Olen lueskellut pitkään näitä muiden ihmisten kokemuksia laihduttamisesta. Meitä on niin moneen junaan. Yksi iloitsee, kun paino on alle 130 kilon, toinen itkee, kun painoa on yli 50 kiloa. Ja suurin osa kirjoittajista on naisia. Mistä se siis kertoo? Nainen ei ole kait koskaan tyytyväinen ulkonäköönsä.
Itse aloitin tämänkertaisen laihdutuksen syksyllä, 16 viikkoa sitten. Yksi kaunis aamu uskaltauduin pölyttyneelle puntarille (jolla ei ole punnittu muuta kuin koiraa), ja voi herranjestas! Painoa oli kertynyt 82 kiloa! Se on tämmöiselle lyhyelle naiselle paljon. Kaupasta oli hankala löytää kivoja vaatteita, jopa XL koko kiristi useimmissa malleissa. Naama oli kuin turvonnut keilapallo ja läskit höllyivät.
En ole ensimmäistä kertaa asialla. Kaivelin kirjahyllyä, josta löytyi muinaisen Painonvartijoiden kansio. Vuonna 1994 laihdutin heidän opeillaan 16 kg. Siis 74 kilosta 58 kiloon. Kului muutama vuosi. Avioeron myötä laihduin tuumakokoon 27, kiloista ei tietoa. Kului taas muutama vuosi. Vuonna 2001 lähti 18 kg. Siis 77 kilosta 59 kiloon. Ja nyt siis neljäs yritys, lähtöpainoa siis tuo 82 kiloa ja tavoitteena 62 kg, jolloin BMI olisi 22.
Mitä tästä huomataan? Paino on aina tullut takaisin ja korkojen kera. Kerran yksi tyyppi sanoi, että pysyvä painon hallinta on vaikeampaa kuin syövän hoito. Olen tismalleen samaa mieltä.
Nyt olen pudottanut painostani 14 kiloa, 6 pitäisi vielä pudottaa. Jaa, että millä opeilla? No karppaamalla ja kaloreita laskemalla. Olemalla nälkäinen. Kieltäytymällä herkuista. Liikunta menemällä johonkin "liikuntapaikkaan" ei ole mun juttuni. Työmatkapyöräilen ja koiran perässä kävelen.
Tervetuloa seuraamaan keveämpää loppuelämääni ja taistelemaan pysyvän painonhallinnan puolesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti