Kaatopaikalla

Jostakin kuulin, että kesämökistä saattaa helposti muodostua kaatopaikan esiaste. Vähän niin on meillekin käynyt. Asiaa edesauttoi se, että sain mökin perintönä ja kalustettuna. Nyt sitten pinnani tuli täyteen joka paikasta pursuavaa tavaraa. Ei muuta kuin vuokraamaan peräkärryä ja kuskaamaan ylimääräistä tavaraa kaatopaikalle. Ja kyllähän sitä tavaraa tuli. Vanhat laiturin ponttoonit, vanhat lattian korkkimatot, rämä polkupyörä, toimimaton aggregaatti, vanha grilli... näin esimerkkinä mainitakseni. Sekä parikymmentä erilaista kanisteria täynnä mitä erilaisimpiä öljyn litkuja. Ihan täysi kuorma tuli, hyvä että peräkärryn kuomu mahtui kiinni. 

Itse kaatopaikka oli tosi positiivinen yllätys. Toimistosta tuli ystävällinen herrasmies neuvomaan, mihin mikäkin jäte kipataan. Poltettavaa, puuta, metallia, kaatopaikkajätettä. Ja arvatkaas, paljonko kaatopaikkakäynti maksoi? Vaivaiset 10 euroa! Ja tuohon hintaan ihmiset viitsivät jättää sohvakalustoja ja tv:tä pitkin metsiä ja parkkipaikkoja. 

Minä en ole koskaan ajanut autolla, johon on kytketty peräkärry. Nyt olen. Autollahan ei peräkärryn kanssa saa ajaa kuin 80km/h. No, kytkin vakionopeusmittarin 86km/h... Ja kyllä oli vaarallisia ohitustilanteita. Mitähän kaikkea rekkakuskit joutuvat näkemään? Välillä tuli mieleen eräs vanha hollantilainen (?) mainos, jossa vanha pariskunta köröttelee hiljakseen tyhjällä maantiellä. Radiosta kuuluu varoitus ruuhkasta. "Mitä, eihän täällä ole mitään ruuhkaa" toteaa mummeli miehelleen. No, takana oli kilometrien jono... Samoin minä keräytin jonoa taakseni ja sopivan tilaisuuden tullen autoja ampaisi ohi, eivätkä kaikki niin turvallisesti.

Nyt on mökillä siistiä. Ei tarvitsisi huvilajahuussienkaan Eva Wuiten kauhistella ympäristöä.

Tomaattisatoa saadaan kohta.

Pihan pionit, ruusut ja syreenit kukkivat kauniisti. Kukinta on kyllä mielestäni ainakin kolme viikkoa jäljessä normaalista. Tämä meidän kerrostalopiha on saanut pihapalkinnonkin. Arvaatkas kuka oli osana suunnittelemassa :)

Uusi kone, vanhat kujeet

Maanantaina pinnani tuli totaalisen täyteen vanhan tietokoneeni temppuilua. Se ei enää päivittynyt, ei ladannut mitään uusia ohjelmia ja oli H-I-D-A-S. Ne, joilla on Apple, tietävät sen sateenkaaripallon. Minulla tuo pallo pyöri tuon tuostakin, jopa iltapäivälehtiä selatessa. Ajattelin, että koneen muistista pitää ottaa kuitenkin valokuvia talteen. No, eihän sekään onnistunut. Mutta sain jotenkuten kahden tunnin taistelun jälkeen tilattua Ifolorilta parikymmentä valokuvaa. 

Kyllähän koneen olisi voinut liikkeessä päivittää, mutta jotenkin arvelin jo etukäteen myyjän ehdottavan uuden koneen hankintaa. Tämä kone on kait sitten iMac... Nopea ja helppokäyttöinen. Ainakin näin alkuun.

Kun kerroin liikkeessä, että haluan valokuvat koneen muistista talteen, nuori ja kohtelias miesmyyjä kysyi, paljonko kuvia on koneen muistissa? Minä vastasin, että noin 3000. No, niitä oli 8000... Myyjä siirsi ystävällisesti valokuvat semmoiseen mustaan mötikkään, jossa ne ovat nyt hyvässä tallessa. Ja kaikki muutkin tärkeät tiedostoni. Niistä minulla sentään on varmuuskopiot.

Ja innostuneena uuden koneen toiminnosta, tilasin heti kaksi Ifolorin kuvakirjaa. Ensimmäisestä tuli kyllä aika sekasotku. Toisessa keskityin sentään pariin Krakovan matkaani. Vielä pitää tehdä ainakin muistakin matkoista kuvakirjat. On vain työlästä etsiä niitä kuvia 8000 kuvan joukosta. Niin, ja olen käyttänyt muistitikkua semmoisen jatkopiuhan avulla koneen takaosasta. Myyjä neuvoi, että tässä näppiksen päässäkin on tilaa muistitikulle. Kukaan ei ollut kertonut sitä minulle 8 vuoteen.

Asiasta toiseen. Parvekelaatikkoni voi hyvin. Ja mitäs sieltä mullasta puskeekaan! Elämänlangan taimi. Istutin elämänlankoja tuohon laatikoon pari vuotta sitten. Luin, että ne ovat todellinen haitta muille kasveille vieden niiden elintilan. Ja että elämanlangasta pääsee eroon vain asfaltoimalla sen kasvualue viideksi vuodeksi. Nyt uskon tuon väittämän. Tuo yksi siemen on majaillut kaksi vuotta tuossa laatikossa ja päätti nyt itää. Kasvakoot nyt tämän kesän.

Ja tomaattisato näyttää lupaavalta.

Tuntureilla

Tänä kesänä olisi ollut taas aurinkoloman aika. Mutta kun pari edellistä kesää ovat olleet Suomessakin melkoisen mukavia, päätettiin Aviokin kanssa viettää tämä kesä kokonaan Suomessa. Ja PoikaKoiran kaveri PentuKoirakin on vielä niin pieni, että sitä olisi ollut sääli jättää hoitoon. Mutta. Tämä kesä... Päätettiin sitten lähteä ex tempore vielä kylmempään paikkaan eli lappiin. Otin varalta mukaan mm. kevyttoppatakin. No, en tarvinnut sitä kertaakaan ja patikointireissuilla ym. hiki virtasi.

Reissu suuntautui kolmelle tunturille. Leville, Saanalle ja Ylläkselle. Voisi sanoa, että en ole olemalla ollut lapissa yli 40 vuoteen. Kymmenen vuotta sitten olin yhden yön Ylläksellä matkalla Jäämeren rantaan. Kilpisjärvellä kävin vanhempieni kanssa 4-vuotiaana. Ja koska en laskettele, niin mitäpä minä tuolla pohjoisessa olisin tehnyt.

Levi valloitettiin kävellen, tai sen pohjoinen rinne. Eteläinen, korkeampi huippu jäi saavuttamatta. Mutta oli siinä nousussa minulle tekemistä. Monta kertaa piti puhaltaa ja huohahtaa, että ylös asti pääsi. Ja ei alas tulokaan niin helppoa ollut. Omat liharyhmänsä siinäkin jaloissa rasittuivat. Maisemat olivat huipulta kyllä melkoiset.

Ruokailut menivät mukavasti. Aamupalalla jaksoi pitkään ja sitten illalliselle olikin jo mukava nälkä. Eikä mitään välipaloja välissä. No, kahtena päivänä jäätelö. Illallinen syötiin joka ilta pitkän kaavan mukaan.

Alkupalaa, joku lohijuttu, oli hyvää.

Hotelli oli Sokos Hotelli Levi. Oikein hyvä ja mukava hotelli myös koirien kanssa matkustaessa.

Mutta hiihtokeskus on hiihtokeskus. Hiljaista oli Levikylässä. Enempikin olisi mahtunut turisteja. Muutama ruokapaikka ja pari myymälää pitivät silti ovensa auki. Ja eipä siellä oikein meikäläiselle ollut muita aktiviteettejä kuin patikointi ja pyöräily. (No mitä minä olisin sitten kaivannut? Kyllä nämä riittivät minulle.) Pari yötä tässä paikassa oli ihan tarpeeksi.

