sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Lomareissulle!

Katsoin juuri kotimaisen elokuvan "Lomalla" ties kuinka monetta kertaa. Tuli vaan mieleen, että Kanariat ja Kreetat on nähty niin moneen kertaan. Viime kesänä kävin siis liki 40 vuoden tauon jälkeen lapissa, Kilpisjärvellä. Ja ensi viikolla lähdetään sinne uudestaan. Saana on valloitettava! (Ellei sada kaatamalla, mutta sitten autoillaan Norja puolelle.) Kyllähän aurinkolomissa on puolensa, mutta mutta... Olen tehnyt geokätköilysuunnitelman ja varautunut ei-niin-mukavaan säähän. Saa nähdä, mitä tapahtuu. Ja koirille on hommattu lemmikkieläinpassit.

Kuva viime vuodelta

Pikkuisen olen miettinyt syömisiä. Hotellin aamupala ja päivällinen. Toisaalta on mukava tietää, että saa jotain herkullista. Jos paino nousee, niin sitten palataan entiseen. Tai tietenkin palataan.

Tänä vuonna en ole yksinkertaisesti jaksanut paneutua parvekkeen kesäsisustamiseen. Parit amppelit ostin. Tuo lila kukka tuossa valkoisten petunioiden ja miljoonakellojen (?) keskellä on kyllä vihoviimeinen kukka. Tiputtaa jatkuvasti kuolleita kukkia lattialle (tekee kyllä uusiakin reippaaseen tahtiin).




Ja minitomaatikin on, mutta en edes tiedä sen nimeä. Jotenkin ostotilanteessa sekoilin ja en muistanut kysyä sen nimeä...

2 kommenttia:

  1. Olen kateellinen noistakin parvekekasveista, mulla tänä(kin) kesänä tasan 0... :D Ihanaa Lapin reissua!

    P.S. Mulla on uus alku, uus blogi, elaisintaysin.blogspot.fi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla sinustakin jotain pitkästä aikaa. Yritin tallentaa blogisi tuohon sivupalkkiin, mutta se herjasi jotain URL-osoitteen jotain. Yritän kohta paremmalla onnella uudelleen.

      Poista