perjantai 3. helmikuuta 2012

Ilmoja pitelee

Tylsä viikonloppu tulossa. Ei mitään suunnitelmia ja mitään ei voi tehdä. Ei voi mennä ulos, pakkasta on jatkuvasti -25°C tai enemmän. Siivota ei tarvitse, minun mittapuun mukaan. Leipoa ei tarvitse ja ruuanlaitto on nopeasti ohi.


Elokuviakaan ei voi katsoa, koska lopettettiin kaapelikanavan elokuvakanavat, kun se maksaa kuitenkin aika kohtuuttoman paljon. Ja elokuvia ei jouda ja jaksa katsoa jatkuvasti ainakaan viikolla. Otettiin joku paketti, olisiko ollut Welho, johon kuuluu kahdeksan kanavaa ja niitä voi sitten tarpeen mukaan vaihdella. Aviokki otti muutaman urheilukanavan ja minä mm. BBC:n entertrainment -kanavan. Siis ihan höpö kanava, mutta tuleepahan treenattua vähän englanninkieltä samalla, ruokaohjelmia, sisustusohjelmia jne. Sitten valitsin myös Animal Planet, Discovery Science ja National Geography -kanavat. Siitähän voi jo melkein päätellä ammattini.


Tänään oli myös mammografia. Mietin siinä rintojenlitistyskoneeseen nojaillessani, että kyllä pitää olla omanlaisensa ammatti-ihminen siinäkin. Pitää tulla ihan, ihan liki asiakasta. Lihavaa asiakasta, laihaa asiakasta, puhdasta asiakasta, hielle haisevaa asiakasta, tupakalle haisevaa asiakasta, karvakainaloista asiakasta... Huomasin itsekin haiskahtavani vähän hielle, vaikka takuulla olin käynyt aamulla pesulla ja pistänyt puhtaan puseron päälle...


Maanataina on sitten tuon oheisen painonpudotustaulukon täydennyspäivä. Jotenkin alan jo valmistautua siihen vähentämällä syömistä.


Päivän ruokailut
- aamupala: ihan sitä samaa
- myöhäinen lounas: raastesalaattia ja salaatin kastiketta, 3 siivua graavilohta, 4 oliivia, tsatsikia ja palanen maalaisgoudaa
- illalla: lämmikkeeksi punaviiniä!




Sain viime vuonna miniältäni lahjaksi tämän ihanan kiinanruusun, ja onnistuin saamaan sen jopa kukkimaan. Tämän talven pimeys oli sille liikaa. Ehkä sisällä on liian lämmin ja kuiva ilma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti