Eka viikko takana

Yksi viikko on siis takana minulle jo niin tuttua painonpudotusta. Nälkä ei ole ollut (no, joskus, kun en ole ehtinyt syödä) ja mielihaluja ei ole ollut. Tämä on nyt tätä. Aterioikseni ja ateriarytmikseni on muodostunut seuraava:

- Aamupala: kaksi ruokalusikallista (siis sellaista lusikallista, mitä sillä saa kauhaistua) turkkilaista jugurttia, päälle mustikoita ja noin 3/4 dl mysliä. Lisäksi maitokahvi.

- Lounas: (Tämä on nyt vähän vaihdellut. Pääsiäisenä anopilla jne. En viitsinyt mainostaa olevani laihdutuskuurilla...) Pääosin 2 1/2 dl kasvisosekeittoa, lisänä pari lusikallista raejuustoa. Kaupoissa on ihan kivat valikoimat valmiita keittoja. Ja joskus lisänä PIENI leipä. Tai sitten runsas salaatti jossa on vähän lihaa tai kananmuna.

- Illallinen iso runsas salaatti, mukana aina kalaa tai kanaa. Ja ehdottomasti mukana aina puolikas avokadoa. Se antaa mukavan täyteläisen lisän annokseen. Ja on kait terveellistäkin.

- Illalla, jos on kova nälkä (ei ole kyllä ollut) Valion vähäkalorista mehukeittoa.

Vaaka on osoittanut ihan mukavasti alaspäin meneviä lukemia. Paitsi eilen aamulla painoin 100 grammaa vähemmän kuin tänään... Mutta siitä nyt ei kannata huolestua.

Mutta olen yllättynyt siitä, että kuinka "työlästä" on saada päivän aktiivisuustaso täyteen. En ole onnistunut siinä kuin yhtenä päivänä. Laskeekohan ranneke askeleet, jos pidän molemmin käsin ostoskärrystä kiinni?

Vaikka liikunta ei paljoa painonpudotukseen vaikutakaan, tarjoan seliseli -osatoon seuraavaa: rapakelit. Ja koiratkaan eivät pidä kävelystä asfaltilla, joka on täynnä pieniä teräviä kiviä.

Tänään kaupasta lähti mukaan tämä, jaloleinikki. Ostin myös myöhästyneen pääsiäiskukan, vaaleanpunaisen narsissi-istutuksen. Tosin ei se ollut vielä kukassa kaupassakaan, joten kukintaa odotellessa!

Surullinen ilta

En ole mitenkään kamalan uskonnollinen. Kastettu olen, rippikoulun käynyt ja kuulun kirkkoon. Silti eilisiltainen uutinen tuntui tavattoman surulliselta. Yli 200 vuotta vanha, lapsuus- ja nuoruusvuosieni sielunmaisemaan kuulunut kirkko paloi maan tasalle tuhopoltossa. Mikä meitä ihmisiä vaiva?

(Kuvat ovat netistä, en tiedä kuka ne on ottanut)

Ripille pääsin tuossa kirkossa ja vihittykin minut on siellä (no, ero tuli....). Viimeksi istuin tuon kirkon ulkopuolella kirkkotarhassa kuuntelemassa isäni kuolinkellojen soittoa.

Paitsi seinät, palossa tuhoutui koko kirkon sisällä ollut omaisuus. Mm. oman kotikyläni maa- ja kotitalousnaisten solmima vihkiryijy. Ryijyä solmi aikoinaan talkoilla mm. tätini ja isäni sedän vaimo. Ryijy oli aina häissä alttarin edessä vihkiparin seisoessa sillä. Onneksi ryijyn solmijat eivät ole enää näkemässä tätä.

No, elämä jatkuu. Tänään kävimme ensimmäistä kertaa tälle vuodelle katsomassa, mitä kesämökille kuuluu. Hyvää kuuluu. Mökillä söin puolitoista grillimakkaraa. Ja loppu jaettiin koirien kesken. Muutoi olen syönyt "laihduttajan ruokaa". Salaattia, kanaa ym. Paino onkin pudonnut jo ihan mukavasti. Tuloksia sitten keskiviikkona.

Toinen sielunmaisema. Ja linnunpönttökin keväthuollettiin. Sisältä löytyi kaksi kuollutta poikasta. Ilmeisesti viime vuoden alkukesän kylmyys ja hyttyskato saivat aikaan sen. Mutta nyt on taas siisti yksiö tarjolla. Vuokrana haluan kaunista liverrystä kesäaamuina. Mutta pliis, ei ennen viittä :)

Uusi ihastus

Kävin heti tilaisuuden tullen ostamassa itselleni aktiivisuusrannekkeen. Minä olen vähän koulussa kaikkeen tekniikkaan ja tilastoihin, joten tästäpä oivallinen apu päivän liikuntojen seuraamiseen. Ja tietenkin valkoisen <3

Ranneke osoittaa kuljetut askeleet ja kalorinkulutuksen. Lisäksi se näyttää, kuinka paljon on vielä liikuttava. Niin, ja onhan siinä kellokin :) Kaiken voi tietenkin kytkeä tietokoneeseen ja sinne asiat jäävät muistiin ja niitä voi tarkastella myöhemminkin. Eilen en saavuttanut päivän aktiivisuus-tavoitetta, vaikka liikuin mielestäni ihan kohtuullisesti. Tänään, pitkänäperjantaina ja vapaapäivänä, otin koiruudet mukaan ja lähdin pitkälle lenkille. Askelia kertyi yli 10 000. Aikaakin meni 1h ja 45 min. Kotona vielä lattioiden "spik and span" - moppaus ja paikallaan juoksua kaksi minuuttia. Ja pam! Päivän aktiivissustavoite oli saavutettu, eikä kello ollut kuin 14.00.

Syömiset ovat meneet ihan hyvin. Ihmettelen taas sitä, että kuinka helppoa minun on siirtyä kontrolloituun ruokavalioon. Mutta myös sitä, että miten helppoa siitä on sitten lipsua, kun en koskaan ole pystynyt pitämään tavoitepainoani paria vuotta pidempään. Onko se geeneissä vai luonteessa?

Pääsiäiseksi laitoin taas lammasta. Ja totesin, että ei ole minun juttuni, ei. Ostin kotimaista Tammisen tilan lampaan ulkofilettä. Marinoin fileitä puolittain itse ideoimassa marinadissa, vähän katsoin myös netistä. Eli punaviiniä, soijaa, suolaa, valkosipulia ja yrttejä. Tuoksu oli huumaava. ja kuulemma marinointiin käy halpempikin punaviini. Minulla sattui olemaan 16 euron punkkua...

Ensin nopea paisto pannulla ja sitten 150°C uuniin noin 15 minuutiksi. Kuvassa file näyttää kyllä ihan palaneelta korpulta. Tummuus johtuu marinadista. Ostin myös ensimmäistä kertaa elämässäni raakaa parsaa. Oli kova homma kuoria koko nippu. Oheen tuoresalaatti ryyditettynä fetalla ja oliiveilla. 

Mutta ei. Lammas on lammasta. Osaako joku sanoa, miten siitä saa ihanan murean? Minun fileestäni tuli pikkuisen sitkeä ja villasukka maistui kaikesta huolimatta jostain taka-alalta... Mutta parsat olivat ihania. Parsalle kuuluisi tehdä hollandais-kastike, mutta sehän on puhdasta voita. Ei tällä kertaa.

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

Uusi alku

Minulla on vaakakammo. Kun aloitin tämän blogin, aloitin se tukeakseni laihduttamistani. Tuossa sivupalkissa näkyvätkin vuosien takaiset tulokset. Mutta. Niin vain muutama vuosi on mennyt eteenpäin ja tuntuu, että painoa on taas aivan valtavasti.

Sähköpostiini tupsahti loppuvuodesta ilmoitus työterveyden Verkkopuntari -ryhmästä. Ja minähän ilmoittauduin heti mukaan. Ensimmäiseen ryhmään en päässyt. Mutta sieltä ilmoitettiin, että jos rahoitusta saadaan, niin toinenkin ryhmä voi aloittaa. Ja se toinen ryhmähän aloitti ja minä olen mukana siinä!

Tänään oli ensimmäinen kokoontuminen. Kaikkiaan kasvokkain kokoontumisia on kolme, viimeisin toukokuun lopussa. Ryhmässä on 11 naista ja yksi mies. Aluksi me istuimme siinä naisporukalla ja joku heitti toiveen, että ryhmä olisikin vain naisille. Onhan tässä naisena olemisessa paljon asioita, jotka vaikuttavat painonhallintaan ja välttämättä niitä kaikkia ei halua sanoa ääneen miesten/miehen kuullen. Mutta yksi mies siis tuli porukkaan. Mikäpäs siinä, sehän on kaikille avoin ryhmä.

Huomenna siivoan tuon painonhallintapalkin tuosta sivusta ja aloitan uusilla lukemilla. Toivottavasti ne eivät ole aivan kamalan korkeita...

