keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tammikuu...

Tammikuu, tuo kuukausista pisin, raastaa hermojani. Seuraan melkein päivittäin Yliopiston almanakasta (siitä keltakantisesta "mummolan" almanakasta, julkaistu ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1705) auringon nousu- ja laskuaikoja. Odotan, että aamut olisivat selkeästi valoisia, samoin illat. Kaksi viikkoa vielä, niin pääsen keskiviikkona töistä kotiin, kun aurinko on vielä ylhäällä. Sitten odotan sitä, että aurinko paistaa meille sisälle eteläikkunoista vastapäisten kerrostalojen yli. Se on joskus helmikuun loppupuolella. Sen jälkeen almanakan seuraaminen yleensä unohtuu. Ja se on kumma, mutta syksyn hämärässä on taas kiva poltella kynttilöitä. Mutta tammikuu...

Pimeys saa myös ruokahalun kasvamaan.

Päivän ateriat
- aamupala: sitä sama (en ole vielä kyllästynyt turkkilaiseen jugurttiin)
- luonas: 2 1/2 tomaattivuohenjuustokeittoa ja reajuustopurkin loput päälle. Ai niin, työkaverilta kaksi lohipyörykkää sattumaksi
- päivällinen toinen puoli eilisestä savulohesta ja iso rasia raastesalaattia. Iso viipale Finlandia-juustoa ja pienempi Appenzeller-juustoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti