maanantai 30. tammikuuta 2012

Kylmä maanantai

Tänään on kylmä, yli - 20°C pakkasta. Ja koko viikoksi on luvattu kylmää. Se ei tee hyvää minun liikkumisille eikä PoikaKoiran liikkumisille. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen syntynyt väärään ilmastotyyppiin. Varmaan me suomalaiset ajauduimme tänne Pohjolaan sieltä Uralilta siksi, koska siellä oli kaksi tienviittaa. Toisessa luki: aurinko, kesä ja lämpö ja toisessa luki: pimeys, pakkanen ja kylmyys. Ja suomalaiset eivät osanneet lukea ja lähtivät kohti kylmyyttä...


Aamulla puntari osoitti lukemia 65,8 kg (BMI 25,38), eli tasan 16 kiloa on pudotettu. Ja viikkoja on takana 21. Painon putoamisen huomaa vähentyneenä unen tarpeena ja ylimääräisenä vireytenä. Siis jaksan tehdä paremmin eri juttuja eikä aina laiskota. Mutta hiukset ovat menneet huonoon kuntoon. Pitänee marssia ostamaan jotain vitamiineja. Mikähän auttaisi hiusten kuntoon? No, kyllä kait ne apteekissa tietää. Luin vähän taustoja, ja minulle selvisi, ettei minusta ole tulossa kalju, hiustuppi vain lepää ja alkaa kasvamaan sitten uudestaan, kun ruokavalio normalisoituu. Ja ensimmäistä kertaa kävi mielessä, että paskat, johan tämä homma riittää. Mutta päätetty mikä päätetty, neljä kiloa vielä. Ja ei tuo BMI osoita vielä normaalipainoa.


Päivän ruokailut
- aamupala: turkkilaista vähärasvaista jugurttia, mustikoita ja Valion mustaherukkakeittoa
- lounas: Kotikartanon tomattivuohenjuustokeittoa ja raejuustoa
- päivällinen: raastesalaattia, kanamuna, avokado sitruunaisella salaatinkastikkeella, 4 oliivia, maalaisgoudaa
                                                   Maaliskuu, odotan sinua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti