maanantai 14. toukokuuta 2012

Kylmää ja tylsää

Muistan kun alkukeväästä, joskus helmikuussa, lehdissä oli juttua, että Eurooppaan ja Suomeen tulee lämmin ja aikainen kevät. No ei ole tullut ainakaan meille tänne pohjolaan. Ja nyt sitten lehdissä on juttua, että kesästä tulee jälleen lämmin. En usko ennen kuin näen. Eilenkin äitienpäiväjuhlaan menin toppatakki päällä. Eikä ollut yhtään liikaa. Oli oikein mukava istua auringossa, enkä tuntenut itseäni yhtään liikaa vaatetetuksi.


Monettakohan viikkoa minä junnaan näissä samoissa, vähän päälle 62 kg:n lukemissa? Tänään en käynyt virallisella punnituksella, koska mökin ulkovessa ei aamun viileydessä houkutellut ja päätin pantata ja sinnitellä kotiin :) Huomenna sitten tulokset kehiin. 


Milloinkahan tohtisin syödä jäätelöä? Milloinkahan voisin syödä jotain, ettei tämä penteleen dietti olisi koko ajan mielessä. Milloinkahan löydän tasapainon syömisieni kanssa, että paino myös pysyy tavoitelluissa lukemissa? Toivotavasti joskus.


Päivän syömiset
- aamupala: turkkilaista jugurttia, Muksu suvihedelmää, pala tummaa suklata
- lounas: raastesalaattia, salaatinkastike, Salaneuvosjuustoa ja viisi siivua maustettua ja grillattua pekonia (oli muuten maukasta) ja 85g annospussi Pirkan lime&pepper tonnikalaa (hyvää tämäkin)
- päivällinen: tuplaesperesso

2 kommenttia:

  1. Etkö sä syönyt kunnollista päivällistä? Entäs iltapala? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä minä normaalisti syön kolme ateriaa päivässä. Eilen vaan ilta meni jostain syystä syömättä... Kun ei ollut nälkä, niin miksipä tuota dietillä ollessa pitäisi syödä. Tai pitäisi, kyllä minä sen tiedän...

      Poista