keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluaatto

Jouluaaton hulinat ovat jälleen takana (klo 18.20), joillain ne ovat vasta edessä. Jouluaatto meni perinteiseen malliin. Tai ei aivan perinteiseen, paistoin nimittäin kinkun vasta tänä aamuna. Jännitystä hommaan toi se, että en tiennyt kinkun painoa, jossain välissä painon ja hinnan kertova lappu oli irronnut kinkusta. Eikä talosta löytynyt vaakaa, joka olisi suostunut ilmoittamaan kinkun painon. Epäilen, että kinkku painoi noin kolme ja puoli kiloa, ehkä vähän alle.

Kinkun paisto ei sujunut kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta ihan hyvää siitä tuli. Heräsin klo 5.00, pistin uunin 130°C asteeseen ja kinkun samantien uuniin. Heräsin klo 9.20 ja otin kinkun pois uunista. Sisälämpömittari oli aivan tapissa. Ja kamalasti oli noinkin pienestä kinkusta irronnut rasvaa. Halusin kinkusta murean, ylikypsän. Ja semmoinen siitä tuli. Mielestäni oikein hyvä.

Ja kerrankin osasin varata jouluruokia sopivan "vähän", selviämme lopuista ruoista Aviokin kanssa helposti huomenna. Tänä vuonna valitsin joulukattaukseen kalajokisen Isopahkalan saviastioita. Niistä tulee oikein lämmin tunnelma.



Alkupalat. Rosolli ja kastike, graavisiika, graavilohi, kylmäsavustettu lohi, sienisalaatti, itsetehdyt lasimestarin silli ja Aurajuusto silli, alatoopi (hytisevä) ja anopin joululimppu. Kuvasta puuttuu miniän tuoma erittäin maittava saaristolaisleipä Turun kauppahallista.

Pääruuaksi niitä perinteisiä. Anopin maksalaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja lanttulaatikkoa sekä itse tekemääni edellisessä postauksessa mainittua bataattipunajuurilaatikkoa. Ja tietenkin perunoita (itse en ottanut yhtään), kinkkua ja kastiketta. Perinteisestä tarjoilusta puuttui vain hernetuuvinki, tuo äitini vihantilainen/alpualainen perinneruoka. Minun suosikkiruokani ja sain myös tietää, että se on miniäni suosikki. Pitää pyytää resepti äidiltä ja tehdä sitä itse ensi vuonna. 


Kahvittelussa kattaus ei ollut enää niin nuukaa... Konvehteja, mantelikakkuja, Krakovasta tuomiani suklaita ja anopin torttuja...

Sittenpä lapset jatkoivatkin joulun viettoaan. Isien luokse, äitien luokse, siskojen luokse. On tämä elämä mallillaan nykyaikana... 


Ainoat joulukoristeeni tänä vuonna. Laskinkohan, että liki 80 tonttua kuuluu tähän joukkoon.

Ottaisinkohan vielä yhden saaristolaisleivän silillä? Joo. Ja lasin punaviiniä. Ostin peräti liki 15 euron punaviiniä, joka on minulle harvinaista. Mutta punaviinissä jos missä hinta ja laatu useinmiten paranee, mitä korkeampaan hintaluokkaan mennään. Tarapaca Gran Reserva, Cabernet Sauvignon, 2012. 

perjantai 19. joulukuuta 2014

Jouluvalmisteluja

Vaikka en ihan kamalasti mikään jouluihminen olekaan, niin muutamia jouluvalmisteluja silti teen. Viime vuonna ihastuin ikihyväksi bataatti-punajuurivuokaan. Ja muutenkin pidän bataatista aika paljon. Suhteeni siihen on vähän samanlainen kuin sushiin. Pidän siitäkin, mutta en liian usein nautittuna.

Raaka-ainnet ovat yksinkertaiset: 600g bataattia, 400g raakoja punajuuria ja 200g punasipulia. Olen kyllä aivan varma, että viime vuonna uhohdin sipulin...


Kaupassa ei ollut irtopunajuuria, vain kilon pusseja. Onneksi löysin 425g:n pussin espanjalaisia esikeitettyjä punajuuria. Normaalisti punajuurien keittoaika on aika pitkä. Nyt pistin ensiksi bataattilohkot ja punasipulin kiehumaan ja vasta lopussa kiehautin ikään kuin varmuuden maksimoimiseksi nuo punajuuret. Nimittäin jos niissä vaikka oli jotain espanjalaisia bakteereita...

Sitten kaikki soseeksi, murennettu Aurajuusto, mustapippuri ja suola joukkoon. Korppujauhoja päälle ja 200°C uuniin noin tunniksi. Ja mikä unohtui? No kerma. Lisään sitä sitten joukkoon, kun lämmitän laatikon... Ja varmaan vähän voitakin päälle.


Ja huvikseni laskin hinnankin tälle satsille, 8,46 euroa eli pyöristettynä noin 2,15 euroa laatikko. Ei oo kallista. Suolalle ja mustapippurille en laskenut hintaa.

Viikonloppuna sitten joulukalat maustumaan. Muut jouluruuat saammekin perinteisesti "äitien tekemänä". Siitä saapi olla kiitollinen.



Ja nämä ovat pitäneet huolen siitä, että vapaa-ajan ongelmia ei ole ollut. Pienempää pitää viedä pissille melkein tunnin välein.




maanantai 8. joulukuuta 2014

Ai, onko kohta joulu?

MInä en oikeastaan välitä joulusta yhtään. Toiveitteni joulu olisi jossain lämpimässä, missä akkuja pystyisi lataamaan kevättä kohti. Muutaman kerran olenkin ollut Kanarialla, joulunpyhien jälkeen. Se on sopivan lähellä. Thaimaa ym. ei ole koskaan kiinnostanut minua. Ja sinne kun pitää lentääkin se 12 tuntia. Karibialla aion vielä käydä. Jos hyvin käy. Lentomatkan pituudesta ei ole tietoa...

Puolet lahjoista, niistä vähäisistä on ostettu. Ruokapuolta pitää alkaa suunnittelemaan. Tai ei siinä mitään suunnittelua ole, niitä perinteisiä. Mm. kinkku, jonka aion paistaa tosi mureaksi tänä vuonna. Viimevuotinen kinkku jäi ehkä hieman raa´aksi, kun noudatin pilkun tarkkaan ohjeita.

Muutoin elämääni on halinut uusi perheenjäsen, Hugo. Vaatii jatkuvan pissalla kuljetuksen. Kolmannesta kerroksesta nurmikolle. Onneksi kasvattaja on opettanut Hugon tekemään tarpeensa sanomalehdelle. Ekana yönäkin tuli kahdet kakat ja pissat lehden päälle. Mutta pitäähän se opettaa sisäsiistiksi.

    
Ja kun on se toinenkin koira taloudessa, pitää vähän vahtia tätä alkuelämää. Olen nyt muutaman päivän virkavapaalla, "äitiyslomalla". Ja on aivan ihanaa! En ole muuten koskaan ollut töistä pois muutoin kuin sairaana, ja silloinkin erittäin harvoin. Ai niin, se alkukevään säästövapaa. Mutta sitä ei lasketa, koska se oli kunnan  pakottama juttu.

Ja näin bostoneihin hurahtaneena ihmisenä, tulivat postissa tänään nämä titimadam`desta tilaamani korut. Ihania. Valkoinen kaulaketju ja musta rintarossi.


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Valotaidetta

Tänne pohjolaan on jälleen rakennettu valotaideteos, Hupisaarten kaupunginpuistoon. Ensimmäinen valotaideteos näkyy jo kotimme parvekkeelta, valaistu Tietomaan näköalatorni.




Ihan kiva tuolla oli iltalenkki kiertää. PoikaKoira asetti tosin joitain rajoituksia, koska kovin lähelle noita valolyhtyjä sitä ei voinut päästää. Ja siellä oli muitakin ihmisiä kuin me.

Muuten elämä kulkee samaa rataansa. Pimeällä töihin ja pimeällä kotiin. Koiran kanssa lenkkeily on lähes ainoa aktiveettini. Muutoin aika kuluu sohvalla rönöttäessä. Mutta ei sitä rönötysaikaakaan kamalasti jää. Toisaalta ajan täyttää tietty levottumuus. Meille saapuu se pikkuinen koiranpentu itsenäisyyspäivän aattona. Sitten piisaa aktiviteettia!

Pikkujouluaika alkaa olla kiihkeimmillään. Minullakin olisi työpaikan pikkujoulut ensi perjantaina. Taidan jättää väliin. Ja jouluakin pitäisi valmistella. Ainakin lahjat käydä ostamassa, ettei tarvitse sitten jouluruuhkissa hermojaan menettää.


Valotaidetta on tämäkin. Työhuoneeni ikkunasta näkyy melkein kokonaan tämä vanhan puukasarmin joulukuusi. Ihan riittää joulukuuseksi minulle.

perjantai 14. marraskuuta 2014

No nyt repes!

Tänne Pohjolaan on avattu uusi ostoskeskus, Ideapark. En todellakaan ole enää mikään shoppailuihminen ja tuossa kyseisessä ostoskeskuksessakin olin ajatellut käydä vasta joskus maaliskuisena tiistaina. Että varmasti ei ole ruuhkaa silloin. Mutta tyttäreni houkuttelemana lähdin käymään siellä tänään.

Joo. Ei tarvitse käydä toista kertaa. Samat vaatekaupat kuin muuallakin, ripoteltuna puolen kilometrin mittaisen käytävän varrelle. Ja ostoskeskuksessa ei ole edes kunnollista ruokakauppaa (eikä Alkoa). Ainoa vähän erikoisempi liike oli Hööks, tuo hevosiin erikoistunut liike. Mutta koska en ole hevosihmisiä, niin eipä sieltäkään mitään minun matkaani lähtenyt.

Joten sitten piti käydä syömässä! Ruokapaikaksi valikoitui Tomo sushi bar.


Oli oikein hyvää ja maistuvaa. Mutta nyt ei taas muutamaan kuukauteen tarvitse sushia syödä. Sushi on hyvää, mutta vain harvakseltaan syötynä.

Ja koska vieressä oli Arnoldsin kahvila, niin jälkiruuaksi ostimme kunnon donitsit kahvin kera. Puolustukseni pitää mainita, että en ole koskaan aiemmin Arnoldsin donitseja maistanut. Ne kuuluvat siihen kategoriaan, joiden syömisestä minulla tulee huono omatunto. Että yritä nyt siinä sitten pysyä hoikkana ja vaan donitseja syöt (tämä on omatunnon ääni...). Ihan hyviä olivat donitsitkin. Mutta ei tarvitse syödä toista kertaa...


tiistai 11. marraskuuta 2014

Voihan vero!

Eipä meikäläisen nimeä verouutisissa näkynyt. Liekö unohtunut... :). Mutta kun sitä yrittää vähänkin ylimääräistä tehdä, niin kyllä verottaja muistaa. Kuten olen maininnut, olen ollut erään oppikirjasarjan tekijätiimissä. Nyt sitten rapsahti tilille korvaus kirjojen lainaamisesta. Tulo ei ole suuren suuri, mutta siitäkin vähästä verottaja vie enimmän osan.


Nänäpäivänä korvaus tuli ja tuon 47 euroa olisi voinut vaikka sinne keräykseen antaa. Ja 70 euroa vei verottaja. Ja montako vuotta minäkin tein kahta työtä päällekäin...

Asiasta kolmanteen. Toppahousut on ostettu ja viety luotto-ompelijalle lyhennettäväksi. Kun oli sitten taas se lyhyt lahkeen malli pääsyt loppumaan. Piti ottaa "normaali". Tavalliset farkut kyllä osaan ja pystyn lyhentämään, mutta tuommoinen liukas toppa-kangas on vähän eri juttu.


Ja taas on tuo vähäinen lumi sulanut pois. Ja jälleen kerran on luvattu pakkasia. Aamulla koiraa lenkittäessä mietin, miten mukavaa olisi viettää nämä neljä kuukautta, marraskuusta helmikuun loppuun vaikka Kanarian saarilla... Ei sielläkään aina ihan kesä ole, mutta mukavammat kelit kuitenkin. Ei ainakaan märkää ja loskaa.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Valoa kaamokseen

Vuosi sitten tilasin nämä "Paul serkun valot" (le cousin Paul) ihan Ranskasta saakka. Olen pitänyt niiden pehmeästä valosta paljon. Harmi vaan, kun kamerani on niin surkea, että se ei toista niiden värejä totuudenmukaisina valaistuina.


