perjantai 27. tammikuuta 2012

Viikonloppu

Töissä käymisessä on se hyvä puoli, että viikot kuluvat nopeaan ja lomat lähestyvät. Tämä Kulinaarikko ystäväni mainitsi kerran, että hän hämmästyi, kun hän huomasi odottavansa seuravaa lomaa. Se oli hänen mielestään merkki siitä, ettei hän viihdy työssään. No jaa, kyllä minä viihdyn työssäni, mutta kyllä viikonloput ja lomat on eri kiva juttu!


Viime vuoden loppuun saakka minulla oli vakituisen työn lisäksi toinen, kirjallinen sivuprojekti. Kun tulin töistä kotiin, tiesin tarkalleen, mitä ilta pitää sisällään. Ideoimista, kirjoittamista, korjaamista, kommentointia. Dead linet paukkuivat. Nyt kun olen saanut tuon viiden vuoden projektin päätökseen, olen ihan, että what´s now? Tuntuu syntisen ihanalta olla ilta vain itselleen. Ostin muutama vuosi sitten verhokankaan. Se oli minulla kaapissa ompelematta pitkään, koska tuntui, että tuo ompeluun käytetty aika olisi ollut jostain tärkeämmästä pois. Ja nyt vasta huomaan, kuinka väsynyt olin viimeaikoina. Ei ihmistä ole luotu paahtamaan koko ajan eteenpäin.


Koiran neuleprojekti on vielä kesken. Minulla ei ollut sopivia pyöröpuikkoja. Kävin ostamassa ja toivottavasti neule valmistuu nyt viikonloppuna. PoikaKoira ainakin tarvitsee jo kiireesti uuden, isomman takin.


Päivän syömiset
- aamupala: sitä samaa
- myöhäinen lounas: avokado, Coleslawia (paljon!), vihersalaattia ja juustoa
Ja kohtahan tammikuu on ohi. Saahan illalla ottaa vähän valkoviiniä?



                                           Jospa viikonloppuna harrastaisi tätä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti