perjantai 1. kesäkuuta 2012

Haaste

Otin vastaan haasteen Kanelin blogista. Olen samoin aika huono näissä hommissa, etenkin, kun en osaa päättää, kenelle jakaisin haastetta eteenpäin. Haastan kaikki muut seitsemän vakituista seuraajaani vastaamaan tähän. Ja kiitän Kanelia.


Säännöt:
1. Nimeä 15 bloggaajaa.
2. Kerro heille tunnustuksestasi.
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Kiitä bloggaajaa jolta sait tunnustuksen.
5. Lisää The Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi

1. En seuraa urheilua millään tavoin. En ymmärrä, mitä iloa on seurata toisten rehkimistä, kun voisi rehkiä itse ja nostaa samalla kuntoa. (Paitsi olinhan viime viikonloppuna siellä maratonreitin varrella. Mutta siellä juoksikin tuttavani.)
2. En petaa koskaan sänkyä. Aviokki tekee. Jos ei ole kotona, kukaan ei petaa.
3. Olen onkinut yhden kerran elämäni aikana. Lapsena, kun tulva nousi niin korkealle, että ahvenet uivat ojanpohjia pitkin.
4. Nuorena haaveilin kätilön ammatista. Pääsin jopa sairaanhoito-opistoon. 
5. Olen käynyt liki 40 maassa.
6. Nyt haluaisin muuttaa korpeen ja olla siellä koko kesän. (Tai itse asiassa nopea lähtö vaikka Kreetalle tekisi nyt terää)
7. Rakastan istua metsässä mättäällä ja kuunnella sen ääniä.

2 kommenttia: