keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kokous

Rankka päivä. Olin tänään iltapäivällä pitkässä kokouksessa. Miettikääpä, miltä tuntuu istua kokouksessa, joka alkaa sillä, että pomot syyttelevät toisiaan? Tai että et ole ehtinyt/viitsinyt/jaksanut tutustua kokousaineistoon kuin noin ylimalkaisesti? Johtuen siitä, että koko koukous ei kiinnosta. Ja yrität istua siinä sitten skarpin näköisenä, että muka tiedätkin asiasta jotain.

Otin kokoukseen mukaan läppärini. Ihan siksi, että en viitsinyt printata kaikkia yhtätoista liitettä, joista jokainen oli useampi sivuinen. Sitten vielä vieruskaveri kysyi, että miksi minulla on läppäri mukana? No, ihan siksi, että luonto säästyy. Toivottavasti hänki oppii, että kaikkea ei tarvitse printtailla paperille ja sitten kahistella niitä kokouksessa.

Lopputulos oli, että en puhunut koko kokouksen aikana mitään. Jotkut ajattelvat varmaan, että mitä tuokin täällä tekee. Mutta täytyy myöntää, että osan ajasta olin ihan pihalla. En edes ymmärtänyt, mistä joskus puhuttiin. Että kannattaisi tutustua kokousaineistoon paremmin. 

Ja koko kokous mentiin läpi yhden surkean voileivän siivittämänä.

Mitä tästä opimme? Kannattaa edes yrittää vähän. Niinkuin olla kiinnostunut asioista ja edes selvittää, mistä keskustellaan. Sillä se on nimittäin aika rankkaa näytellä muka tietävää. Nyt olen aivan poikki.


Sama kuin olisi tuijotellut iltapäivän seinää... Sama tulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti