maanantai 27. lokakuuta 2014

Kukkia ja tonttuja

Nyt minulla on jouluun saakka 4-päiväinen työviikko. Ah, kuinka kevyeltä se pitkän raatamisen jälkeen tuntuukaan. Aamulla lämmintä oli peräti +10°C, joten heti päivän valjettua pakkasin itseni ja PoikaKoiran autoon. Suunnistimme tietenkin geokätköille. Lähikätköt on jo etsitty, eli nyt pitää mennä jo vähän kauemmaksi. Kolme tuntia ulkoilua tuli taas tällekin päivälle.

Kauppareissulla törmäsin halpoihin ja mielestäni hyvälaatuisiin ruusuihin. 2 kappaletta 5,99. Ei minun mielestä paha hinta ollenkaan. Kauankohan sitten kestävät hyvinä, kun päivät alkavat olla jo melko pimeitä.


Ja kaupassa olivat vastassa myös nämä


eli Aarikan joulutonttu uutuudet. Näitähän minulla on "ainakin sata". Eipä talo sitten muuta joulukoristetta kaipaakaan.

Asiasta kolmanteen, työpöydän siistinä pitäminen on nykyisin aika hankalaa. Noita latausjohtoja pyörii joka paikassa. Oma kännykkä, työkännykkä, tabletti ja kamera vaativat säännöllistä latausta. Kaivoin kaapista esille pussukan, varmaankin tarkoitettu meikkipussukaksi. Se olkoot nyt minun latausjohtopussukka. Rotukin on minun PoikaKoiran.


Ai niin..., ja kohta meille tulee PoikaKoiran seuraksi tämmöinen. On sitä hullu, kun tällä iällä tieten tahtoen haluaa pilata yöunensa muutamaksi kuukaudeksi... Eli lenkitettäviä piisaa.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Vihdoinkin valmista!

Jokunen aika pistin tänne blogiin kuvan työhuoneen kirjahyllystä. Maaliskuussa ovesta katkesi sarana, kesäkuussa sain ostettua uuden ja elokuussa aloitettiin asennus. Mutta kyllä me molemmat olemme aikamoisia poropeukaloita. Ei vain onnistunut saranan asennus. Joku osa meni väärin päin. No, netistä huomasin jälkikäteen asennusohjeet. Mutta niin ahkeraan yritimme asentaa sitä uutta saranaa, että parin ruuvin kantaakin kului sileäksi.

Tänään marssin sitten Kodin Anttilaan ostamaan säilytyslaatikoita. Olin haaveillut valkoisista. Mutta ei ollut tarpeeksi isoja ja tarpeeksi monta. Otin sitten mustia. Ja niissä on jotain kiiltokuvaa päällä. Mutta eipä se niin paljoa häiritse.



Eivätkä ne nyt ole niin käteviäkään. Mutta kyllä ne asiansa ajavat. Ja voi että tuollaisen pienen kaapin siivoaminen vie aikaa! Mitä tehdä vanhoille joulukorteille? Kivoja kortteja, ei niin kivoja kortteja, suurella vaivalla itse tehtyjä kortteja... Roskiin. Yhden kortin säilytin, jossa lähetäjä oli itse virkannut hienon pitsikuvion. Ja kenenkähän ylioppilaskuva tuokin mahtaa olla, ei harmaata aavistusta... Työkaverin kuva lapsista, no säilytin. Ties vaikka olisi tuleva presidentti.

Ylempiin laatikoihin on arkistoitu lasten todistukset, piirrustuksia ja muutama kouluvihko. Jospa sitten joskus haluaisivat katsella niitä. Toisessa laatikossa on omia saavutuksiani, kuten opiskeluun liittyviä. Opintokirja, semmoista ei nykyään taida olla enää kenelläkään. Laudatur-seminaari "Suomalaiset Jäämeren rannalla, kveenien..." jotakin. Alemmissa laatikoissa on enempi käyttötavaraa, kuten passit ym. 