Nyt sitten bongasin samaisia valoja Stockmannilla. Ensiksi vain katselin niitä ja en edes ajatellut ostaa. Mutta sitten kotona... pang! Minuun iski valtava valopallokuume ja seuraavana päivänä ennen töihin menoa kävin ostamassa palloketjun makuuhuoneeseen. Tämä ketju on vain lyhyempi ja väreihin ei voinut vaikuttaa samalla tavalla kuin netistä tilatessani. Mutta tyytyväinen olen näihinkin valoihin. Ne antavat juuri sopivasti valoa iltapäivän torkkuhetkeen (jos sellaiseen on aikaa) ja näkyvät kivasti myös ulos.



Jaa, olisikohan talossa tilaa vielä yhdelle palloketjulle? No, ehkä ei.

Talvi paukahti tänne pohjolaan kertaheitolla pari viikkoa sitten. Se katkaisi hyvän geokätkeilyputkenkin ainakin vähäksi aikaa. Nimittäin minulla ei ole sopivia ja lämpimiä toppahousuja. Ajattelin käydä katselemassa tänään sellaisia jostakin urheiluliikkeestä, mutta koska huomenna on isäpäivä, voipi liikkeissä olla ruuhkaa. Ensi viikolla sitten. Mutta iltapäivällä on pakko päästä koiran kanssa lenkille. Toivottavasti urheilukalsareilla ja farkuilla tarkenee. Nyt pakkasta on noin -5°C...

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kesäkynnet

Nyt ei tarvitse katsoa, jos ei pysty! Nimittäin joka kesä jätän varpaisiini kynsilakan, joka niihin viimeisiltä kesäpäiviltä jää. Siinä ne ikään kuin odottavat seuravaa kesää. Aina on jännä nähdä, mihin asti lakka kestää. Vähintään tammikuulle. Ja sitten onkin kohta toukokuu!


Kuten sanottu. Inhoan sukkia. Pari mennyttä talvea on mennyt ihan pikkusukilla ja polvisukilla. Kumpa pystyisi kävelemään läpi vuoden pelkillä varvastossuilla!

Oikean jalan pikkuvarvas on melkoinen möykky. Runnoin sen kerran Kanarian reisulla aurinkotuolin jalkaan. Teippasin sitten sen ihan ite muiden varpaiden tukeen. Hyvin on  toiminut.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Kukkia ja tonttuja

Nyt minulla on jouluun saakka 4-päiväinen työviikko. Ah, kuinka kevyeltä se pitkän raatamisen jälkeen tuntuukaan. Aamulla lämmintä oli peräti +10°C, joten heti päivän valjettua pakkasin itseni ja PoikaKoiran autoon. Suunnistimme tietenkin geokätköille. Lähikätköt on jo etsitty, eli nyt pitää mennä jo vähän kauemmaksi. Kolme tuntia ulkoilua tuli taas tällekin päivälle.

Kauppareissulla törmäsin halpoihin ja mielestäni hyvälaatuisiin ruusuihin. 2 kappaletta 5,99. Ei minun mielestä paha hinta ollenkaan. Kauankohan sitten kestävät hyvinä, kun päivät alkavat olla jo melko pimeitä.


Ja kaupassa olivat vastassa myös nämä


eli Aarikan joulutonttu uutuudet. Näitähän minulla on "ainakin sata". Eipä talo sitten muuta joulukoristetta kaipaakaan.

Asiasta kolmanteen, työpöydän siistinä pitäminen on nykyisin aika hankalaa. Noita latausjohtoja pyörii joka paikassa. Oma kännykkä, työkännykkä, tabletti ja kamera vaativat säännöllistä latausta. Kaivoin kaapista esille pussukan, varmaankin tarkoitettu meikkipussukaksi. Se olkoot nyt minun latausjohtopussukka. Rotukin on minun PoikaKoiran.


