautta, marraskuusta helmikuun loppuun vaikka Kanarian saarilla... Ei sielläkään aina ihan kesä ole, mutta mukavammat kelit kuitenkin. Ei ainakaan märkää ja loskaa.

Valoa kaamokseen

Vuosi sitten tilasin nämä "Paul serkun valot" (le cousin Paul) ihan Ranskasta saakka. Olen pitänyt niiden pehmeästä valosta paljon. Harmi vaan, kun kamerani on niin surkea, että se ei toista niiden värejä totuudenmukaisina valaistuina.

Nyt sitten bongasin samaisia valoja Stockmannilla. Ensiksi vain katselin niitä ja en edes ajatellut ostaa. Mutta sitten kotona... pang! Minuun iski valtava valopallokuume ja seuraavana päivänä ennen töihin menoa kävin ostamassa palloketjun makuuhuoneeseen. Tämä ketju on vain lyhyempi ja väreihin ei voinut vaikuttaa samalla tavalla kuin netistä tilatessani. Mutta tyytyväinen olen näihinkin valoihin. Ne antavat juuri sopivasti valoa iltapäivän torkkuhetkeen (jos sellaiseen on aikaa) ja näkyvät kivasti myös ulos.

Jaa, olisikohan talossa tilaa vielä yhdelle palloketjulle? No, ehkä ei.

Talvi paukahti tänne pohjolaan kertaheitolla pari viikkoa sitten. Se katkaisi hyvän geokätkeilyputkenkin ainakin vähäksi aikaa. Nimittäin minulla ei ole sopivia ja lämpimiä toppahousuja. Ajattelin käydä katselemassa tänään sellaisia jostakin urheiluliikkeestä, mutta koska huomenna on isäpäivä, voipi liikkeissä olla ruuhkaa. Ensi viikolla sitten. Mutta iltapäivällä on pakko päästä koiran kanssa lenkille. Toivottavasti urheilukalsareilla ja farkuilla tarkenee. Nyt pakkasta on noin -5°C...

Kesäkynnet

Nyt ei tarvitse katsoa, jos ei pysty! Nimittäin joka kesä jätän varpaisiini kynsilakan, joka niihin viimeisiltä kesäpäiviltä jää. Siinä ne ikään kuin odottavat seuravaa kesää. Aina on jännä nähdä, mihin asti lakka kestää. Vähintään tammikuulle. Ja sitten onkin kohta toukokuu!

Kuten sanottu. Inhoan sukkia. Pari mennyttä talvea on mennyt ihan pikkusukilla ja polvisukilla. Kumpa pystyisi kävelemään läpi vuoden pelkillä varvastossuilla!

Oikean jalan pikkuvarvas on melkoinen möykky. Runnoin sen kerran Kanarian reisulla aurinkotuolin jalkaan. Teippasin sitten sen ihan ite muiden varpaiden tukeen. Hyvin on  toiminut.

Kukkia ja tonttuja

Nyt minulla on jouluun saakka 4-päiväinen työviikko. Ah, kuinka kevyeltä se pitkän raatamisen jälkeen tuntuukaan. Aamulla lämmintä oli peräti +10°C, joten heti päivän valjettua pakkasin itseni ja PoikaKoiran autoon. Suunnistimme tietenkin geokätköille. Lähikätköt on jo etsitty, eli nyt pitää mennä jo vähän kauemmaksi. Kolme tuntia ulkoilua tuli taas tällekin päivälle.

Kauppareissulla törmäsin halpoihin ja mielestäni hyvälaatuisiin ruusuihin. 2 kappaletta 5,99. Ei minun mielestä paha hinta ollenkaan. Kauankohan sitten kestävät hyvinä, kun päivät alkavat olla jo melko pimeitä.

Ja kaupassa olivat vastassa myös nämä

eli Aarikan joulutonttu uutuudet. Näitähän minulla on "ainakin sata". Eipä talo sitten muuta joulukoristetta kaipaakaan.

Asiasta kolmanteen, työpöydän siistinä pitäminen on nykyisin aika hankalaa. Noita latausjohtoja pyörii joka paikassa. Oma kännykkä, työkännykkä, tabletti ja kamera vaativat säännöllistä latausta. Kaivoin kaapista esille pussukan, varmaankin tarkoitettu meikkipussukaksi. Se olkoot nyt minun latausjohtopussukka. Rotukin on minun PoikaKoiran.

Ai niin..., ja kohta meille tulee PoikaKoiran seuraksi tämmöinen. On sitä hullu, kun tällä iällä tieten tahtoen haluaa pilata yöunensa muutamaksi kuukaudeksi... Eli lenkitettäviä piisaa.

Vihdoinkin valmista!

Jokunen aika pistin tänne blogiin kuvan työhuoneen kirjahyllystä. Maaliskuussa ovesta katkesi sarana, kesäkuussa sain ostettua uuden ja elokuussa aloitettiin asennus. Mutta kyllä me molemmat olemme aikamoisia poropeukaloita. Ei vain onnistunut saranan asennus. Joku osa meni väärin päin. No, netistä huomasin jälkikäteen asennusohjeet. Mutta niin ahkeraan yritimme asentaa sitä uutta saranaa, että parin ruuvin kantaakin kului sileäksi.

Tänään marssin sitten Kodin Anttilaan ostamaan säilytyslaatikoita. Olin haaveillut valkoisista. Mutta ei ollut tarpeeksi isoja ja tarpeeksi monta. Otin sitten mustia. Ja niissä on jotain kiiltokuvaa päällä. Mutta eipä se niin paljoa häiritse.

