tiistai 21. elokuuta 2012

Välillä ruokailupäivitystä

Tänään oli ihan normipäivä. Töissä ehti jopa syömään. Ja muutenkin jutella vähän työkavereiden kanssa. Eipä ole juurikaan menneen kesän kuulumisia ehtinyt monenkaan kanssa vaihdella.

Välillä päivän syömisiä.
- Aamupala: 2 dl maustamatonta jugurttia, nektariini, 1/4 banaani, 6 mansikkaa. Tehosekoittimella sekaisin. Kaksi kuppia mustaa kahvia.
- Lounas: puolikas Valion Knorrin Chiken... joku... keitto, päälle 1/2 purkkia raejuustoa.
- Päivällinen: Jauhemaksapihvi, kalarulla, Coleslawia, lohisalaattia ja pikku jätski... Tulin kyllä täyteen. Tuo lohisalaatti oli vähän liian raskas.

Lisäksi yli 20 km pyöräilyä. Ajoin töistä suoraan keskustaan ja kaupan kautta kotiin. Huomiseksi on luvattu sadetta. Ei voi kyllä mennä polkupyörällä töihin. Ja on henkilökuntakorttien valokuvaus. Ei siihen voi mennä hiukset lässähtäneinä... Kun sitä kuvaa joutuu tuijottamaan varmaan seuraavat 20 vuotta.


Mikähän se tämä oli? Näitä on täällä joka pihalla.

maanantai 20. elokuuta 2012

Tunnustus

Vaikka tuossa eräässä päivityksessä sanoinkin, että teen sen minkä lupaan, niin nyt täytyy ottaa vähän sanomisiaan takaisin. Nimittäin siitä Haasteesta. Nyt minulla ei kertakaikkiaan riitä energia eikä mielikuvitus uusien kysymysten ja haastettavien miettimiseen. Ja aika monessa blogissa se haaste on täällä pyörinytkin, olisinko saanut montakaan uutta  haastettavaa mukaan. Ihan kivoja ne haasteet kuitenkin ovat, sillä joskus tule pula aiheista ja onpahan mitä kirjoittaa.

Eli töissä on kiireitä, vaikeita tilanteita ja isoja päätöksiä tehtävänä. Minun pitäisi olla siellä, täällä ja tuolla. Pitäisi priorisoida töitään ja aina on huono omatunto, kun jotain jää tekemättä.

Mutta siitä olen iloinen, että olen mennyt joka aamu pyörällä töihin. Tänäänkin, kun lämpötila oli +3°C... Ja itse asiassa ei ollut ollenkaan kylmä, kun vaatetta oli tarpeeksi ja innoistuin yrittämään uutta nopeusennätystä työpaikalle. 22 min. Tuo aika on kyllä naurettavan vähän, miksi sitten autolla meneminen tuntuu aina houkuttelevalta? Kait sitä voi 22 minuuttia olla ulkoilmassa, vähän kylmemmässäkin. Liukkailla ja sateella se tietenkin on hankalaa. Niin, ja tänään liikennevalot toimivat kannaltani tosi heikosti... Aina joutui odottamaan.

Vatsa toimii, syömiset ruodussa, huomenna vaa´alle. No, joka päivä olen jäätelön syönyt. Mutta vain yhden. Pirkka ja Magnum jäätelöissä on semmoisia minijuttuja...


Jotain sinistä kukkaa mökiltä...

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Syksy

Kait se on sitten syksy tulossa. Eilen oli vielä ihanan lämmin kesäpäivä, mutta tänään ilmanala oli tyystin toisenlainen. Jaa, mistäkö myös tietää, että syksy tulee? No ainakin siitä, että erilaiset ruokaohjelmat palaavat televisioon. Junior MasterChef, Neljän tähden illallinen, Arvostele mun illallinen... Onhan niitä ruokaohjelmia ollut varmaan kesälläkin, mutta yhden TV:n taloudessa kesä meni lähinnä urheiluohjelmien parissa. Minä en urheilua seuraa, Aviokki katsoo sitäkin innokkaammin. Oli kuulemma oikein hyvä tv-urheilukesä. Jalkapallon EM-kisat, yleisurheilun EM-kisat, Olympialaiset... Niin, ja Ranskan ympäriajo. Sitä seuraan jonkin verran, lähinnä maisemien ja leppoisten juontajien vuoksi.

