sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Satokausi menetetty

Satokausi on menetetty ainakin mökin kasvatuslaatikoiden suhteen. Kylmä kesä tuonne heinäkuun puoleen väliin ja jatkuvat sateet. Ei hyvä. Luomuviljelijä serkkuni sanoi samaa. Ja sanoi asiaan vielä vaikuttaneen sen, että itse maaperä on ollut pitkään kylmää. Ei siinä mikään idä saati kasva.


Takana kehäkukat ja auringon kukat ovat nippa nappa lehdellä. Tillistä ja persiljasta näkyvät vasta sirkkalehdet. Etualan laatikosta ei pysty edes saatinlehtiä vielä ottamaan. Basilika pilkistää, oregano ja sitrunaabasilika ovat ilmeisesti hyytyneet koleaan kesään.

Vertauksen vuoksi kuva viime kesältä, toisesta suunnasta otettuna. ja tämä kuva on otettu viime vuoden kesäkuussa...


Mistähän saisin semmoisen ikkunanpesu-pistoksen? Huomasin makuuhuoneen ikkunan välissä olevan ainakin kymmen kärpäsen raatoa. Mitenhän ne ovat sinne päässeet? Ja milloinhan pesin tuon ikkunan viimeksi?

Kerrostalomme pihamaalle on ilmestynyt pikkuinen jäniksen poikanen. Itse äiti (?) on majaillut näillä huudeilla jo monta vuotta. Tuossa se poikanen taas rousukttaa ruohoa, tosin sen verran kaukana, ettei siitä kuvaa saa. Toivottavasti säilyy hengissä ja osaa varoa autoja. Äidistä sain kerran kännykällä valokuvan.


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kaatopaikalla

Jostakin kuulin, että kesämökistä saattaa helposti muodostua kaatopaikan esiaste. Vähän niin on meillekin käynyt. Asiaa edesauttoi se, että sain mökin perintönä ja kalustettuna. Nyt sitten pinnani tuli täyteen joka paikasta pursuavaa tavaraa. Ei muuta kuin vuokraamaan peräkärryä ja kuskaamaan ylimääräistä tavaraa kaatopaikalle. Ja kyllähän sitä tavaraa tuli. Vanhat laiturin ponttoonit, vanhat lattian korkkimatot, rämä polkupyörä, toimimaton aggregaatti, vanha grilli... näin esimerkkinä mainitakseni. Sekä parikymmentä erilaista kanisteria täynnä mitä erilaisimpiä öljyn litkuja. Ihan täysi kuorma tuli, hyvä että peräkärryn kuomu mahtui kiinni. 

Itse kaatopaikka oli tosi positiivinen yllätys. Toimistosta tuli ystävällinen herrasmies neuvomaan, mihin mikäkin jäte kipataan. Poltettavaa, puuta, metallia, kaatopaikkajätettä. Ja arvatkaas, paljonko kaatopaikkakäynti maksoi? Vaivaiset 10 euroa! Ja tuohon hintaan ihmiset viitsivät jättää sohvakalustoja ja tv:tä pitkin metsiä ja parkkipaikkoja. 

Minä en ole koskaan ajanut autolla, johon on kytketty peräkärry. Nyt olen. Autollahan ei peräkärryn kanssa saa ajaa kuin 80km/h. No, kytkin vakionopeusmittarin 86km/h... Ja kyllä oli vaarallisia ohitustilanteita. Mitähän kaikkea rekkakuskit joutuvat näkemään? Välillä tuli mieleen eräs vanha hollantilainen (?) mainos, jossa vanha pariskunta köröttelee hiljakseen tyhjällä maantiellä. Radiosta kuuluu varoitus ruuhkasta. "Mitä, eihän täällä ole mitään ruuhkaa" toteaa mummeli miehelleen. No, takana oli kilometrien jono... Samoin minä keräytin jonoa taakseni ja sopivan tilaisuuden tullen autoja ampaisi ohi, eivätkä kaikki niin turvallisesti.

Nyt on mökillä siistiä. Ei tarvitsisi huvilajahuussienkaan Eva Wuiten kauhistella ympäristöä.

Tomaattisatoa saadaan kohta.


