perjantai 19. lokakuuta 2012

Kamera

Minun kahdeksan vuotta vanhan Pentaxin kameran litium-akku on tullut tiensä päähän. Kameralla pystyy ottamaan noin 8 kuvaa, sitten se pimenee. Tilasin siihen uuden akun noin kolme viikkoa sitten. Luvattiin viikon kuluttua ja viikon kuluttua ja viikon kuluttua. Tänään sitten marssin valokuvaamoon ja peruin tilauksen. Ja ajattelin sittenkin sijoittaa uuteen kameraan. Mitään raskasta järjestelmäkameraa en halua. Ei minusta ole suureksi valokuvaajaksi. Useimmat nykyiset pokkarit ovat ihan hyviä kameroita, pikseleitäkin löytyy.

Mutta siellä tutussa valokuvausliikkeessä ei ollut yhtään kameraa myytävänä! Minun piti oikein kysyä, että mistä minä saan ostetuksi itselleni kameran? Myyjäkin mietti hetken. Ja vastaus oli: Gigantista, Kodin Anttilasta, Mustasta pörssistä, nettikaupoista... Aika jännä juttu.  Valokuvaamo on nimensä mukaisesti pelkkä kuvaamo. Monikaan ei teetä enää edes paperisia versioita valokuvista. Se on kyllä harmi. Tietokoneen syövereistä ne kyllä katoavat koneen hajotessa. Ei jää muistoja tuleville polville.

Pitänee lähteä johonkin kodinkoneliikeeseen, kunhan saan auton käyttööni.


Aloitin neulomaan sukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti