tiistai 12. kesäkuuta 2012

Ikkunaprinsessa, osa 3

Loman parhaimpiin puolin kuuluvat ehdottomasti rauhalliset, kiireettömät aamut. Aamulehtien lukemiseen hupsahtaa helposti parikin tuntia. Meille niitä tulee kaksi, paikallinen ja sitten Hesari. Sanoinkin aikanaan, että exäni valmistumista hidasti se, että Hesarin lukuun meni joka päivä kolme tuntia...


Tänään juodessani kahvia sen samaisen keittiön ikkunan äärellä, suuni loksahti todella auki! Viereisen talon parvekkeella hyörivät huoltoyhtiön miehet ja he tyhjensivät asuntoa heittämällä kaiken parvekkeen kautta pihalla olevalle roskalavalle. Sinne meni sänky, pesukone ruokailuvälineet, kengät, tuolit, matot..., ihan kaikki. Mitähän lie asukkaalle tapahtunut? Olikohan vuokralainen vai omistiko itse kämpän? Ja ei ollut varmaankaan mikään mieluinen tehtävä huoltomiehillekään. Tunkeutua jonkun ihmisen reviirille.


Aikanaan asuimme mekin toisessa kerrostalossa. Siinä seinänaapureina oli ihan kiva lapsiperhe. Lapset kävivät vuoroin toistensa luona leikkimässä. Tuli kesä, ja perhe katosi jonnekin. En sitä sen kummemin pohtinut. Sitten eräänä kauniina syksyisenä iltapäivänä oli koko tuon asunnon sisältö tyhjennetty samanlaiselle roskalavalle. Päällimmäisenä rötkötti  perheen tyttären Ella-nalle. Kun oma tyttäreni näki tuon, hätääntyi hän ihan tosissaan alkoi itkemään "Ella-nalle roskissa". Meillä meni monta iltaa pohtiessamme tuota tapahtumaa ja vielä tänäänkin tyttäreni muistaa varmasti tuon tapahtuman. En millään muista, mitä lohduttavaa keksin selitykseksi. Mutta itse ajattelin, että ei kyllä toiminut täysillä sekään perhe. Jos taloudellinen tilanne on niin heikko, kait sitä nyt yrittää pelastaa, mitä pelastettavissa on. Ei ne uudet Ella-nallet ilmaisia ole. Ja murehdin minäkin ihan tosissaan lasten kohtaloa.


Sitten ilosempiin asioihin. Toinen loman hyvä puoli on, että ehtii aamulla torille. Aamukahvin jälkeen lähdimme katsastamaan torin tarjonnan ja niin sieltä vain lähti mukaan uusia perunoita. Tietenkin ensimmäiset tälle vuodelle. Uusista perunoista en voi luopua, mutta kuten Raakel Lingnell sanoi, niitä ei ole pakko syödä kymmentä, voi syödä vain kolme.


Päivän syömiset
- aamupala kaksi mukia mustaa kahvia ja kaksi palaa tummaa suklaata
- myöhäinen lounas: uusia perunoita 3 kpl, sipulikastike (sipulia, vettä, voita), pari palaa silliä, jotain grillattavaa (Ei tiedä vielä, riippuu mitä Aviokki tuo. Todennäköisesti jotain täyslihaa.) ja kesäsalaatti
Päivän salaatti: salaatinlehtiä, kurkku, 3 tomaattia, paprikatäytteisiä oliiveja, hollantilaista maalaisgoudaa palasina ja yksi kevätsipuli varsineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti