Wapun henkeä etsimässä

Voi voi, kaukana ovat nuo opiskeluaikojan railakkaat vaput. Tällainen neljän päivän vappu olisi mennyt mukavasti juhliessa, nyt siis pääosin mökin tulvatilannetta pohtiessa. Eilen päätin sitten katkaista tämän pitkän juhlattomuuden putken ja kutsuin tuttavapariskunnan meille Wapun aaton viettoon. Ruuaksi päätin tehdä pitsaa. Toiseen kinkku-herkkusieni-aurajuusto-oliivi päällinen ja toiseen katkarapu-chilitonnikala-isokapris-paprika päällinen. Ja oheen iso salaatti. Jälkkäriksi jätskiä ja After Eight -suklaata. Niin kauan on edellisestä pitsan leipomisestani, että minun piti oikein miettiä, mitä siihen nyt tarvitaankaan.


Ennenmuinoinhan ruisleipä oli talon emännän käyntikortti. Tuo ruisleivän juuri, jota jätettiin ja joka säilyi kuivuneena tiinun reunoilla, oli vähän erilainen joka talossa. Siitä tiinun reunoilta juuri aina elvytettiin lämpimällä vedellä päivää ennen leipomista, jonka jälkeen lisätyt jauhot ja vesi tekivät tehtävänsä ja näin syntyi vähän erilainen leipä joka taloon. Nykyisin tuota juurta voi säilyttää vaikka pakastimessa. Tämän päivän emännän käyntikortti on mielestäni pitsa. (Heh heh). Se on vähän erilainen aina leipojasta riippuen. Mutta minun mielestäni aina ehdottomasti parempaa kuin pitserioiden vastaavat. Tai ehkä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta...


Tänään vaaka ei ollut mukava. 62,9kg. Vetoaisinko kuunkiertoon.... vai kohta olevaan täysikuuhun vai eilen nautittuun punaviiniin? Vastaus löytyy jostain sieltä välistä...

                                                      Ystävän krookuksia.