torstai 1. maaliskuuta 2012

Laihdutuspohdintaa

Seuraan monia tämän palstan blogeja. En ole kuitenkaan liittynyt minkään blogin vakituiseksi seuraajaksi, en halua julkisesti suosia tai sorsia ketään. Mutta tietäkää, että seuraan teitä! Laihdutusprojektien etenemisen voi päätellä melko hyvin blogien päivityksistä. Itse olen kirjoitellut tänne parin kuukauden ajan, ja laihdutusprojekti on ollut käynnissä koko ajan, ja oli jo ennen bloggaamistakin. Mutta monen lukemani hyvän blogin päivityksiä ei ole näkynyt pitkään aikaan. Se kertoo varmaan osaltaan myös laihdutushomman jääneen kesken.


Periaatteeni on, että jos kerran laihdutetaan, niin sitten laihdutetaan. Monet ovat kyselleet, enkö ole sortunut kertaakaan, olenko koko ajan näin tiukka? Kyllä, olen tiukka. Aiemmin mainitsin, että joulunpyhinä annoin itselleni vähän löysiä. Ja kyllä tämä vaatii aikamoista suunnittelua ja järjestelemistä. En ole osallistunut juuri mihinkään rientoihin. Pikkujouluihinkaan en mennyt. Eilen työpaikan juhlista lähdin kotiin ennen kakkukahveja. Parit illanistujaiset, yhdet syntymäpäivät, yhdet kokkareet. Siinäpä se. Eikä kertaakaan mitään hyvää työpaikan kahvipöydästä, ei kokouspullia, ei karkkia, ei sipsiä. Valkoviiniä juon. Ja sitäkään ei tarvitse paljoa, kun huomaa jo nuokkuvansa sohvalla. Painon putoaminen ja vähäinen syöminen ovat hyvä yhdistelmä...:). Ensi viikolla on sitten tiedossa muutaman päivän reissu lappiin tuttujen kanssa. Siitä nyt ei voinut kieltäytyä, kun kerran pyysivät mukaansa. Mies on varsinainen MasterChef. Pitänee yrittää sitten hiihtää nuo kalorit samantien pois. Ja on myös yhdet valmistujaisjuhlat. Mutta sitten taas palataan arkeen.


Moni kertoo blogeissaan "repsahtaneensa taas". En arvostele kenenkään laihdutustyyliä, minulle se ei sopisi. Masentuisin kyllä täysin. Ja että "ei voi elää ilman herkkuja". Kyllä voi, pitää vaan olla sinnikäs. Me olemme kasvaneet sokeririippuvaisiksi. Erään tutkimuksen mukaan siitä pitää pyristellä eroon aivan samalla tavalla kuin nikotiiniriippuvuudesta. Ja palkintona on painon putoaminen.


Lykkyä teille kaikille painonpudottajille! Kaikki omalla tyylillään, mutta päämäärä mielessä pitäen!


Päivän syömiset
- aamupala: turkkilaista jugurttia, pilttiä, Valion mustaherukkakeittoa, kahvia ja pala tummaa suklaata
- lounas: Kotikartanon tomaattivuohenjuustokeittoa, raejuustoa
- päivällinen: toissapäiväistä broilerkasviswokkia, lisukefetaa

1 kommentti:

  1. Puhut kyllä asiaa! Nyt, kun olen ollut herkkulakossa ja todella paljon tiukempi itselleni, kun alussa niin johan on ollut tämä laihdutus mieluisampaa! Alkutaipaleen kompuroinnit johtui varmaan siitä, kun on vaan niin kerrassaan outoa yhtäkkiä syödä totaalisen erilailla, nyt jotenkin olen oppinut tähän. Ei se toki silti sitä tarkota, ettenkö joskus herkuttelisi :) Mutta siis yritän sanoa, että tämmöinen tiukka linja sopii paremmin minullekkin :)

    VastaaPoista