... nimittäin orvokkiamppeliin. Vaikka ihan hyvin tiedän, että loppukesästä kukat roikkuvat ikävästi varsien päissä eikä se ole ollenkaan noin ryhdikäs. Ja aika usein siitä joutuu nyppimään jo kukkineita kukkavarsia pois. Mutta eipä tuo maksanut kuin kympin. Mökille vien.
Olen jälleen vajaan 600 g:n päässä tavoitteestani. Tämän päivän syömiset meni kyllä ihan penkin alle. Tai, ei nyt aivan. Töissä oli nimittäin vieraita ja minun piti lähteä pöytäseuraksi. Otin salattia, keitettyjä aurinkokasviksia, paistettua kalaa ja muusia. Tämä nyt on ihan ok, mutta kun siellä oli myös pitsanpaloja, niin hain yhden noin 10 cm x 10 cm palan jälkiruuaksi itselleni. Tulin kyllä täyteen. Inhottavan täyteen. Mutta mietin, että pitihän tämäkin kokemus taas tuntea, niin voi sitten taas olla vähän vähemmällä ruualla seuraavat päivät.
Olin vielä tänäänkin ihan äimän käkenä eilen saamastani ystävällisestä palvelusta siellä puutarhalla. Blogituttavani Norppa kehoitti minua laittamaan puutarhalle sähköpostia. Sen teinkin. Toivottavasti koko henkilökunta kuulee sen. Positiivista palautettahan on aina mukava saada!
Kevät on yleensä kaikenlaisten juhlien aikaa. Ja juhlissa on sitten sen seitsemää sorttia niin suolaista kuin makeaa. Ei hyvä kausi laihduttajalle ollenkaan. Eilen oli työpaikallani eräänlaisten sidosryhmien iltapalabuffett. Minun tehtäväni oli organisoida koko buffetti. Joten huhkin koko illan keittöllä, kolme ihmistä apunani (piti tulla viisi). Ja en ottanut murustakaan noista ihanista piiraista, kakuista ja muista tarjottavista. Tänään oli sitten koko henkilökunnan kevätlounas. Menin mukaan, kun en nyt halua näyttäytyä ihan omituiseltakaan. Ihan oli kiva lounas ja kohtuudella söin. Salaatteja, broilerpuikkoja (En ole ennen tämmöisiin törmännytkään. Näyttivät ihan kalapuikoilta. Hyviä olivat, mutta en todellakaan aio ostaa niitä koskaan itse. Pitkälle jalostettua teollisuusruokaa. Broiler broilerina.). Kermaperunat ovat pitkään olleet pannassani, mutta söin nyt niitäkin. Ja sitten söin kahdeksan karamelliä ja puolikkaan mokkapalan... Onneksi tänä keväänä ei ole tiedossa yksiäkään valmistujaisjuhlia tai ylioppilasjuhlia. Joskus olen urakoinut viidetkin juhlat päivän aina läpi...
Surfiina
Kylläpäs sain tänään puutarhaliikkeessa hyvää palvelua! Tulin oikein iloseksi ja mieli piristyi. Kun tulin sisään ja kysyin pelargonioiden sijaintia, sellainen vähän hevimpi, tatuoitu goottityttö sanoi ystävällisesti (en siis tarkoita sitä, että olen mielessäni kategorioinut gootit epäystävällisiksi) "tuolla päin, voin lähteä näyttämään". Siis ei vain pelkkä kädenhuiskaus ja muraisu "tuolla". Seuraavaksi löysin haluamani Surfiina-amppelin. Se oli vain niin korkealla, että en ylettynyt siihen. Piti pyytää apua miespuoliselta henkilöltä. Kun ojensi käteni ottaakseni amppelin vastaan, sanoi mies "minä voin kyllä kantaa tämän". Ja kassalla maksettuani ostokset kassahenkilö sanoi "tulen avuksi kantamaan ostokset autoon". Siis kyllä tässä puutarhamyymälässä on todellakin panostettu ystävälliseen palveluun. Tästä tulee minun kantapaikkani! Ja taimetkin olivat hyviä!