Seuraavaksi kohti Kilpisjärveä ja Saanaa. Saana valloitettiin pelkästään ihailemalla sitä. Levin valloituksessa polveni kipeytyi niin, että en uskaltanut lähteä kiipeämään Saanan rinteitä ja sen jyrkemmän kohdan 780 porrasta.

Poroja oli etelän turistin ihailtavaksi ihan tarpeeksi.

Lappland Hotelli Kilpiksessä oli ihana 50-luvun tunnelma. Ja en tietenkään ehtinyt saada kameraani valmiiksi, kun porolauma viiletti ikkunan ohi. Myös tämä hotelli oli mukava ja hyvä koiraperheen matkustaa. Tosin majoitumme ns. chaletissa, joka oli kuin pieni, siisti kesämökki kaikilla mukavuuksilla.

Ja alkupalana mitäpä muuta kuin porocarpaccio. Yksi parhaimmista elämäni aikana syömistäni alkupaloista.

Jotain mukavaa... postilaatikkoja

Paluumatkan viimeinen yö vietettiin Ylläs Hotelli Saagassa. Ei tämäkään hotelli huono ollut, mutta matkan huonoin kuitenkin. Huoneissa ei esim. ollut minibaaria. En minä sitä minibaaria baarin takia olisi tarvinnut vaan jääkaapin takia. Nyt sitten heitettiin lähtiessä osa lämmenneistä koiranmakkaroista roskiin. Kun valitin lähtiessä asiasta respassa, minulle sanottiin, kyllä esitteessä mainitaan että huoneessa ei ole minibaaria/jääkaappia. Kun tarkistin asian kotona, ei huoneissa tosiaankaan mainittu olevan minibaaria, mutta kun sen olettaa kuuluvan huoneen sisustukseen samalla tavalla kuin sängyn ja pyyhkeet. Tämä oli ensimminen kerta, kun minä törmäsin hotellihuoneeseen, jossa tätä minibaaria ei ole. Kyllähän kylmäsäilytystilaa tarvitsevat monet ihmiset. Vauvaperheet tai vaikka joitain lääkkeitä täytyy säilyttää viileässä. Aion vielä reklamoida asiasta ystävällisesti.

Ja hotellin aamupalakin oli... huonohko. Tai olihan se hyvä, mutta. Mitä kananmunille pitää tehdä, että niiden keltuainen muuttuu keitettäessä ihan vihreäksi ja kivikovaksi? Hain kolme munaa ja kaikki olivat syömäkelvottomia. Saman huomasin naapuripöydän herrasmiehen tekevän.

Ylläs valloiettiin gondolilla. Mikään mahti ei olisi saanut minua, korkeanpaikan kammoista asumaan tuohon vehkeeseen, mutta kun siellä ylhäällä oli geokätkö. Ja olivathan ne maisemat mahtavia.

Minä pidin katseeni tiukasti kiinni lattiassa enkä vilkuillut ympärilleni. PoikaKoira sen sijaan tarkkaili uteliaana ympäristöä.

Koska hotelli Kilpis ja hotelli Saaga kuuluvat samaan Lapplands hotels -ketjuun, oli niissä näköjään sama ruokalista. Tylsää. Onneksi en ole niin monta kertaa tämän hotellin ketjuissa yöpynyt, että vielä jäi vaihtoehtoja. Viimeisen illan pääruuaksi otin kunnon grillipihvin. Niin eksoottista.

Ja puskissa geokätköjä etsiessäni, kavereinani tsiljoona hyttystä, törmäsin ihanaan metsätähden värivariaatioon, vaaleanpunaiseen metsätähteen. Ja metsätähdellähän on harvinaiset seitsemän terälehteä. 

Vain humanistit lukevat käyttöohjeet...

Kuulin tuon lauseen kauan sitten. Ja olen pitänyt sitä pitkälti ohjenuoranani. Kokeilemalla itse oppii parhaiten. 

Tässä keväällä tietokoneeni hiiri alkoi temppuilemaan. Ostin sitten uuden langattoman hiiren. Olin tosi ylpeä itsestäni, kun sain sen asennettua toimintakuntoon ihan itse. (Ja nyt joku tietokoneasiantuntija nauraa.) Mutta minulle se oli iso saavutus. Ihmettelin vain, että minun piti liuttaa koko hiirtä taakse- tai eteenpäin, jos halusin rullata sivua alas- tai ylöspäin. 

Tänään tuohon hiiren pintaan oli kertynyt jotain lika. Ja sitä likaa pyyhkiessäni huomasin, että jos liutan sormeani hiiren pinnalla taaksepäin, sivu rullautuu alaspäin. Ja jos luitan sormeni hiiren pinnalla eteenpäin, sivu rullautuu ylöspäin. Hurraa itse havaittu oppiminen! Olisiko sittenkin kannattanut tutustua käyttöohjeisiin? No, nythän tuokin asia selvisi. Itseasiassa vanhan hiiren pinnalla oli sellainen pallo, jota piti pyörittää. Mutta se toimi loppuvaiheessa vain alaspäin rullatessa. Olisihan minun pitänyt hoksata, että ei sentään kömpelömpää hiirtä olla kehitetty.

Lopuksi vielä kuvia viimeaikaisista ihastumisistani. Jättiläispelargonia, hopeasilmä ja kerrottu ahkeraliisa. Parveke täyttyy vähitellen.

Taivas itkee...

...joka päivä. Miksi sitä kesää odottaa, kun se sitten yleensä on tämmöistä? Mutta kyllä tämä alkukesä on ollut pitkään aikaan säiden suhteen kaikkein surkein. Ensi kesänä pitää kyllä käydä taas jollain aurinkorannalla. Se on jo nyt päätetty.

Olen katsellut tv:stä näitä huviloita ja huusseja, pieniä mökkiremontteja ja sun muita. Aina niissä tehdään mökille iso terassi, jossa voi nauttia kesästä. Kyllä se on niin, että harvassa ovat ne kesäpäivät, jolloin terassista voi nauttia. Ja jos ilmassa ei ole vikaa niin sitten on ainakin sääskiä. Soon niin.

No eipähän tarvitse huolehtia kasvatuslaatikoiden kastelusta. Ja kyllä sieltä kylmästä huolimatta jo jotain vihreää pilkistää.

Edessä persiljaa, tilliä, kehäkukkaa ja auringonkukkia. Takana lehtisalaattia. Yrtit (basilika, oregano ja sitruunamelissa) eivät vielä näy kuvassa. Läheltä katsottuna jotain pientä jo näkyi. Miinanköynnöksestä ei ole havaintoa...

Uudet perunat on tietenki jo keitetty. Täytyy myöntää, että ihan ensimmäiset olivat ruotsalaisia, mutta eipä sitä mausta erottanut. Ja uutena kalana minulle ostin kauppahallista savustetun nieriän. Oli muuten hyvää.

Tämä on todellista gourmeeta!

Pitäisi viedä tämä tietokone huoltoon. Vai kannattaako tätä enää huoltaa? 5 vuotta vanha Apple. Sain lahjakortin Eirikuvaan ja kun tilailin sieltä kuvia, niin koko toimitus kesti yli tunnin! Tämä koneeni jämähti aina paikoilleen. Ne joilla on Apple, tietävät, että se sateenkaaren väreissä oleva pallo alkaa pyöriä ja pyöriä ja kone raksuttaa.... Ja muutoinkin tämä kone on hidastunut tosi paljon. Voi sanoa, että tällä koneella on hyviä päivä ja huonoja päiviä, ihan niin kuin vanhuksella ainakin.

Kuinka tomaatti tuetaan...

Summanmutikassa ostamani tomaatin taimi on siis minirunkotomaatti. Ja sehän vaatii myös tukea. Mutta nou hätä! Parvekkeellani on vain yksi amppeli, joten kaksi koukkua on vielä vapaana. Siihenpä sitten virittelin tomaatille tuen, joskus parikymmentä vuotta sitten ostamani villalangan avulla.

