Kaappaus

Tänään tuli luottokunnalta kirje. Visakorttini tiedot on kaapattu jonnekin ulkomaille. Korttia ei tosin ole käytetty. Virkailija kysyi kohteliaasti, miten pärjään, jos he pistävät kortin katkolle heti. Ei kait siinä muu auttanut kuin sanoa, että pistäkää poikki ja pian. Mietin mielessäni, että käteistä on 20 euroa ja latasin juuri bussikortin. Niillähän mennään pitkälle... No, on minulla Mastercard Stocmannin kautta. Mutta en itse pidä siitä, että luottoa on joka puolelle. Nyt on vissiin pakkorako, kun ei voi siis nostaa edes käteistä. En ymmärrä, missä ja miten tuo kaappaus on ollut mahdollista. Ulkomailla käytiin viimeksi viime kesänä. Sielläkin nostin aina rahaa automaatista, kortilla ei ruokapaikoissa makseltu. Ja jos nostan pankkiautomaatista rahaa, pidän aina kättä suojana, kun näpyttelen tunnusluvun. Se on varmaan tässäkin tapauksessa ollut onni, pelkällä kortin numerolla rosvot ei vissiin tee mitään. Viikon päästä saan uuden kortin ja tunnusluvun. Huoh, vanha tunnusluku onkin painunut syvälle aivojen muistipaikkaan. Uusi muistaminen taas edessä.


Kyllä on kylmä ja tuntuu, että töissä on sisälläkin kylmä. Mutta eikös se laihduta, kun palelee.


Päivän syömiset
- aamupala: loput vähärasvaisesta turkkilaisesta jugurtista (onneksi loppui, kaameaa litkua), mustikoita ja Valion mustaherukkakeittoa

- myöhäinen lounas: raastesalaattia, kreikkalaista salaattia, Finlandia-juustoa, oliiveja ja 1/2 purkkia chilitonnikalaa (oli muuten vähän liian chilipitoista noin "raakana" syötynä, piti niistää nenäkin pariin otteseen)

Kylmä maanantai

Tänään on kylmä, yli - 20°C pakkasta. Ja koko viikoksi on luvattu kylmää. Se ei tee hyvää minun liikkumisille eikä PoikaKoiran liikkumisille. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen syntynyt väärään ilmastotyyppiin. Varmaan me suomalaiset ajauduimme tänne Pohjolaan sieltä Uralilta siksi, koska siellä oli kaksi tienviittaa. Toisessa luki: aurinko, kesä ja lämpö ja toisessa luki: pimeys, pakkanen ja kylmyys. Ja suomalaiset eivät osanneet lukea ja lähtivät kohti kylmyyttä...


Aamulla puntari osoitti lukemia 65,8 kg (BMI 25,38), eli tasan 16 kiloa on pudotettu. Ja viikkoja on takana 21. Painon putoamisen huomaa vähentyneenä unen tarpeena ja ylimääräisenä vireytenä. Siis jaksan tehdä paremmin eri juttuja eikä aina laiskota. Mutta hiukset ovat menneet huonoon kuntoon. Pitänee marssia ostamaan jotain vitamiineja. Mikähän auttaisi hiusten kuntoon? No, kyllä kait ne apteekissa tietää. Luin vähän taustoja, ja minulle selvisi, ettei minusta ole tulossa kalju, hiustuppi vain lepää ja alkaa kasvamaan sitten uudestaan, kun ruokavalio normalisoituu. Ja ensimmäistä kertaa kävi mielessä, että paskat, johan tämä homma riittää. Mutta päätetty mikä päätetty, neljä kiloa vielä. Ja ei tuo BMI osoita vielä normaalipainoa.


Päivän ruokailut
- aamupala: turkkilaista vähärasvaista jugurttia, mustikoita ja Valion mustaherukkakeittoa
- lounas: Kotikartanon tomattivuohenjuustokeittoa ja raejuustoa
- päivällinen: raastesalaattia, kanamuna, avokado sitruunaisella salaatinkastikkeella, 4 oliivia, maalaisgoudaa

                                                   Maaliskuu, odotan sinua!