Ai niin..., ja kohta meille tulee PoikaKoiran seuraksi tämmöinen. On sitä hullu, kun tällä iällä tieten tahtoen haluaa pilata yöunensa muutamaksi kuukaudeksi... Eli lenkitettäviä piisaa.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Vihdoinkin valmista!

Jokunen aika pistin tänne blogiin kuvan työhuoneen kirjahyllystä. Maaliskuussa ovesta katkesi sarana, kesäkuussa sain ostettua uuden ja elokuussa aloitettiin asennus. Mutta kyllä me molemmat olemme aikamoisia poropeukaloita. Ei vain onnistunut saranan asennus. Joku osa meni väärin päin. No, netistä huomasin jälkikäteen asennusohjeet. Mutta niin ahkeraan yritimme asentaa sitä uutta saranaa, että parin ruuvin kantaakin kului sileäksi.

Tänään marssin sitten Kodin Anttilaan ostamaan säilytyslaatikoita. Olin haaveillut valkoisista. Mutta ei ollut tarpeeksi isoja ja tarpeeksi monta. Otin sitten mustia. Ja niissä on jotain kiiltokuvaa päällä. Mutta eipä se niin paljoa häiritse.



Eivätkä ne nyt ole niin käteviäkään. Mutta kyllä ne asiansa ajavat. Ja voi että tuollaisen pienen kaapin siivoaminen vie aikaa! Mitä tehdä vanhoille joulukorteille? Kivoja kortteja, ei niin kivoja kortteja, suurella vaivalla itse tehtyjä kortteja... Roskiin. Yhden kortin säilytin, jossa lähetäjä oli itse virkannut hienon pitsikuvion. Ja kenenkähän ylioppilaskuva tuokin mahtaa olla, ei harmaata aavistusta... Työkaverin kuva lapsista, no säilytin. Ties vaikka olisi tuleva presidentti.

Ylempiin laatikoihin on arkistoitu lasten todistukset, piirrustuksia ja muutama kouluvihko. Jospa sitten joskus haluaisivat katsella niitä. Toisessa laatikossa on omia saavutuksiani, kuten opiskeluun liittyviä. Opintokirja, semmoista ei nykyään taida olla enää kenelläkään. Laudatur-seminaari "Suomalaiset Jäämeren rannalla, kveenien..." jotakin. Alemmissa laatikoissa on enempi käyttötavaraa, kuten passit ym. 

Mutta hyvä se on aina silloin tällöin käydä kaappinsa läpi. Nytkin tuli muovikassillnen roskiin menevää tavaraa. Kaiken jo edellä mainitun lisäksi mm. Nokian handsfree. Ei ole enää Nokiaa ja handsfreeta en ole koskaan tarvinnut. Vanhoja takuukuitteja... Huoh.




perjantai 10. lokakuuta 2014

Helppo stailaus

Joskus aikanaan raahasin olohuoneesta kirjahyllyn pois ns. työhuoneeseen. Ja sinne se paremmin sopiikin. Mutta sitten olohuoneessa alkoi kaikumaan, eihän minulla ollut edes verhoja ikkunassa. Hätäisesti ostin Ikeasta nämä kaksi sisustustaulua.


Ne ovat aiheeltaan vähä eripariset ja värisävykin niissä on erilainen. Ei tosin erotu tuossa kuvassa, mutta luonnossa toinen on selvästi punertavampi. Aika monesti olen esim. tv:stä bongannut nuo taulut. Haveenani on ollut pitkään päällystää nuo taulut jollain kivalla kankaalla.

Pari viikkoa sitten kävin Marimekon liikkeessä ostamassa kangasta makuunhuoneen tyynyyn ja olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Nyt ao. liikkeessä olivat kaikki kankaat -20% alessa, niin eiku sinne katselemaan. Ja voi kuinka vaikeaa tuo valinta onkaan! Katselin mm. samaista Siirtolapuutarha -kangasta eri väreissä, mutta kuvio ei sattunut kohdalleen taulun suhteisiin, joten olisin joutunut ostamaan turhan paljon hukkakangasta. Etukäteen katselin kankaita netistä, mutta liikkeen valikoima oli kyllä paljon suurempi.