Amppeli on siis tuossa keskellä ja kummallekin sivulle menee tomaatin tukilangat. Ja nyt näyttää myös siltä, että satoakin on tulossa! Ensimmäiset raakileet ovat kypsymässä.

Viime viikonlopulla otin varaslähdön kesään. Ostin nimittäin ruotsalaisia varhaisperunoita. Olivat ihan hyviä. Parempia kuin ensimmäiset suomalaiset... ja ikinä en muista, oliko se Timo vai Siikli, joka on ensimmäinen ja vetinen ja mauton. Mutta aina sitä pitää ostaa.

Ja St. Pauliani pitävät tästä pilvisestä säästä. Kukkien määrä on runsain vuosikausiin.

Kylmää ja tuulta

Voi hyvä tavaton kun on ollut masentava kesäkuun alku. Kylmää, sadetta ja tuulta. Mökin kasvatuslaatikoidenkin istutus tapahtui vasta viikonloppuna. Aina olen saanut ne toukokuun puolella laitettua, vaikka vanha sananlasku täältä päin opastaakin "ei ennen kesäkuun kymmenennettä".

Jospa sieltä jotakin nousisi. Takalaatikkoon salaattia, oreganoa, basilikaa ja sitruunabasilikaa. Köynnökseksi Miinanköynnöstä. Serkultani saama ruohosipuli on kiitollinen kasvaja vuodesta toiseen. Etulaatikkoon persiljaa, tilliä, kehäkukkaa ja auringonkukkaa. Niitä auringonkukkia, joita minun piti esikasvattaa. Parvekkeen kukkaruukkuun istuttamastani viidestä siemenestä kolme on jo itänyt!

Parvekkeeni tomaatti kasvaa hyvää vauhtia. Olen saanut kasvatusvinkkejä myös täältä blogimaailmasta. Kiitos niistä, jostakinhan se aloittelijankin on oppinsa saatava. Jostain luin myös, että menestyäkseen tomaatin on oltava vähintään +15°C lämpötilassa. Nyt on vain niin, että useimpina päivinä jopa lasitetun parvekkeen lämpötila jää alle tuon vaaditun... Mutta kyllä myös tomaatti osaa olla kaunis kasvi.

Siiten ostimme mökille uuden grillin. Asiahan on niin, että vaikka investoisit kuinka hyvään ja kalliiseen grilliin, muutaman vuoden kuluttua se on ruostunut puhki. Vaatimukseni grillille olivat emaliset paistoritilät puhdistamisen helpottamiseksi ja sivukeitintä emme tarvitse. Joillekin tuo sivukeitin on ehdoton, mutta grillaamisen päätavoitehan on juuri tuo grillaus. Ei se perunoiden maku muutu, jos niitä siinä sivukeittimellä keittelee. Sama keittää perunat halvemmalla sisähellalla. Grillin etukuvun lasi on ihan turha. Mustuu jo muutaman kerran jälkeen pesukelvottomaksi. Ja kuka tuota lämpömittaria katsoo?

Mutta voi jösses tuon grillin kasaaminen. Vaikka kuinka yritin olla pääinsinööri ja jakaa neuvoja Aviokille, niin aina meni jossain pieleen. Milloin ruuvasimme vääränlaisia ruuveja, milloin ruuvi ei kertakaikkiaaan suostunut menemään uomiinsa ja milloin ohjeet olivat melkein hepreaa. Ja yksi osa tuosta paketista puuttui, vasemmanpuoleisen sivupöydän tukirauta, näkyy oikealla. Että uudestaan kaupoille arkena. Prkl.

Asiasta kolmanteen. Muutama kesäkukka pitää vielä hankkia. Semmoinen matalampi tomaatti ja muhkea amppeli parvekkeelle. Mökille sain sentään yhden kukkapurkin istutettua, tähtisilmiä. Kiitollinen kukkija.