Naapuri

Törmäsin eilen illalla naapuriini, kun olin lenkittämässä PoikaKoiraa. Vaikka olemme olleet naapureita jo vuosia, en ole koskaan jutellut hänen kanssaan. Olemme tervehtineet toisiamme kohteliaasti ja koirat ovat vain hätäisesti nuuhkaisseet toisiaan. Nyt hän tuli minua kohti. Yksin. Arvasin heti, mitä oli tapahtunut. Nyyhkyttäen hän kertoi, että heidän rakas koiransa oli jouduttu pistämään ikiuneen viime viikolla. Halasin häntä ja itkimme yhdessä. Hän halusi välttämättä pitää PoikaKoiraamme sylissään. Ja tuossa seisoessamme hän kertoi pitkät pätkät elämästään ja nimenomaan koiranomistajan elämästä. Ja kuinka he olivat koko perhe, hän ja lähes aikuiset lapset, käyneet vielä kerran kiertämässä tuon tutun ulkoilureitin tyhjän pannan ja taluttimen kanssa.


Moni on sanonut, kun on joutunut luopumaan lemmikistään, että ei enää koskaan ota uutta lemmikkiä, koska siitä luopuminen on niin raskasta. Mutta elämässä pitää olla myös raskaita hetkiä, silloin osaa arvostaa vielä enemmän niitä iloisia hetkiä. Ja myös lapset oppivat käsittelemään erilaisia tunteita. Muuta eihän kukaan kiinny sinuun niin kuin sinun lemmikkisi. Siltä saa aina pyyteetöntä rakkautta. Eräs työtoverini sanoi käyvänsä useammin hevosensa haudalla kuin isänsä...


Ulkona on melkein -20°C pakkasta. En tarkene lähteä lenkille...


Päivän syöminet
- aamupala: turkkilaista jugurttia, mustikoita ja Valion mustaherukkamehukeittoa
- myöhäinen lounas: marinoituja parsa- ja kukkakaalin nuppuja, kahdenlaista salaattia ja pari siivua possupoloista.

Viimeistelyä vaille valmis PoikaKoiran takki. Ohje Novitan sivuilta. Menin kyllä jo alkukierroksilla ohjeista sekaisin ja sovelsin niitä käyttämällä omaa harkintaa.

Shopping

Aloitin lokakuun alussa itsekseni "älä osta mitään" -kampanjan. Kampanja on pitänyt ihan hyvin. Vain yksi alennusmyynnistä ostettu pusero. Ja kun ei sieltä Helsingin Stocmanniltakaan löytynyt mitään... En ole koskaan ollut mikään tuhlaaja ja nyt päätin katsoa, kuinka pitkälle pääsen, etten osta mitään muuta kuin ruokaa.


Mutta nyt tilanne on se, ettei minulla ihan oikeasti ole paljon mitään päällepantavaa. Kaikki vaatteet roikkuvat päälläni. Olen pienentänyt muutamaa jakkua sivusaumoista, mutta ei sitäkään voi äärettömästi tehdä, malli menee hassuksi. Olen tsempannut itseäni ostosfiilikseen  koko loppuviikon. Tänään lähdin sitten keskustaan. Olen jo pidemmän aikaa katsellut erään putiikin näyteikkunaa "sillä silmällä". Reippain mielin kohti putiikkia. Mutta voi! Putiikin ovessa  oli lappu "Liike suljettu tänään, teemme remonttia". Sitten muistin, että tännehän on avattu uusi Tazzian liike. Sinne. No sieltä löytyi yksi aleneule ja uusi keväinen jakku. Kumpikin kokoa 38. Hyvä minä! Niillä mennään pitkälle.