Viimeksi laihdutin tiukalla kuurilla. Olin itselleni ehdoton. Nyt aioin olla armollisempi ja pyrkiä päämäärään rauhallisemmin. Että jospa sillä keinoin pääsisi pysyvään lopputulokseen. Ja huomenna ostan aktiivisuusrannekkeen. En tiedä, tekeekö sillä mitään, mutta saanpahan ainakin liikuntamäärät ylös, kun ne voi ilmoittaa tuohon verkkopohjaiseen laihdutussivustoon.

Muutoin olen liikunnut kohtuullisesti. Ja mitään hirveitä mässäilyjä en ole tehnyt. Mutta... karkkia, isoja ruoka-annoksia jne. Siitä ne kilot taas kertyvät.

Ja nyt avaan ensimmäistä kertaa nuo Verkkopuntari -sivut. Siellä on minulle henkilöhtainen valmentaja ja joka viikko tupsahtaa uusia vinkkejä ja tekemisä. Saapa nähdä, miten homma etenee. Kunhan vaan saan käytyä huomenna vaa´alla.

Hylätty proomu. Meren jäällä on ollut ihana kävellä viime päivinä.

Elokuvissa

Loman kunniaksi päätimme Aviokin kanssa käydä elokuvissa. Uutisten mukaan me suomalaiset kävimme viime vuonna ennätyspaljon elokuvissa, No, me emme valitettavasti ole tuota määrää kasvattaneet. Mutta elokuvan jälkeen totesin Aviokille, että kyllä pitäsi saada aikaiseksi lähdettyä useammin elokuviin. On se vaan ihan eri katsoa elokuvaa teatterissa kuin kotisohvalla. Ja nyt ei viereeni tullut ketään "häirikköä". Kuten karkinrapistelijaa tai sipsiensyöjää. Minä en muuten ole yhtään niiden suunniteltujen elokuvateattereiden kannalla, jossa saa syödä elokuvan aikana. Itse en ole koskaan ostanut mitään mussuteltavaa elokuviin. Elokuva on pääasia. 

Elokuvaksi Aviokki valitsi Creedin. Itse en kyllä tuota elokuvaa olisi valinnut, mutta kerran lupauduin elokuvaseuraksi, niin mikäpäs siinä. Ja minusta elokuva oli ihan ok. Taattua Rocky-tyyliä Sylvester Stallonen tahdittamana. Juonenkäänteet olivat kyllä pitkälti arvattavissa ja loppu oli onnellinen. Eikä elokuvassa mässäilty veren roiskeilla nyrkkeilykehässä, ainakaan kovin paljoa. Michael B. Jordan oli komeaa katseltavaa. Ihmettelen vain, ettei hänen vastustajakseen ollut löytynyt paremman näköistä ja lihaksikkaampaa tyyppiä. Minusta tuo englantilaista nyrkkeilysankaria näyttelevä tyyppi näytti ihan Paavo Arhinmäeltä. Ja ihan oikeasti mietin elokuvan aikana, kuinka rankka laji tuo nyrkkeily on. Kyllä se vaatii kuntoa. Ja vain kerran katsoin kelloa...

Pari viikkoa sitten vein läheisten kerrostalojen oville ilmoituksia, jossa kerroin antavani pianon ilmaiseksi pois. Vanhoista pianoista ei nykymarkkinoilla saa satasta enenpää. Paikallinen musiikkiliike kyllä hakee pianon pois, mutta huonoimmat se vie suoraan kaatopaikalle. Viidentoista minuutin aikana sain neljä yhteydenottoa, jonka jälkeen hain ilmoitukset pois. Kova homma oli kantajilla kantaa piano alas. Puolesta sentistä jäi kiinni, että se olisi mahtunut hissiin.

Tämä päivä meni sitten työhuoneen järjestelyissä. (Piano oli siellä). Työhuoneen kirjahyllyyn oli kertynyt niin paljon roskiin joutavaa materiaalia, että Aviokki haki auton ulko-oven eteen ja vei roskat autolla taloyhtiön lajittelupisteelle. Mä en ymmärrä, miksi sitä tulee säilyteltyä kaikenlaista tarpeetonta. Niinkuin joitain ikivanhoja luentomonisteita. Kyllä ne tiedot on jo päässä. Tai sitten autuaasti ja onnelisesti unohdettu.

Joulun lopettelua...

Taas se on ohi, melkein, onneksi...

On se kumma, kun sitä joulua aina odottaa ainakin jollain tasolla. Mutta sitten aattoillan jälkeen pyhät tuntuvat matelevan eteenpäin. Ja nyt pyhiä on peräti kolme... Kelit ovat ainakin täällä olleet niin vetisiä ja pyörätiet jäisen liukkaita, että ulkoilusta on voinut vain haaveilla. Tv:n runsaasta elokuvatarjonnastakaan ei oikein mieleistä katsottavaa löydy.

Aaatto sujui normaaliin malliin. Meillähän joulun pääruokailu ajoittuu lounasaikaan. Lapset ehtivät vielä sen jälkeen tapaamaan isäänsä, puolisoiden isiä ja äitejä, puolisoiden sisaruksia... 

Tänä vuonna valitsin pöytäliinaksi lasten rippijuhliin ostamani valkoisen pöytäliinan. No, olisihan sen voinut ainakin silittää... Pentikiltä ostin sitten nuo viininpunaiset tabletit. Pöytäliina on tehty aikoinaan lyhyemmälle pöydälle, joten siinä ei ole ollenkaan taittovaraa tuolla ikkunanpuoli päässä. Sinitarralla ja maalarinteipillä se kuitenkin pysyy paikoillaan. :) Ja kukaan ei taatusti huomaa, että siellä on maalarinteippiä.

Ruoan suhteen en stressanut tänäkään vuonna. Vain nuo sillit, Aurajuusto silli ja lasimestarin silli, ovat itse tehtyjä. Kaikki muu on sitten kaupasta tai anopilta. Iso kiitos hänelle. Niin, ja miniä toi saaristolaisleivän. Kinkun paisto onnistui erinomaisesti. Minä pidän ylipaistuneesta, mureasta kinkusta. Iltapäivälehdestä luin, että Huutokauppakeisarikin pitää samanlaisesta kinkusta. Paistoin 6,5 kg:n kinkkua noin 8h30min. Hyvää tuli!

Nyt tapaninpäivänä ruuista on jäljellä enää puolikkaat purkit noita sillejä. Ja hiukka rosollia. Rosollin loppu taitaa joutua biojätteeseen. Kinkun loput pakastin. Niistä tulee vielä mainio kastike. Huomenna on kyllä kehitettävä jotain muuta apetta. Syön vaikka kaurapuuroa koko päivän, jos en muuta keksi.

Tonttukatraani kasvoi jälleen yhdellä tontulla, suukkotontulla. Jos oikein laskin, on se tonttukatraani 81. tonttu. Joulukuusta meillä ei tänäkään vuonna ollut. Irroitin joskus ostamastani valkoisesta tekokuusesta pari oksaa ja ripustin niihin muutaman joulukuusen pallon. Ja tähän voisinkin siteerata erästä fecebook tuttavaani, "hyvä maku on pelkuruutta". :)

Joulukukkana jouluruusu on ollut hyvä valinta. Mutta siitäkin näkee, että se kaipaa auringonvaloa.

Hernehuhta eli hernetuuvinki

Minun jouluruokasuosikkeihini kuuluu ehdottomasti hernehuhta. Se on keski- ja pohjoispohjanmaalainen jouluherkku. Koostumukseltaan se on laatikkoruoka. Ja noista muista laatikkoruuista en ole ole päättänyt, kumpi on parempaa, lanttu- vai porkkanalaatikko? Maksalaatikko ei minulle maistu ja imelletty perunalaatikko ei kuulu meidän perheen perinteisiin.

Nyt kun äiti ei enää tätä herkkua valmista, oli minun itseni alettava hommiin. Googlaamalla en ihan sopivaa resptiä löytänyt ja äidin ohje oli "maista aina välillä". 

1 pussi vihreitä herneitä (joissakin ohjeissa käytettiin keltaisia)

vettä

25 g voita

suolaa

noin 1/2 dl siirappia 

1 rkl vehnäjauhoja (ei äidin ohjeessa)

meiramia

rakuunaa

Liotin herneitä yön yli vedessä. Olisikohan vettä ollut litra? Keitin herneet liotusvedessä. Lisäsin vielä keittämisen aikana puoli litraa vettä. VIRHE! Vähempikin olisi riittänyt. Keittelin herneitä noin 2 1/2 tuntia. Lisäsin mausteet, sekoittelin ja maistelin aina välillä. Ainoa tarkka mitta oli tuo voin määrä. Äiti ei koskaan suurustanut hernehuhtaa, mutta minä suurustin (lisäsin tuon ruokalusikallisen vehnäjauhoja sekoitettuna tilkkaan kylmää vettä), koska mielestäni huhdan koostumus oli liian ohutta (ja jossakin ohjeessa hernehuhta suurustettiin). Siirapin määrästä en tiedä, "maistelin aina välillä". Ja ihan omasta päästäni lisäsin nuo yrttimausteet, koska ne sopivat herneruokaan.

Kuvassa hernehuhta näyttää hernekeitolle. Mutta se on kyllä paksumpaa. Ja hernekeiton tapaan se "kovettui" jäähtyessään. Ja voi että tuli hyvää. Söin suorilta kaksi kupillista. Sopii myös vegaaneille!