Kajaani

Aamulla, ennen kuin ehdin edes avata silmäni, tiesin, että tämä ei ole hyvä päivä. Minua aika ajoin säännöllisesti vaivaava asentohuimaus osoitti taas olevansa paikalla. Jos olisi ollut tavallinen työaamu, töihin lähdöstä ei olisi tullut mitään. En voinut edes katsoa tietokoneen kirkkaalle ruudulle. Vähäinenkin pään liike sai aikaan huonon olon. 

Mutta. Pakko oli lähteä liilleelle. Kajaanissa oli koiranäyttely. Autoon siis huojuvin askelin oksennuspussin kanssa. Ja kyllähän se olo pikkuhiljaa alkoi helpottamaan, mutta vieläkään ei ole normaali olo.

Liikkuvasta autosta kuvailin sinistä hetkeä. Päätä ei voinut paljon kallistella. Pimeä oli kun lähdettiin ja pimeä oli kun päästiin kotiin. Paluumatkalla pystyin jopa syömään yhden ruissämpylän ja kahvin.

Mutta onneksi reissu ei ollut turha!