lauantai 7. helmikuuta 2015

Minä ja kuha

Viime viikolla bongasin Anna-lehdestä mukavan reseptin, Kalastajan gratiinin, jossa pääraaka-aineena on kuha. Minä olen aina vähän vierastanut kalaa, eihän sitä koskaan meillä kotona valmistettu. Paitsi äiti keitteli joskus silakkarullia. Lapsen suussa ne maistuivat kamalalle.

Kunnes sitten törmäsin nykyiseen Aviokkiini. He ovat perinteisesti kasvattaneet kirjolohia. Meillekin sitten lankesi osuus tuosta kasvatussaaliista, 1/16 osa. No, se tarkoitti noin 60 kalaa per vuosi. Joten kirjolohikin kyllästyttää, jos sitä pitää viikoittain syödä.

Tuo resepti on mukava. "Tavallisia" raaka-aineita. Ja kaikki tarvittava käytettiin kerralla tuohon annokseen, mitään ei jäänyt kaappiin odottamaan seuraavaa käyttökertaa.



Minä käytin kolme kuhafilettä, viisi perunaa, kaksi porkkanaa ja palan selleriä. Ranskankermaan lisätty vesi oli mielestäni turhaa, ainakaan desiä sitä ei tarvitse. Ja itse siivutin sitruunat kuhafileiden päälle ennen uuniin pistämistä. Oli hyvää! Suosittelen.

Tässä muutama viikko sitten Aviokkini tilasi itselleen Tuulilasi-lehden. Ja kaupantekijäisinä sai kaksi hyvää ja tervää Marttiini-keittöveistä. Kyllä ovat todella teräviä ja hyviä veitsiä! Eräänä parjantai-iltana Aviokki siivutti itselleen leipää. Minä sanoin kaksi kertaa, että ne veitset ovat sitten todella teräviä. Ja niinhän siinä sitten kävi, arvaatte kyllä. Veitsi lipsahti ja sormen päästä lähti palanen. Niin iso pala, että haava piti käydä polttamasa kiinni päivystyksessä. Päivystyksen lääkäri oli kysynyt "oletteko artesaani?", kun pikkurillistäkin puuttuu palanen nuorena sattuneen moottorisahaonnettomuuden jäljiltä. "Ei kun leipää leikkasin uudella veitsellä." "Jaa, olette muuten yhdestoista tapaus tänä iltana, kun uudella veitsellä on leikattu pala sormesta pois." Että ovat näköjään muutkin saaneet kylkiäisinä uusia veitsiä :)

Ja vuoden ensimmäiset. Sanotaan, että Aalto-maljakko on tehty 50 liian lyhytvartiselle tulppaanille. Minä sain mahtumaan niitä tähän 28 kpl.


10 kommenttia:

  1. Olen saanut sormenpäästä palan irti fiskarsin kokkiveitsellä.
    Kyllä se reikä kiinni kasvoi, en saanut tikkejä, en polttamista. Keinoiholla suojattiin.
    Nyt sitten varovasti veisten kanssa!
    T. Aikku (Rukalla hiihtämässä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, oisipa ihana olla Rukalla hiihtelemässä. Mutta kun nuo työt... Tuosta sormesta lähti sen verran iso pala, että kun siivosin leikkuulautaa, osuin ihottavaan pehmeään palaseen, sormenpäähän... ehkä milli tai puolitoista, mutta tarpeeksi. Pitää muistaa oikeat otteet leikatessa.

      Poista
  2. Veitset ovat vaarallisia, kokemusta on. :I

    Kuha kuulosti herkulta. 50 tulppaania Aaltoon? Pitää varmaan ottaa kaikki lehdet pois. Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuha maistui hyvälle ja kevyelle, kun on lohen rasvaisuuteen tottunut. Ja minäkin olen teroittanut sen syvälle aivoihini, miten terävän veitsen kanssa toimitaan. Iso haava sormessa vaikeuttaa niin monia asioita, melkein sairasloman paikka...

      Poista
  3. No auts, jopa oli ikävä juttu!! Pittää ihan koputtaa puupäätä, että vaikka nii kovasti keittiösä hommastelen, ni en oo vahinkua saanu aikaseksi... hmmm, käyköhä täsä nii, että saan katua tämän sanomista :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, vahinkohan voi aina sattua, mutta sinä olet niin kokenut keittiössä, että veitsen käsittely on varmasti hanskassa!

      Poista
  4. Tuo reseptisi toimii muuten kivasti myös ihan pakasteseitifileenkin kanssa :) tai vaikkapa kesällä pyydetyn ahvenen kanssa.
    Hyviä kalareseptejä ei voi olla liikaa, sillä niin vähän kalaa tulee syötyä. Meillä tämä on yleensä hintapoliittinen kysymys kun tuore kala on vaan todella kallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nuokin kolme kuhafilettä maksoivat 22 euroa... Tosin annoksesta söi kaksi ihmistä kolmena päivänä. Eli siinä 4 - 5 euroa annos, kun laskee muutkin raaka-aineet mukaan.

      Mökillä olisi katiska. Jospa sen ensi kesänä pistäisi veteen :)

      Poista
  5. Tulppaanit! <3

    Tuota reseptiä on kyllä kokeiltava, kiitos vinkistä! Kuha on kyllä kallista, mutta hyvää se on uunissa laitettuna tai keitossa.

    Aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tehnyt tätä samaista ruokaa jo kaksi kertaa! Aina yhtä hyvää :)
      Samoin hyvää maaliskuuta sinulle !

      Poista