Tänään aion katsoa tuon Junior MasterChefin. Ihan mielenkiinnon vuoksi. Onhan ohjelma mielestäni vähän kaksipiippuinen. Pistää nyt lapset kilpailemaan tosimielellä. Millä tavalla tuomarit arvioivat lasten tuotoksia, millaista palautetta he antavat ja miten häviäjille kerrotaan heidän kohtalostaan? On vähän eri katsoa esimerkiksi suurinta pudottajaa, jossa aikuiset itkevät ja itku on usein vain tehokeino, kun se lapsen itku tulee varmaan ihan eri pohjalta.

Viikonloppu meni ruokailujen suhteen erinomaisesti. Aamulla vaan ei voi käydä vaa´alla, koska en käynyt mökillä... tiedätte kyllä missä...:)


Valtavan suuri lumpeenlehti. Harmi, kun ei ole mitään mittakaavaksi. A4 ei olisi peittänyt tätä kokonaan.

torstai 16. elokuuta 2012

Mustikkaan!

Kun olin nuorempi, kuuntelin huvittuneena työpaikan naisten keskusteluja marjojen poiminnasta, säilömisestä ja pakastamisesta. Mietin, että minä en ole koskaan noin vanha. Mutta niin ne vuodet muuttavat asennetta. Ei voi sanoa, että olisin vieläkään mikään himohamstraaja, mutta kyllä nyt esimerkiksi mustikoita pitää saada jonkin verran pakastimeen. Ja onhan mustikka luokiteltu superfoodiksi sekä erinomaiseksi ravintoaineeksi laihduttajalle. Tosin itse en pysty asentohuimauksen takia paljoakaan mustikoita poimimaan, mutta onneksi Aviokki hoitaa homman. Minä sitten perkaan ne. Ja sehän on kyllä vihoviimeistä hommaa, koska mustikat rikkoutuvat herkästi ja tahmaannuttavat sormet. Puolukoita on paljon helpompi poimia, koska niitä esiintyy yleensä suurissa mättäissä ja perkaamisessa auttaa mm. tuuli. 

Ihanat, lämpimät kelit jatkuvat. On melkeimpä nautinnollista polkea aamuin työpaikalle. Kotimatka nyt menee aina, oli ilma mikä tahansa. Aamulla on joskus vaan niin paljon helpompaa hypätä bussiin tai ottaa auto alleen.

Päivän ruokailut:
- aamupala: sama mitä eilen, mustikka jugurtti ym. sekoitus
- lounas: mandariini
- päivällinen: katkarapu caesar -salaatti, coleslawia, 12  falafel -pyörykkää (ne oli pieniä, halkaisija noin 1 1/2 cm), pala brie-juustoa ja taas... minttujäätelöä....

Mutta poljin todellakin töihin, yhteensä 50 min ja lenkitin PoikaKoiraa 1h 15 min. Ja tuli hiki.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Nyt tarkenee

Siis kesän lämpimin viikko meneillään ja töissä pitää olla. Työhuoneessani on isot eteläikkunat. On hankala päättää pitääkö sälekaihtimet kiinni ja nököttää hämärässä keinovalon turvin vai päästääkö auringonvalon sisään, jolloin huone muuttuu lähinnä huonosti lämmitetyn saunan kaltaiseksi. Ja loppukesällä ampiaset haketuvat lämpimän punatiilen pintaan, jolloin niitä lentää vähintään yksi per päivä sisätiloihin (siis jos ikkuna on auki). 

