maanantai 9. tammikuuta 2012

Lounasaika

Kunnan työntekijöille ei paljon lounasseteleitä tarjota. On syötävä siellä, missä on kunnan ylläpitämä ruokala. Tosin itselläni ei olisi edes mahdollista lähteä kaupungin lounaspaikkoihin. Matka on sen verran pitkä ja ruokatunti lyhyt.

En ole käynyt työpaikan ruokalassa syömässä moneen vuoteen. Siellä on kylmää ja meluisaa. Ruokaa tulee otettua linjastolta joskus liiaankin kanssa. Lisäksi työt saattavat venyä niin, että ruokatunniksi jää vain 15 min pätkä, joskus ei sitäkään. Minulla on aina mukanani eväät. Nykyisin salaatti tai valmiskeitto. Jos tiedän, että pääsen aiemmin kotiin, en ota eväitä mukaan lainkaan, sinnittelen aamupalan ja kahvin voimin. Siihen tottuu.

Syöminen on myös sosiaalinen tapahtuma. Joskus vaan ei jaksa kuunnella toisia. Yksi puhuu kokoajan lapsistaan, toinen pakstimen täyttämisesta ja kolmas kodinhoidosta. Nuoriso puhuu omia juttujaan... Muutama vuosi sitten eväiden syönnin ohessa näpyttelin tietokonetta ja huudahdin, "Voi ei, Kirka on kuollut!" Minua kymmenkunta vuotta vanhempi kolleega kysyi "Kuka on kuollut, kuka Kirka?" Voi tsiis! Ei voi olla niin tietämätön muusta maailmasta!

Oli muuten eilen hyvä Kotikatsomo TV1:llä, Lumihiutalemauodostelma. On tullut käytyä läpi just samat "hengennostatusseremoniat" ja tiimityöskentelyt ("tärkeintä ei ole tulokset vaan työskentely"). Tosin, ollaan me oikeassa elämässä vähän kiltimpiä.

Päivän ruokailu
- aamupala: 2 dl turkkilaista jugurttia, puolukkasosetta ja Pilttiä
- lounas: 2 dl tomaattivuohenjuustokeittoa
- päivällinen: salaattia (tomaatti, kurkku, frisee salaatti, avokado, oliivi, feta ja Salaneuvos-juuston loppu palasina mukaan)

2 kommenttia:

  1. Heh, onpa hauskan oloinen blogi!
    Taalla toinen aikuinen, painonsa kanssa kamppaileva nainen. Hieman extremelta kuulosta dieettisi, mutta hienoa tulosta olet saanut aikaan. Itse en pysty "tassa iassa" enaa tiukkailuun. Yritan opetella syomaan paremmin ja tekemaan pienia fiksuja valintoja. Tipatonkin oli mielessa, mutta toistaiseksi sekin on mennyt vain vahentaessa.
    Nyt taytyy kayda lukemassa loppu blogistasi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos mukavasta kommentista! Hauskaa, että blogilla on lukijoita, ilmeisen kaukanakin, koska äät puuttuvat. Tsemppiä myös sinulle!

    Tv Manta

    VastaaPoista