Meillä on töissä yksi Blondi, minun ikäinen, siis vanha. Hän ostaa viikoittain uusia vatteita. Työuramme alussa hänen vaatteitaan piti aina kehua, jonka jälkeen päivä oli pelastettu. "Voi, onko sinulla uusi pusero! Hieno!" Samoin hän kyllä kehui muiden uusia vaatteita, mutta minusta tuollainen kehuminen on kiusallista. Istuimme kerran vierekkäin bussissa. Blondi alkoi jutella minulle: "Siis minulla on uusi takki, eikä kukaan ole huomannut asiaa." Vastasin sen kummempia miettimättä: "Ai, tuohan on tuollainen peruspoplari" Se jälkeen Blondi ei puhunut minulle viikkoon. Nyttemmin vaatteita ei enää tarvitse kehua, koska hän kuuli, miten mieskolleegat veistelivät asiasta "Voi, onko sinulla uusi kravatti! Hieno!" Jopa Blondi tajusi, että piikki osui häneen.


Maanantai ja punnitus lähenee... Olen muuten ihan hulluina avokadoihin. Joka päivä pitää saada yksi. Nyt on semmoisia "Raedy to eat" -versioita kaupassa.

                                                   Minusta tulee isona oliivi

Viikonloppu

Töissä käymisessä on se hyvä puoli, että viikot kuluvat nopeaan ja lomat lähestyvät. Tämä Kulinaarikko ystäväni mainitsi kerran, että hän hämmästyi, kun hän huomasi odottavansa seuravaa lomaa. Se oli hänen mielestään merkki siitä, ettei hän viihdy työssään. No jaa, kyllä minä viihdyn työssäni, mutta kyllä viikonloput ja lomat on eri kiva juttu!


Viime vuoden loppuun saakka minulla oli vakituisen työn lisäksi toinen, kirjallinen sivuprojekti. Kun tulin töistä kotiin, tiesin tarkalleen, mitä ilta pitää sisällään. Ideoimista, kirjoittamista, korjaamista, kommentointia. Dead linet paukkuivat. Nyt kun olen saanut tuon viiden vuoden projektin päätökseen, olen ihan, että what´s now? Tuntuu syntisen ihanalta olla ilta vain itselleen. Ostin muutama vuosi sitten verhokankaan. Se oli minulla kaapissa ompelematta pitkään, koska tuntui, että tuo ompeluun käytetty aika olisi ollut jostain tärkeämmästä pois. Ja nyt vasta huomaan, kuinka väsynyt olin viimeaikoina. Ei ihmistä ole luotu paahtamaan koko ajan eteenpäin.


Koiran neuleprojekti on vielä kesken. Minulla ei ollut sopivia pyöröpuikkoja. Kävin ostamassa ja toivottavasti neule valmistuu nyt viikonloppuna. PoikaKoira ainakin tarvitsee jo kiireesti uuden, isomman takin.


Päivän syömiset
- aamupala: sitä samaa
- myöhäinen lounas: avokado, Coleslawia (paljon!), vihersalaattia ja juustoa
Ja kohtahan tammikuu on ohi. Saahan illalla ottaa vähän valkoviiniä?

                                           Jospa viikonloppuna harrastaisi tätä!

Reippaita pirpanoita

Flunssa ei sitten ainakaan vielä ole iskenyt päälle. Otin aamulla buranan ja lähdin töihin. Päivä meni ihan hyvin. Työkaveri kehoitti ottaman soodavettä (siis sitä leivontaan tarkoitettua soodaa). 1/2 tl soodaa lasilliseen vettä. Sooda on hapan aine ja flussavirukset eivät viihdy happamassa. Pitäisiköhän kokeilla. Kaiken varalta. Kyllä vanha kansa tietää.


Kun lähdin töistä, vastaani käveli neljä viereisen alakoulun oppilasta.
- Oletko tällä töissä?
- Kyllä
- Annika unohti aamulla lukita polkupyörän ja nyt se on varastettu. Me lähdettiin etsimään sitä ja löydettiin se tuosta teidän pyörätelineestä lukittuna. Annikalla on siihen avain. Voidaanko me ottaa se pyörä siitä ja lähteä kotiin?
- No, käydäänpäs katsomassa sitä pyörää
Ja todentotta, pieni punainen polkupyörä oli lukittuna pyörätelineeseen. Ja Annikan avain sopi lukkoon. Kait se sitten oli Annikan pyörä. Ei kait ne tytöt tuomoisia juttuja keksikään.
- Muistappa sitten vast´edes lukita pyörä!
Pitänee aamulla mainita asiasta vahtimestarille, jospa hän näkisi valvontakamerasta, kuka on tuonut pyörän alakoulun pihalta meidän telineseen. Mutta olivat kyllä reippaita tyttöjä! Jotenkin heistä uhkui oikein sellainen meidän porukka -henki. Ja oli kiva, että pyörä löytyi.


Päivän syömiset
- aamupala: 2 dl vähärasvaista turkkilaista jugurttia (ei ole yhtä hyvää kuin se paksumpi versio), päälle mustikoita (superfoodia) ja Valion mustaherukkakeittoa (bongasin sen täältä jonkun blogista, on muuten raikkaan makuista ja hyvää)
- myöhäinen lounas: 1/4 paistinpannullista munakasta, lisukkeena sipulia, paprikaa ja Tervaporvarimakkaraa (en ole syönyt makkaraa sitten viime kesän). Lisäksi vihersalaattia ja italialaista maalaisgoudaa (ja riittää vielä huomisellekin)

Vähän niinkuin lintsaamassa...

Tämän päivän koulutus peruttiin viime tingassa. Olin delegoinut ja järjestellyt omat hommani niin, että minulla ei ollut sitten mitään tekemistä työpaikalla. Ja olin jättänyt muistitikkupussukkani kotiin. Kyllä, muistitikkupussukka. Minulla on monta muistitikkua. En uskalla tallentaa kaikkia tiedostoja yhdelle tikulle, sillä jos tikku rikkoutuu, menevät tiedostot  harakoille. Varmuuskopioin tiedostot tietenkin kotona omalle pöytäkoneelle ja joskus jopa läppärille. Mutta töissä ei ole omaa päätettä aina käytössä, joten en juurikaan tallenna työpaikan koneille mitään, vaikka ne tallentuisivat tietenkin omalle muistipaikalleni. 


Ja iltapäivällä olisi taas kokous. V**un kokous. Meillä on tapeltu keskusteltu kohta kolme vuotta, kuka johtaa ja mitä. Ensin säästösyistä lopetellaan ja yhdistellään yksiköitä ja perustetaan uusia. Sitten pitää palkata lisää apulais- ja yksikön vastaavia. Niin kauaskatsoista kunnan hommaa... Ja talouspuolelle tarvitaan uusi sihteeri ja hallintopuolelle kanssa. Kun byrokratia vaan lisääntyy. Ei tästä ainakaan säästöjä synny. Minua v**uttaa tänään niin rankasti, että päätin olla menemättä koko kokoukseen. Lopulta keskusteltavat asiat menevät suurinpiirtein siihen, kuka tilaa vessapaperit ja pesee kahvinkeittimen... (No tietenkin noin kuvainnollisesti)


Ja sitäpaitsi minulla on pää kipeä. Se on harvinaista. Tuleekohan minulle nyt se flunssa? Ei kait tämä enää voi olla ketoosipäänsärkyä? Rauhoitellakseni omaatuntoani teen nyt kotona vähän työhommia ja otan päikkärit!

Arvatkaa, kuka on oppinut kaivautumaan aamuyöstä jalkopäähän peiton alle lämpimään? No PoikaKoira tietenkin! Joskus siitä ei näy nenänpäätäkään. Nyt varsinkin, kun pakkasta on -18 °C, peiton alla on mukavaa.