Nyt kehun vähän itseäni. Nimittäin minun suunnittelulla ja ohjeilla sai taloyhtiömme muutama vuosi sitten pihapalkinnon. Enkä todellakaan ole puutarha-alan ammattilainen, pelkkä harrastelija. Ostimme ensimmäiset taimet minun silloisesta kantapaikastani. Mutta tuon puutarhan pitäjät jäivät eläkkeelle ja myivät yrityksensä uusille yrittäjille. Kaksi kertaa siellä kävin. Ensimmäinen kerta oli kauhea, mutta päätin antaa vielä mahdollisuuden, mutta toinenkin kerta oli kauhea. Ei se riitä, että on intoa, yrittäminen on paljon muutakin. Puhuimme taloyhtiön puheenjohtajan kanssa, kuinka esimerkiksi hyvien taimien toimittaminen olisi tärkeää. Isossa talossa asuu paljon ihmisiä, joilla käy paljon vieraita. Todennäköisesti joku kysyy, mistä moiset kukat ovat peräisin. Silloin tuon puutarhan pitäjät olisivat saaneet ilmaista mainosta. Mutta surkeiden repukkataimien toimittaminen... Ja kun se toimittaminenkin oli niin vaikeaa, "ei ole aikaa". Joten, valitettavasti, emme mekään enää sinne mene.
Päivän syömiset
- aamupala: turkkilaista jugurttia, mansikoita, Valion boysenmarjakeittoa, pala tummaa suklaata
- myöhäinen lounas: juustosalaattia, raejuustosalaattia, salaatinkastike, pala tummaa suklaata
Tänään illalla on "edustustehtävä". Helppo olla syömättä mitään...
Pelargonioita parvekkeella. Ennen pidin pelargonioita vähän "mummu"-kukkina. Mutta ne ovet erittäin kiitollisia paahteisen parvekkeen kukkia. Tämäkin kukka kukkii pitkälle marraskuun puolelle. Ruukku on aika syvä, joten se varastoi multaansa paljon vettä. Ei tarvitse jatkuvaa kastelua.
Lauantaillinen maratonin seuraaminen ja eilinen ulkoaskartelu mökillä saivat aikaiseksi sen, että kasvoni ovat tänään todella helakan punaiset. Minussa on vähän auringonpalvojan vikaa ja pidän ruskettuneesta ihosta, mutta näköjään iän karttuessa myös ihon auriongonkestävyys muuttuu. Vai onkohan vika ohentuneessa otsonikerroksessa?
Huomenna pitäisi sitten käydä vaa´alla. Plussaa ei ainakaan pitäisi olla. Päivän syömiset:
- aamupala: turkkilaista jugurttia, mansikoita, Valion boysenmarjakeittoa ja pala tummaa suklaata
- lounas: raastesalaattia, annospusi (85g) sweet chili tonnikalaa, pala ahvenanmaalaista goudajuustoa
- päivällinen: Stocmannin katkarapu-greippi salattia. Oli aika erikoista: katkarapuja, greippiä, salaatinlehtiä, suolapähkinöitä, kuivattua sipulia ja kookoshiutaleita.
Viikko sitten istuttamani parvekepuutarha on jo näin vihreä. Oikean reunan krassit näyttävät itävän hitaammin, keskiosan sinikukkaseosta ole jo harvennellutkin. Myös mökin kasvatuslaatikot ovat naulaamista vaille valmiit. Koska ne ovat ihan ulkosalla, kylvän niihin siemenet vasta kesäkuun puolella.
... en suinkaan minä vaan kannustamassa tuttavaani. Aviokkini oli tuon maratonin huoltojoukoissa, joten minä päätin lähteä PoikaKoiran kansa joenvarteen kannustamaan tuttavaani. Tosin bongasin liki neljän tuhannen juoksijan joukosta viisi muutakin tuttavaa! Ilma oli aurinkoinen, mutta aika kylmä. Onneksi tuo tuttavani on sen luokan urheilija, että hän oli asettanut tavoiteajakseen kolmen tunnin alituksen. Kaikki jotka ymmärtävät maratonista mitään, tajuavat, että tuo on harrastepohjaiselle juoksijalle kova aika. Hyvävoimaiselta hän näytti ainakin 8 kilometriä ennen maalia.
Ja katsoessani ensimmäistä kertaa paikan päällä tuota juoksijoiden menoa, tajusin, mikä idea näissä massajuoksu tapahtumissa on. Se on se suoriutumisen ilo yhdessä. Kyllä siellä näki jos jonkinlaista tyyliä ja teputtelijaa. Jopa minä olisin voinut pärjätä ainakin viimeisten joukossa. Tuo lenkki kierrettiin kaksi kertaa ja viimeisten juoksijoiden tullessa kohdalleni, kärkijoukko oli kohdallani jo toistamiseen ja ohitti nuo peränpitäjät. Todellisia maratoonareita ei joukossa tainnut olla kuin muutama kymmenen. Ne loput olivat sitten omaksi ilokseen joksevia.
Me kannustetaan!
Olen käynyt Bakussa, Azerbaidzanin pääkaupungissa ja tuossa Euroviisujen pitopaikassa, joskus kauan sitten. Azerbaidzan kuului tuolloin vielä Neuvostoliittoon. Silloin turistit eivät olleet ihan jokapäiväinen näky siellä. Muistan elävästi, kuinka keskustelin uteliaiden nuorten poikien kanssa. Kysyin eräältä heistä hänen nimeään. En millään muista, mitä hän vastasi, mutta oman reaktioni muistan. Vastasin "Ai, luulin että kaikkien neuvostoliittolaisten nimet ovat jotain luokkaa Aleksei, Sergei tai Ivan. Joku vastasi "Ei, ne ovat venäläisiä nimiä, meillä on azerbaidzanilaiset nimet, me olemme azereita!" Ja vasta tuolloin minulle valkeni koko silloisen Neuvostoliiton olemus. Siis tuo äiti Venäjä oli valloittanut ympäriltään maita ja liittänyt ne osaksi itseään. Ja tajusin todellakin nimen NeuvostoLIITTO.
Muistan myös kun olimme kiertoajelulla. Opas tuhahti osoittaessaan oikealle "Tuolla ovat armenialaisten asuinalueet." Jaa, ajattelin minä. Enpä ollut kuullut azerien ja armenialaisten vihamielisyydestä, saati Vuoristo-Karabahista. Nytpä tiedän senkin.
Muistan kun olimme kaupassa. Joka ikisessä kaupassa oli tiski, jonka takana oli myyjä. Myyjä palveli kerrallaan yhtä asiakasta ja muut jonottivat. Kun vihdoin pääsi tiskille ja sai sopivan tavaran, myyjä kirjoitti sinulle kuitin, jonka kanssa jonotit kassalle. Sitten piti palata jonottamaan takaisin kyseiselle tiskille ja maksettua kuittia vastaan sait haluamasi tavaran. Ymmärsin nyt myöskin senkin, miksi kerrottiin, että venäläisten äitien aika menee kaupassa jonottamiseen.
Ja muistan myös kun olimme illallisilla. Ravintolassa oli neljän hengen pöydät, joissa kussakin oli valmiina kaksi pulloa viiniä. Minun ja ystävättereni pöytään sattuivat seurueemme kaksi raitista henkilöä. Melko nuorena ja kokemattomana kiskaisimme sitten ystäväni kanssa melko nopeaan tahtiin pullon viiniä kumpainenkin. Ja muistan vieläkin, kuinka kova pissihätä minulla oli matkalla hotelliin... Se oli kamlaa...
Kerooin joskus aikaisemmassa postauksessani, että Euroviisut kuuluvat minun perinteeseni. Mutta nyt ei kyllä innosta yhtään. Ei oikeastaan ole innostanut viimeisiin vuosiin. Jotenkin en pidä tuosta itäeurooppalaisesta musiikkityylistä. Ja sekin ärsyttää, että naapurit äänestävät toisiaan.
Kuten otsikkokin kertoo, kävin lenkillä PoikaKoiran kanssa. Siinä ei nyt sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta siinä on, että olin ensi kertaa tälle keväälle liikkeellä keveämmin varustein. Takkina tuo maaliskuussa mainostamani PeakPerformansen huppari ja mikä oleellisinta ilman käsineitä ja kaulahuivia. Kaulahuivi on minulle kylmässä ja viileässä pakollinen varuste, muutoin olo tuntuu alastomalta. Näin kauan on pitänyt kylmiä ilmoja täällä Pohjolassa. Pitäisi käydä ostamassa oikeat lenkkikengät. Heitin puhkikuluneet lenkkarini roskiin joskus pari vuotta sitten. Olen pärjännyt ihan hyvin sisäänajetuilla maastokengillä. Muutoin niissä ei ole mitään vikaa, mutta ne ovat kuumat. Ja kesähelteellä jos kehtaa pistää shortsit jalkaan, on näky vähän, sanoisinko, "goottihevi".
Ja nyt vasta huomasin, että on kevät. Menin joen toista puolta ja palasin toista. Tuoksui vastaleikattu nurmikko ja vastatervatut veneet. Ihmisiä istui rannan kahvilan terassilla ja jäätelökioskit olivat auki. Onneksi ei ollut rahaa mukana.
Huono kuva, mutta neljä päivää sitten perustamani parvekepuutarha osoittaa jo kasvun merkkejä. Vaikka en istuttanutkaan kaikkia siemeniä, joudun näköjään harvennuspuuhiin. Siementen itävyysprosentti on aika hyvä.
Ja vaikka ei vielä olekaan kesäkuu, löysin tänään vähän tuntemattomamman suomalaisen kirjailijan ja aforismikokoelman kirjoittajan Kersti Bergrothin mietelmän: "Kesäkuu on vasta odotusta, heinäkuu on jo lopun alkua. Missä on tyyni, kestävä kesä? Ei muualla kuin ajatuksissamme talvella." Tämä on niin totta.