Eivätkä ne nyt ole niin käteviäkään. Mutta kyllä ne asiansa ajavat. Ja voi että tuollaisen pienen kaapin siivoaminen vie aikaa! Mitä tehdä vanhoille joulukorteille? Kivoja kortteja, ei niin kivoja kortteja, suurella vaivalla itse tehtyjä kortteja... Roskiin. Yhden kortin säilytin, jossa lähetäjä oli itse virkannut hienon pitsikuvion. Ja kenenkähän ylioppilaskuva tuokin mahtaa olla, ei harmaata aavistusta... Työkaverin kuva lapsista, no säilytin. Ties vaikka olisi tuleva presidentti.

Ylempiin laatikoihin on arkistoitu lasten todistukset, piirrustuksia ja muutama kouluvihko. Jospa sitten joskus haluaisivat katsella niitä. Toisessa laatikossa on omia saavutuksiani, kuten opiskeluun liittyviä. Opintokirja, semmoista ei nykyään taida olla enää kenelläkään. Laudatur-seminaari "Suomalaiset Jäämeren rannalla, kveenien..." jotakin. Alemmissa laatikoissa on enempi käyttötavaraa, kuten passit ym. 

Mutta hyvä se on aina silloin tällöin käydä kaappinsa läpi. Nytkin tuli muovikassillnen roskiin menevää tavaraa. Kaiken jo edellä mainitun lisäksi mm. Nokian handsfree. Ei ole enää Nokiaa ja handsfreeta en ole koskaan tarvinnut. Vanhoja takuukuitteja... Huoh.

Helppo stailaus

Joskus aikanaan raahasin olohuoneesta kirjahyllyn pois ns. työhuoneeseen. Ja sinne se paremmin sopiikin. Mutta sitten olohuoneessa alkoi kaikumaan, eihän minulla ollut edes verhoja ikkunassa. Hätäisesti ostin Ikeasta nämä kaksi sisustustaulua.

Ne ovat aiheeltaan vähä eripariset ja värisävykin niissä on erilainen. Ei tosin erotu tuossa kuvassa, mutta luonnossa toinen on selvästi punertavampi. Aika monesti olen esim. tv:stä bongannut nuo taulut. Haveenani on ollut pitkään päällystää nuo taulut jollain kivalla kankaalla.

Pari viikkoa sitten kävin Marimekon liikkeessä ostamassa kangasta makuunhuoneen tyynyyn ja olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Nyt ao. liikkeessä olivat kaikki kankaat -20% alessa, niin eiku sinne katselemaan. Ja voi kuinka vaikeaa tuo valinta onkaan! Katselin mm. samaista Siirtolapuutarha -kangasta eri väreissä, mutta kuvio ei sattunut kohdalleen taulun suhteisiin, joten olisin joutunut ostamaan turhan paljon hukkakangasta. Etukäteen katselin kankaita netistä, mutta liikkeen valikoima oli kyllä paljon suurempi.

Sitten päädyin Aino-Maija Metsolan Vatruska -kankaaseen. Alunperin ajattelin kiinniittää kankaat taulun takapuolelle niittarilla. Mutta kehytkset olivat niin kovaa materiaalia, että niitti ei siihen uponnut. Ja Avot! Jesarilla vetelin kankaan takapuolelta kiinni. Helppoa kuin heinänteko!

Ja lopputulos... En ole siitä aivan varma... Näyttävät vähän patalapuilta... Mutta ei ollut vaikea homma ja saanhan tuosta kankaasta lisää sisustustyynyjen kangasta, kun todennäköisesti ennen kesää harkitsen paremmalla ajalla uutta kangasta.

Kun harrastus vie...

Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen löytänyt itselleni harrastuksen, joka vie mukanaan. Nimittäin sen geokätkeilyn. Harrastuksen parissa saattaa mennä kolmekin tuntia kerralla. Ja menisi varmaan vieläkin enemmän, ellei näin syksyllä pimeys ja työt rajoittaisi sitä. Samalla myös GeoKoira saa liikuntaa.

Kätköjä etsiessä saa siis liikuntaa ulkoilmassa ja joutuu taivuttelemeen itseään mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Käden työntämistä epämääräisiin paikkoihin ei saa pelätä ja vaatteetkin saattavat likaantua. Joskus kotiin palatessa näytän varmaan siltä, kuin olisi suurempikin metsäreissu takana. Nyt kaikki kävelymatkan päässä olevat kätköt on löydetty, joten suuntaan autolla aina suunnitellulle paikalle ja kiertelen sen alueen kätköillä. Kumisaappaat ovat vakiovarusteena auton peräkontissa.

Mutta on yksi kätkötyyppi, joita en pysty lokkaamaan. Nimittäin puissa ja korkeilla paikoilla olevat kätköt. Minua yksinkertaisesti huimaa ja pelottaa. Mutta onneksi on keksitty auttava Aviokki. Viikoloppuna raahasimme kokoontaitettavat tikkaat mökiltä ja eiku puukätköjen perään! Minä alhaalla neuvomassa ja Aviokki tikapuille.

Siellä se kätkö on, puun kolossa. Eikä edes vaikeimmasta päästä maastoarvoltaan, 3,5 pistettä viidestä. Mutta liian vaikea minulle. 

Ja mikä ihana onnistumisen tunne siitä seuraakaan, kun löytää taidokkaasti piiloitetun peruskätkön tai pystyy ratkomaan jonkun mysteerikätkön salaisuuden. Kätköt tarjoavat liikunnan lisäksi myös aivokumppaa.