sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Dyykkausta

Kotimme lähellä sijaitsevaan toimistoon tehtiin näköjään remonttia. Koiralenkillä kurkkasin toimiston edessä olevalle roskalavalle. Ja siellä oli ihan hyvää tavaraa. Niin hyvää, että että oli ihan pakko ottaa sieltä yksi työtuoli. Tai en minä sitä sieltä jaksanut ottaa, Aviokin komensin asialle.


Iskun työtuoli. Missä lie ollut, kun tuo oikeanpuoleinen käsinoja on hieman vääntynyt. Minä raahasin tuolin omalle työpaikalleni. Kunnan hommissa uudet työtuolitkin ovat näinä aikoina tiukassa. Entisestä tuolistani onkin päällinen kulunut ja korkeussäätö ei ole toiminut enää vuosiin. 

On kyllä sääli, että hyvää tavaraa heitetään surutta roskiin. Olisivat tehneet kuten läheinen seurakuntatalo. He ilmoittivat lehdessä, että tekevät remonttia. Halukkaat saavat hakea ilmaiseksi kalusteita. Minä kävin paikalla illalla. Melkein kaikki tavara oli jo mennyt. Otin kuitenkin yhden matalan pöydän, joka palvelee nyt mökillä jääkaapin alapöytänä. Ei tarvitse kyykistellä kaapille :)

4 kommenttia:

  1. No niinpä, toisen romu o toisen aarre, vai mite se sanonta meni... ei sen aina tarvi olla uutta, silikkaa rahan tuhulausta semmone, määki jos jottai tarvin, ni ruukaan kyllä katella ensin myyntipalstoilta ennen ku kauppaan törmään.

    Ps. Eikoo mieli jo virkumpi, ku o päivä nii kovasti jatkunu?! Mulla ainaki, iha äänee hihittelen joka päivä, että voi kello nui ja nui palijo ja eikä oo vielä pimiää :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä päivien pitenemisen on huomannut ihan silmissä. Eilenkin sain energiapuuskan ja siivosin talon. Tai puolitoista päivää se kaikkinensa kesti. Mutta oli mukavampi siivotakin, kun sai päivänvalossa puuhastella.

      Poista
  2. Hassua, että joku vielä heittää hyvää tavaraa roskiin kun kierrättäminen on tehty niin helpoksi. No joo lähipiirissäkin on sellainen henkilö, joka laittoi käyttökelpoista tavaraa kaatopaikalle. Sen verran monta kertaa on tullut ko.henkilöä ripitettyä, että sekin muistaa viedä tavarat kierrätykseen :D.

    Hyvä löytö tuo tuoli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sanoppa muuta. Ehkäpä tuolla firmalla pyyhkii niin hyvin, että kaikki vanha vaan roskiin ja uutta tilalle.

      Ja kirpputoreilta löytää nykyisin todella hyvää tavaraa.

      Poista