Pihan pionit, ruusut ja syreenit kukkivat kauniisti. Kukinta on kyllä mielestäni ainakin kolme viikkoa jäljessä normaalista. Tämä meidän kerrostalopiha on saanut pihapalkinnonkin. Arvaatkas kuka oli osana suunnittelemassa :)




torstai 9. heinäkuuta 2015

Uusi kone, vanhat kujeet

Maanantaina pinnani tuli totaalisen täyteen vanhan tietokoneeni temppuilua. Se ei enää päivittynyt, ei ladannut mitään uusia ohjelmia ja oli H-I-D-A-S. Ne, joilla on Apple, tietävät sen sateenkaaripallon. Minulla tuo pallo pyöri tuon tuostakin, jopa iltapäivälehtiä selatessa. Ajattelin, että koneen muistista pitää ottaa kuitenkin valokuvia talteen. No, eihän sekään onnistunut. Mutta sain jotenkuten kahden tunnin taistelun jälkeen tilattua Ifolorilta parikymmentä valokuvaa. 


Kyllähän koneen olisi voinut liikkeessä päivittää, mutta jotenkin arvelin jo etukäteen myyjän ehdottavan uuden koneen hankintaa. Tämä kone on kait sitten iMac... Nopea ja helppokäyttöinen. Ainakin näin alkuun.

Kun kerroin liikkeessä, että haluan valokuvat koneen muistista talteen, nuori ja kohtelias miesmyyjä kysyi, paljonko kuvia on koneen muistissa? Minä vastasin, että noin 3000. No, niitä oli 8000... Myyjä siirsi ystävällisesti valokuvat semmoiseen mustaan mötikkään, jossa ne ovat nyt hyvässä tallessa. Ja kaikki muutkin tärkeät tiedostoni. Niistä minulla sentään on varmuuskopiot.

Ja innostuneena uuden koneen toiminnosta, tilasin heti kaksi Ifolorin kuvakirjaa. Ensimmäisestä tuli kyllä aika sekasotku. Toisessa keskityin sentään pariin Krakovan matkaani. Vielä pitää tehdä ainakin muistakin matkoista kuvakirjat. On vain työlästä etsiä niitä kuvia 8000 kuvan joukosta. Niin, ja olen käyttänyt muistitikkua semmoisen jatkopiuhan avulla koneen takaosasta. Myyjä neuvoi, että tässä näppiksen päässäkin on tilaa muistitikulle. Kukaan ei ollut kertonut sitä minulle 8 vuoteen.

Asiasta toiseen. Parvekelaatikkoni voi hyvin. Ja mitäs sieltä mullasta puskeekaan! Elämänlangan taimi. Istutin elämänlankoja tuohon laatikoon pari vuotta sitten. Luin, että ne ovat todellinen haitta muille kasveille vieden niiden elintilan. Ja että elämanlangasta pääsee eroon vain asfaltoimalla sen kasvualue viideksi vuodeksi. Nyt uskon tuon väittämän. Tuo yksi siemen on majaillut kaksi vuotta tuossa laatikossa ja päätti nyt itää. Kasvakoot nyt tämän kesän.


Ja tomaattisato näyttää lupaavalta.


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Tuntureilla

Tänä kesänä olisi ollut taas aurinkoloman aika. Mutta kun pari edellistä kesää ovat olleet Suomessakin melkoisen mukavia, päätettiin Aviokin kanssa viettää tämä kesä kokonaan Suomessa. Ja PoikaKoiran kaveri PentuKoirakin on vielä niin pieni, että sitä olisi ollut sääli jättää hoitoon. Mutta. Tämä kesä... Päätettiin sitten lähteä ex tempore vielä kylmempään paikkaan eli lappiin. Otin varalta mukaan mm. kevyttoppatakin. No, en tarvinnut sitä kertaakaan ja patikointireissuilla ym. hiki virtasi.

Reissu suuntautui kolmelle tunturille. Leville, Saanalle ja Ylläkselle. Voisi sanoa, että en ole olemalla ollut lapissa yli 40 vuoteen. Kymmenen vuotta sitten olin yhden yön Ylläksellä matkalla Jäämeren rantaan. Kilpisjärvellä kävin vanhempieni kanssa 4-vuotiaana. Ja koska en laskettele, niin mitäpä minä tuolla pohjoisessa olisin tehnyt.

Levi valloitettiin kävellen, tai sen pohjoinen rinne. Eteläinen, korkeampi huippu jäi saavuttamatta. Mutta oli siinä nousussa minulle tekemistä. Monta kertaa piti puhaltaa ja huohahtaa, että ylös asti pääsi. Ja ei alas tulokaan niin helppoa ollut. Omat liharyhmänsä siinäkin jaloissa rasittuivat. Maisemat olivat huipulta kyllä melkoiset.



Ruokailut menivät mukavasti. Aamupalalla jaksoi pitkään ja sitten illalliselle olikin jo mukava nälkä. Eikä mitään välipaloja välissä. No, kahtena päivänä jäätelö. Illallinen syötiin joka ilta pitkän kaavan mukaan.






Alkupalaa, joku lohijuttu, oli hyvää.

Hotelli oli Sokos Hotelli Levi. Oikein hyvä ja mukava hotelli myös koirien kanssa matkustaessa.

Mutta hiihtokeskus on hiihtokeskus. Hiljaista oli Levikylässä. Enempikin olisi mahtunut turisteja. Muutama ruokapaikka ja pari myymälää pitivät silti ovensa auki. Ja eipä siellä oikein meikäläiselle ollut muita aktiviteettejä kuin patikointi ja pyöräily. (No mitä minä olisin sitten kaivannut? Kyllä nämä riittivät minulle.) Pari yötä tässä paikassa oli ihan tarpeeksi.

Seuraavaksi kohti Kilpisjärveä ja Saanaa. Saana valloitettiin pelkästään ihailemalla sitä. Levin valloituksessa polveni kipeytyi niin, että en uskaltanut lähteä kiipeämään Saanan rinteitä ja sen jyrkemmän kohdan 780 porrasta.


Poroja oli etelän turistin ihailtavaksi ihan tarpeeksi.


Lappland Hotelli Kilpiksessä oli ihana 50-luvun tunnelma. Ja en tietenkään ehtinyt saada kameraani valmiiksi, kun porolauma viiletti ikkunan ohi. Myös tämä hotelli oli mukava ja hyvä koiraperheen matkustaa. Tosin majoitumme ns. chaletissa, joka oli kuin pieni, siisti kesämökki kaikilla mukavuuksilla.


Ja alkupalana mitäpä muuta kuin porocarpaccio. Yksi parhaimmista elämäni aikana syömistäni alkupaloista.


Jotain mukavaa... postilaatikkoja


Paluumatkan viimeinen yö vietettiin Ylläs Hotelli Saagassa. Ei tämäkään hotelli huono ollut, mutta matkan huonoin kuitenkin. Huoneissa ei esim. ollut minibaaria. En minä sitä minibaaria baarin takia olisi tarvinnut vaan jääkaapin takia. Nyt sitten heitettiin lähtiessä osa lämmenneistä koiranmakkaroista roskiin. Kun valitin lähtiessä asiasta respassa, minulle sanottiin, kyllä esitteessä mainitaan että huoneessa ei ole minibaaria/jääkaappia. Kun tarkistin asian kotona, ei huoneissa tosiaankaan mainittu olevan minibaaria, mutta kun sen olettaa kuuluvan huoneen sisustukseen samalla tavalla kuin sängyn ja pyyhkeet. Tämä oli ensimminen kerta, kun minä törmäsin hotellihuoneeseen, jossa tätä minibaaria ei ole. Kyllähän kylmäsäilytystilaa tarvitsevat monet ihmiset. Vauvaperheet tai vaikka joitain lääkkeitä täytyy säilyttää viileässä. Aion vielä reklamoida asiasta ystävällisesti.

Ja hotellin aamupalakin oli... huonohko. Tai olihan se hyvä, mutta. Mitä kananmunille pitää tehdä, että niiden keltuainen muuttuu keitettäessä ihan vihreäksi ja kivikovaksi? Hain kolme munaa ja kaikki olivat syömäkelvottomia. Saman huomasin naapuripöydän herrasmiehen tekevän.

Ylläs valloiettiin gondolilla. Mikään mahti ei olisi saanut minua, korkeanpaikan kammoista asumaan tuohon vehkeeseen, mutta kun siellä ylhäällä oli geokätkö. Ja olivathan ne maisemat mahtavia.


Minä pidin katseeni tiukasti kiinni lattiassa enkä vilkuillut ympärilleni. PoikaKoira sen sijaan tarkkaili uteliaana ympäristöä.


Koska hotelli Kilpis ja hotelli Saaga kuuluvat samaan Lapplands hotels -ketjuun, oli niissä näköjään sama ruokalista. Tylsää. Onneksi en ole niin monta kertaa tämän hotellin ketjuissa yöpynyt, että vielä jäi vaihtoehtoja. Viimeisen illan pääruuaksi otin kunnon grillipihvin. Niin eksoottista.


Ja puskissa geokätköjä etsiessäni, kavereinani tsiljoona hyttystä, törmäsin ihanaan metsätähden värivariaatioon, vaaleanpunaiseen metsätähteen. Ja metsätähdellähän on harvinaiset seitsemän terälehteä.