Mutta hyvä se on aina silloin tällöin käydä kaappinsa läpi. Nytkin tuli muovikassillnen roskiin menevää tavaraa. Kaiken jo edellä mainitun lisäksi mm. Nokian handsfree. Ei ole enää Nokiaa ja handsfreeta en ole koskaan tarvinnut. Vanhoja takuukuitteja... Huoh.




perjantai 10. lokakuuta 2014

Helppo stailaus

Joskus aikanaan raahasin olohuoneesta kirjahyllyn pois ns. työhuoneeseen. Ja sinne se paremmin sopiikin. Mutta sitten olohuoneessa alkoi kaikumaan, eihän minulla ollut edes verhoja ikkunassa. Hätäisesti ostin Ikeasta nämä kaksi sisustustaulua.


Ne ovat aiheeltaan vähä eripariset ja värisävykin niissä on erilainen. Ei tosin erotu tuossa kuvassa, mutta luonnossa toinen on selvästi punertavampi. Aika monesti olen esim. tv:stä bongannut nuo taulut. Haveenani on ollut pitkään päällystää nuo taulut jollain kivalla kankaalla.

Pari viikkoa sitten kävin Marimekon liikkeessä ostamassa kangasta makuunhuoneen tyynyyn ja olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Nyt ao. liikkeessä olivat kaikki kankaat -20% alessa, niin eiku sinne katselemaan. Ja voi kuinka vaikeaa tuo valinta onkaan! Katselin mm. samaista Siirtolapuutarha -kangasta eri väreissä, mutta kuvio ei sattunut kohdalleen taulun suhteisiin, joten olisin joutunut ostamaan turhan paljon hukkakangasta. Etukäteen katselin kankaita netistä, mutta liikkeen valikoima oli kyllä paljon suurempi.

Sitten päädyin Aino-Maija Metsolan Vatruska -kankaaseen. Alunperin ajattelin kiinniittää kankaat taulun takapuolelle niittarilla. Mutta kehytkset olivat niin kovaa materiaalia, että niitti ei siihen uponnut. Ja Avot! Jesarilla vetelin kankaan takapuolelta kiinni. Helppoa kuin heinänteko!


Ja lopputulos... En ole siitä aivan varma... Näyttävät vähän patalapuilta... Mutta ei ollut vaikea homma ja saanhan tuosta kankaasta lisää sisustustyynyjen kangasta, kun todennäköisesti ennen kesää harkitsen paremmalla ajalla uutta kangasta.


tiistai 7. lokakuuta 2014

Kun harrastus vie...

Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen löytänyt itselleni harrastuksen, joka vie mukanaan. Nimittäin sen geokätkeilyn. Harrastuksen parissa saattaa mennä kolmekin tuntia kerralla. Ja menisi varmaan vieläkin enemmän, ellei näin syksyllä pimeys ja työt rajoittaisi sitä. Samalla myös GeoKoira saa liikuntaa.

Kätköjä etsiessä saa siis liikuntaa ulkoilmassa ja joutuu taivuttelemeen itseään mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Käden työntämistä epämääräisiin paikkoihin ei saa pelätä ja vaatteetkin saattavat likaantua. Joskus kotiin palatessa näytän varmaan siltä, kuin olisi suurempikin metsäreissu takana. Nyt kaikki kävelymatkan päässä olevat kätköt on löydetty, joten suuntaan autolla aina suunnitellulle paikalle ja kiertelen sen alueen kätköillä. Kumisaappaat ovat vakiovarusteena auton peräkontissa.

Mutta on yksi kätkötyyppi, joita en pysty lokkaamaan. Nimittäin puissa ja korkeilla paikoilla olevat kätköt. Minua yksinkertaisesti huimaa ja pelottaa. Mutta onneksi on keksitty auttava Aviokki. Viikoloppuna raahasimme kokoontaitettavat tikkaat mökiltä ja eiku puukätköjen perään! Minä alhaalla neuvomassa ja Aviokki tikapuille.





Siellä se kätkö on, puun kolossa. Eikä edes vaikeimmasta päästä maastoarvoltaan, 3,5 pistettä viidestä. Mutta liian vaikea minulle. 

Ja mikä ihana onnistumisen tunne siitä seuraakaan, kun löytää taidokkaasti piiloitetun peruskätkön tai pystyy ratkomaan jonkun mysteerikätkön salaisuuden. Kätköt tarjoavat liikunnan lisäksi myös aivokumppaa.