Tänään ei ihmeempiä. Paitsi kävin lenkillä puistossa PoikaKoiran kanssa. Siellä oli oikein mukava piknik-tunnelma. Oli huilu-viulisti -ryhmä, joku rummutti taitavasti bongorumpuja, monet söivät piknik eväitään. Näkee, että opiskelijat ovat saapuneet kaupunkiin. Olisipa itsekin voinut jäädä pussikaljalle puistoon... :):)

Päivän syömiset:
- Aamupala: Se sama jugurttipirtelö (Tehosekoitetaan 2 dl jugurttia, 3 ruokalusikkaa mustikoita, 6 mansikkaa, 1/4 banaania ja loraus gefilusmehua. Gefilusmehu tekee annoksesta helpommin juotavan).
- Lounas: Lohisalaatti (savustettua lohta, salaattia, tomattia, kurkkua, fetaa, oliiveja ja loraus salaatinkastiketta). En ottanut työpaikalla omenapiirakkaa enkä kokousvoileipää.
- Päivällinen: Samaa lohisalaattia, coleslawia ja 10 surkean pientä falafel-pyörykkää. Ja nyt tulee paha: jälkiruoaksi Carte D´orin minttujäätelöä...


Kännykkäkuva samaiselta arboretumilta. 

tiistai 14. elokuuta 2012

Kerran näinkin päin!

Puhelimeeni soitti tänään tuntematon numero. Vastaan niihin kuitenkin aina, koska eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka jollekin läheiselle on sattunut jotain ja sairaalasta soitetaan. Tänään tuon tuntemettoman numeron takana oli kuitenkin tavallinen tapaus, lehtimyyjä. Hän aloitti juttunsa tavallisin tekstein "Täällä se ja se ö-lehdistä hyvää päivää. Enhän vain soittanut hankalaan aikaan? Meillä olisi tänään erittäin edullinen jatkotilaus xx-lehdestä, päälle todella laadukkaita lukijalahjoja." Kaikki tämä tuli niin nopeaan tahtiin, että en saanut sanaa väliin. Mutta kuten olen sanonut, tiedän, että monet näistä myyjistä ovat opiskelijoita, jotka yrittävät tienata vähän rahaa. Tämänkertainen kuulosti kyllä ihan aikamiespörssimeklarilta. Yritin sanoa niin ystävällisesti kuin osasin "Minua ei nyt kertakaikkiaan kiinnosta...". - No ei sitten, sanoi myyjä ja katkaisi puhelun. Eli varmaan vietti myyntitykin uransa viime hetkiä. Tällaista vastausta en ole koskaan saanut. Niin, ja viimeviikolla minulle kaupattiin sanankiukaan kiviä puhelimessa...

Kävin aamulla vaa´alla. Jospa joskus olisi tännekin jotain ilmoitettavaa. Ruokailut olivat samat kuin eilen. Nyt on huomiseksi työpaikkalounaaksi jääkaapissa odottamassa lohisalaatti. Ja muistan, että haastetehtävä on vielä kesken. On vain niin vaikeaa keksiä kysymyksiä muille...


Suomen pohjoisimman arboretumin (puulajipuiston) ruusutarhan loistoa.

maanantai 13. elokuuta 2012

Tohinaa

Kylläpäs tämä päivä meni nopeaan erilaisten tohinoiden parissa. Ja olo on ihan kuitti. Nyt sitten alkaa ihan tosissaan tuo loppukilojen rutistus. Vähän erilaisella ruokavaliolla kuin kevään tosi koitoksissa. Elikkäs:

Aamulla jugurttipirtelö (vai onko tämä nyt smoothie?): 2 dl luonnonjugurttia, 1/4 osa banaania, kolme kukkuralusikkaa mustikoita ja vähän gefilusmehua joukkoon. Sitten vain tehosekoittimella kaikki sekaisin. Huomenna sama homma, mutta gefilusmehun tilalle muutama mansikka.
Lounaalla salaatti: oman maan salaatinlehtiä ja silopersiljaa, tomaattia, kurkkua, fetaa, oliiveja ja avokadoa. Huomenna sama.
Päivällinen: Coleslawia ja possuwokkia kasviksilla (ei riisiä). Huomenna sama...

Ja sitten vauhdilla polkien töihin ja kotiin. Kun ilmatkin on sitten nyt lämpimiä. Ja en ottanut töissä pullaa. Pidän edelleenkin herkutonta linjaa työpaikalla.


Hauska kuva siltä Helsingin reissulta. Väinämöinen ja pulu. Se on vissiin sen reviiri tuossa.