lauantai 7. heinäkuuta 2012

Takaisin kaupungissa

Mökkeilyn lomassa piti tulla piipahtamaan tällä kaupungissa. Kirpparipöytä vaati järjestelyä ja parvekepuutarha kastelua.


Siellä meidän mökkikylällä on vielä vanha kyläilykulttuuri voimissaan. Kesäasukkaat ja kyläläiset kutsuvat toisiaan kahville ja grillaamaan. Minäkin olen käynyt jo monessa paikassa. Onneksi kaikki ovat aika ymmärtäväisiä tämän diettini suhteen ja pääosin olen sinnitellyt salaatilla ja erilaisilla "nesteillä". Mutta vastavuoroisesti pitäisi minunkin kutsua meille porukkaa vierailulle. Niinpä ensi viikon perjantaina meillä on grillibileet. Mitähän sitä tarjoaisi? Ajattelin, että Aviokki saa grillata erilaisia lihoja ja maustettuja raakamakkaroita, hallonium-juustoa ja oheen raikasta salaattia. Jälkiruoka? Itse kun en koskaan syö jälkiruokaa... Mökillä ei ole pakastinta, niin ainakaan jäätelöä se ei voi olla.


Ja nyt on ihanan lämmin. Toivottavasti ei tule kova ukkonen illaksi. Minä en ole koskaan pelännyt ukkosta, mutta vanhemmuuttaan sitä on oppinut kunnioittamaan. Jatkuvasti saa lukea lehdistä ukkosen aikaansaamista tuhoista. Tämä on vähän hätäinen postaus, pitää lähteä ulkohommiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti