Nimittäin äidin elontie. Tässä taannoin sain aamulla klo 7,30 puhelinsoiton sairaalasta, jossa kerrottiin, että nyt äiti on tosi huonossa kunnossa. Lähdin samoin tein ajamaan kohti kotipaikkakuntaani.
Näky sairaalavuoteella oli lohduton. Varmaankin äiti vielä reagoi tulooni ja aisti minut vierellään. Kysyin, onko kipuja, hän vastasi jotain, en kyllä saanut selvää. Todennäköisesti kipuja ei ollut, kiitos morfiinipumpun. Istuin koko päivän hänen vierellään. Ilalla päätin lähteä takaisin kotiin ja palata seuraavana aamuna takaisin. Isällänihän tuo olotila kesti kolmatta vuorokautta. Päästyäni kotiin puhelin soi 45 minuutin kuluttua, äiti oli kuollut. Voi kunka kadunkaan tuota päätöstäni lähteä hänen viereltään pois. Mutta sairaanhoitajat vakuuttelivat, että lähdön hetkeä ei voi tietää. Ei kukaan voi valvoa toisen vieressä lepäämättä välillä itse.
Seuraavana aamuna kävin sairaanhoitajan kanssa katsomassa äitiä. Levollisen näköisenä hän lepäsi. Sitten alkoi hautajaisten järjestelyt. Kirkkoherranvirasto, hautaustoimisto, kuka tulee kantamaan arkkua, ketä kutsun hautajaisiin? Hautajaiset ovat vasta helmikuun loppupuolella, en halunnut samaa pappia, joka siunasi isäni. Lausui tämän nimen väärin ja sama juttu isän veljen hautajaisissa.
Aika hassua, että nyt sitten kirkkoa tarvitaan. Äiti ei ollut kovinkaan uskovainen. Ammattinsa puolesta hän kävi kyllä joka vuosi tekemässä lehteen jutut niin suviseuroista kuin herättäjäjuhlistakin. Enempi tuonne herännäisyyteen ja körttiläisyyteen meidänkin suku on kallellaan. Pappikin on nyt ehta körttipappi. Toinen olisikin ollut lestadiolainen.
Äidillä oli eräs pitkäaikainen ystävä, kutsuttakoon häntä nimellä Aa. Vielä joulun alla kirjoitimme Aalle joulukortin. Paikallislehdessä on aina muutamalla rivillä mainittu kuolleet. Kun katsoin äitini kohdalla tuota muutaman rivin juttua järkytyin. Hänen yläpuolellaan oli Aan kuoliniuutinen. Eipä olisi äiti arvannut, että näin käy. Ystävykset lähtivät kahden päivän välein...
Nyt sitten odotellaan hautajaisia. Kukat pitää tilata. Perunkirjoitukseen pitää valmistautua. Kotitalo pitää tyhjentää. Valokuvat sieltä hainkin. Niitä on ollut mukava selailla. Muutoin taidan pitää koko irtaimistolle kotikirpputorin.
Lämmin osanottoni ja voimia arkeen.
VastaaPoistaKiitos! Kyllä tämä tästä, kun hautajaiset ovat ohitse. Ja kaikki se paperisota...
PoistaLämmin osanottoni ja paljon voimia !
VastaaPoistaIso kiitos!
PoistaOsanotto minunkin puolestani!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaLuulin kommentoineet tähän, mutta en sittenkään, osanotto Täältäkin! Paljon voimia sulle!
VastaaPoistaKiitos osanotosta!
PoistaOtan osaa suruusi!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaLämmin osanotto Manta ja jaksamista asioijen hoitoon <3 Luopumine on raskasta, mutta ehkä kuitenki hyvä näin, ku ihiminen tullee tiensä päähä, ni on jo oikeestaan onnellista vappautua aineen kahaleista. Oon miettiny tätä asiaa palijo, anopin vuoksi, on maannu hoitokojisa mistään tietämättömänä jo vuosia, jälellä ei oo ennää ku luukasa, suunnattoman surullista. Harva se päivä oon aatellu, että josko tännää olis se päivä, ku kärsimykset loppuu, sillä kärsimystä sen täytyy olla.
VastaaPoistaMutta siis voimia ja jaksamista Manta!
Niin... Näin monta riutuvaa vanhusta tuon puolen vuoden aikana, kun säännöllisen epäsäännölisesti kotipaikkakuntani terveyskeskuksessa kävin. Äitini pystyi sentään ihan viime päiviä lukuunottamatta syömään itse ja käymään vessassa itse. Se on aika paljon se. Mutta kiitos osanostosta.
VastaaPoista