perjantai 3. toukokuuta 2013

Pieniä iloja

Vaikka ulkona on kylmä, kukkalautani on aika hyvällä mallilla. Pikkuisen repsahtamisen jälkeen olen panostanut mm. säännölliseen kasteluun :) Kohta varmaan voisi ostaa jotain lannoitettakin. Vertailun vuoksi St. pauliat.




Ylhäällä kuva joskus helmikuulta ja alhaalla tilanne nyt. (Joo, valotus on ihan pielessä). Kukkia on ja nuppuja on paljon tulossa.

Sitten kukka, joka ilahduttaa minua eniten. Kolmisen vuotta sitten äitienpäivänä lahjaksi saamani, silloin runsaassa kukassa ollut joulukaktus (?) osoittaa myös kukkimisen merkkejä. Tietenkin taas äitienpäiväksi! Siinä on neljä pientä nuppua ja innolla odotan kukkien puhkeamista. Tähän asti se on vain nököttänyt ikkunalaudalla, olen jo joskus aikonut heittää sen roskiin. Mutta odottaja palkittiin!

3 kommenttia:

  1. Kaktukset on mun suosikkeja, vaikkei mulla niitä yhtään kotona ookkaan ;). Lapsuuden kodissani ja mummolassa oli ihanasti kukkivat kaktukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin myös ohjeen, että noita kaktuksia pitäisi "ulkoiluttaa" mahdollisimman pitkään kesällä.

      Poista
    2. Meillä ainakin muori piti niitä ulkona auringon paahteessa ja sisään ne tuotiin vasta kun yöpakkaset alkoivat.

      Poista