Sitten päädyin Aino-Maija Metsolan Vatruska -kankaaseen. Alunperin ajattelin kiinniittää kankaat taulun takapuolelle niittarilla. Mutta kehytkset olivat niin kovaa materiaalia, että niitti ei siihen uponnut. Ja Avot! Jesarilla vetelin kankaan takapuolelta kiinni. Helppoa kuin heinänteko!


Ja lopputulos... En ole siitä aivan varma... Näyttävät vähän patalapuilta... Mutta ei ollut vaikea homma ja saanhan tuosta kankaasta lisää sisustustyynyjen kangasta, kun todennäköisesti ennen kesää harkitsen paremmalla ajalla uutta kangasta.


tiistai 7. lokakuuta 2014

Kun harrastus vie...

Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen löytänyt itselleni harrastuksen, joka vie mukanaan. Nimittäin sen geokätkeilyn. Harrastuksen parissa saattaa mennä kolmekin tuntia kerralla. Ja menisi varmaan vieläkin enemmän, ellei näin syksyllä pimeys ja työt rajoittaisi sitä. Samalla myös GeoKoira saa liikuntaa.

Kätköjä etsiessä saa siis liikuntaa ulkoilmassa ja joutuu taivuttelemeen itseään mitä eriskummallisimpiin asentoihin. Käden työntämistä epämääräisiin paikkoihin ei saa pelätä ja vaatteetkin saattavat likaantua. Joskus kotiin palatessa näytän varmaan siltä, kuin olisi suurempikin metsäreissu takana. Nyt kaikki kävelymatkan päässä olevat kätköt on löydetty, joten suuntaan autolla aina suunnitellulle paikalle ja kiertelen sen alueen kätköillä. Kumisaappaat ovat vakiovarusteena auton peräkontissa.

Mutta on yksi kätkötyyppi, joita en pysty lokkaamaan. Nimittäin puissa ja korkeilla paikoilla olevat kätköt. Minua yksinkertaisesti huimaa ja pelottaa. Mutta onneksi on keksitty auttava Aviokki. Viikoloppuna raahasimme kokoontaitettavat tikkaat mökiltä ja eiku puukätköjen perään! Minä alhaalla neuvomassa ja Aviokki tikapuille.





Siellä se kätkö on, puun kolossa. Eikä edes vaikeimmasta päästä maastoarvoltaan, 3,5 pistettä viidestä. Mutta liian vaikea minulle. 

Ja mikä ihana onnistumisen tunne siitä seuraakaan, kun löytää taidokkaasti piiloitetun peruskätkön tai pystyy ratkomaan jonkun mysteerikätkön salaisuuden. Kätköt tarjoavat liikunnan lisäksi myös aivokumppaa.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Stailausta

Edelliselle makuuhuoneen tyynylle kävi vähän ohraisesti... No, olihan se jo vanha ja Unikkokuosinen kangaskin kulunut jo ihan hiuti. Joten voisiko sanoa, että PoikaKoira teki hyvän teon!



Tuollainen  iso tyyny on kuitenkin hyvä olla olemassa, lukemista ym. varten. Joten Kodin Anttilassa lähti mukaan Annon iso (60x80cm) tyyny, 29,90€. Päällinen on irroitettava ja konepestävä. Mutta koska se oli tylsän valkoinen, halusin siihen jonkin värikkään päällisen. Ja en oikein osaa muuhun kangaskauppaan mennä, kuin Marimekkoon...



Pidän todella paljon tuosta Siirtolapuutarha kuosista. Koska tyyny on niin leveä, täytyi kangasta ottaa tyynyt korkeuden määräämä mitta, eli saumanvaroineen 124cm, 45,88€. Loppupaloista voisi ommella ohuen vanun avulla vaikka patalappuja :)

Aika paljon tuli tyynylle siis hintaa, eli 75,88€. No, ei voi mitään. Ompelin tyynynpäällisen ihan samalla tavalla kuin vuodevaatteiden tyynyliinat. On ainakin helppo irroittaa pesuun.

Mökkikausi alkaa pikkuhiljaa olemaan paketissa. Myrskytuuli rikkoi yhden tuolla aiemmassa postauksessa mainitsemistani kynttilälyhdyistä. Metallirungosta saa vielä vaikka kukka-amppelin. Ajattelin kuitenkin käydä katsomassa, jospa rikkoutuneen tilalle löytyisi vielä kaupasta uusi lyhty. Ovat ne mielestäni niin kauniita...


Ja olihan taas eilen auringonlasku! Siinä myrskyn välissä.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Uusia kokemuksia

Viikon varrella koin monta asiaa, jotka olivat ihan uusia minulle. Ensiksi pääsin käymään Liminganlahden luontokeskuksessa. Se on varmaan niin, että jos joku asia on liian lähellä, niin sinne ei sitten tule lähdettyä ja asia jää "sitten joskus" -tasolle. Ja tuo asia on melkeimpä hävettänyt minua. Englantilaiset tuttavanikin tiesivät ennestään Suomesta vain Liminganlahden ja sen lintujen bongaus mahdollisuudet ja minä melkeimpä alan ihmisenä en ollut edes käynyt siellä.


Hanhia, kurkia ja "sorsia", ei tosin tässä kuvassa. Kamera nääs. Ja heti ensimmäisellä kerralla näin myös merikotkan.

Sitten olen nauttinut nokipannukahvit ja harventanut metsää (tosin vain moton (monitoimikone) kyydissä). Ei olisi minusta moton kuskiksi. Kone tärisi aivan mahdottomasti.

Nokipannu puuttuu

 Ja vuoden säilömisurakka on alkanut. Toivottavasti nämä tulevat syödyiksi.


Ja kuka hoitaa tiskit? P.S. Naapurin ikkunalaudalle on ilmestynyt joulukynttelikkö...


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Viikot vierivät

Kääk! Mihin nämä kaksi edellistä viikkoa oikein katosivat? Tosin viime viikollakin joka ilta oli jotain erityismenoa, joten illalla kotona jaksoin vain tuijottaa tv:tä... Tosin yksi erityismeno oli kampaaja ja pari iltaa meni pitkällä lenkillä PoikaKoiran kanssa geokätköilyn parissa. Kun ensin töissä oli kokousta kokouksen perään.

Ihanien lämpimien syysilmojen jatkuessa olen polkenut joka päivä pyörällä töihin. Ja usein vielä pidemmän kaavan mukaan. Nimittäin työpaikan suuntaan on valmistunut uusi pyörätie, ns. Oulujoen rantareitti. Sen kautta matkaa on yli kilometri enemmän, mutta ihanat maisemat korvaavat vaivan. Kauhea älämölö aikanaan oli lehdissä tuosta pyörätiestä. No, kyllä minä tavallaan tunnen sympatiaa joen rannassa asuvia kohtaan, onhan heidän tonttinsa tavallaan "päättynyt" joen rantaan ja nyt siihen rakennettiin pyörätie. Mutta kyllä minusta myös tavallisille oululaisille kuuluu oikeus nauttia joen rannasta. Mielestäni Turussa Aurajoki on hyvä esimerkki siitä, miten joen rannat kuuluvat kaikille. Ainakin siis siinä keskustassa.

Ja usein olen koukannut myös pidemmän kaavan kautta töistä kotiin. Taas niitä geokätköjä metsästämässä. Eräskin päivä työmatkakilometrejä kertyi mutkin yli 35 km.

Muuten töitä, töiden suunnittelua ja töitä. Niin, ja tänään minua peleli ensimmäisen kerran sitten juhannuksen, kun nyt iltasella käytin PoikaKoiraa pikkulenkillä. Jokohan se syksy nyt sitten tulee?


Mökkikausi on kohta ohitse. Tosin sieltä on lyhyempi matka äidin "viikkohuoltoon"... Ja tuon kynttilöiden alla olevan lautasen otin talteen eräältä parkkipaikalta. Joku "fiksu" oli heittänyt jätekatoksen viereen television ja mikroaaltouunin... #pistää vihaksi#. Minä sitten otin sieltä mikrosta sen aluslautasen. Niistä saa hyviä, kuumuuden kestäviä kynttilän alusia...

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Täysin palvellut

Viikonloppuna vietettiin mökillä venetsialaisia. Se on sitten tuo Etelä-Suomen rannikkokaupunkien juhla levinnyt tänne pohjolan syrjäseuduillekin. Ilmakin lämpeni mukavasti iltaa kohden.

Kun istuskelin ulkona nauutimasta kauniista ilmasta, kuulin suhahduksen. Ja oho, isännän viiri lennähti lipputangosta pois. Onneksi rannalle eikä veteen.


Viiriä tarkastellessani huomasin sen lukko-osan kerta kaikkiaan kuluneen poikki ja rikki. Ja muutenkin lipun kangas on jo aika rispaantunutta. Kerran olen tuolta häntäpäästä katkaissut semmoisen 20cm pois ja korjannut lipun. Mutta nyt se on uudelleen rispaantunut. Enää sitä ei voi lyhentää, muutoin sen muoto kärsii.

Mutta tapahtumassa on jotain maagista. Lippu tipahtaa tangosta venetsialaisten aikaan, juuri silloin, kun mökkikausi päättyy. Mitähän tuo tapahtuma oikein tarkoittaa...? Enne jostakin...?

Viiri on kyllä täysin palvellut. Ikää sillä on varmaan tuollaiset 40 vuotta. Joten ensi kesänä on uuden isännän viirin aika!


torstai 28. elokuuta 2014

Projekti, ikuisuus sellainen

Joskus viime maaliskuussa työhuoneen Lundia kirjahyllyn kaapinoven yläsarana meni poikki. Ovi pysyi jotenkin paikoillaan, kun sen tuki toista ovea vasten. Kesäkuun alussa sain itseni ao. liikkeeseen ja ostin uuden saranan, kannattaa kuulemma vaihtaa kumpikin sarana, ylä- ja alasarana, samalla kertaa. 

Mutta voi jösses sentään! Me ollaan Aviokin kanssa kumpikin samanlaisia "remppamiehiä", eli ei mitään aavistusta asiasta, miten sen kuuluisi mennä. Osat kyllä ruuvattiin paikoilleen, mutta ovi ei istunut saranakohdasta hyvin, vaan jäi sentin ilmaan. Ei hyvä. Ja oikeanlaista ruuvimeisseliäkään ei löytynyt ja ruuvaamisen seurauksena ruuvien päät kuluivat sileiksi. No, sitten katsoin netistä, ja siellähän olisi ollut asennusohjeet saranalle. Mutta hikeä ja kirosanoja oli kulutettu tuossa vaiheessa jo sellainen määrä, että annettiin homman olla. Kun ne ruuvaamiskelpoiset ruuvitkin loppuivat kesken.


Eli se kirjahyllyn romukaappi. Vanhoja todistuksia, taloyhtiön papereita, järjestelemätön postimerkkikokoelmani, kynsisakset, pattereita, joulupaperia...


Irronnut ovi on odottanut asentamista lattialla jo liki 5 kuukautta. Maalarinteipit ovessa muistuttivat minua siitä, että ovi repsottaa avattaessa yhden saranan varassa.

Ja nyt sitten katkesi alasarana myös vasemmanpuoleisesta ovesta, kuten yläkuvasta näkyy. En (tai emme) ala asentamaan uusia saranoita! Oli niin kauhea kokemus tuon edellisen oven korjausyritys. Irroitetaan tuo toinenkin ovi. Vai Remonttireiskako tässä pitäisi tilata? Joten hyllyyn jää jäljelle kaksi kaappia. Yritän siirtää nuo romukaapin tavarat niihin ovien taakse ja katsoa, josko niissä olisi jotakin, mikä kelpaisi olla avohyllyllä.


Meillä kirjahylly on kirjahylly. Yhdellä tasolla on "mökkikori" ja tilaa päivittäisille tavaroille, kuten avaimille ym. Ja taas alkaa kerääntymään kirjoja toisten päälle. Niillekin pitäisi saada hyllytilaa. Vasemmassa reunassa on se itse asennettu sarananpuolisko. Grrr...

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Syksy tulee

Syksyn tulee taas, aivan kuten ennenkin. Nyt ehkä viikon ajan on täällä pohjolassakin pitänyt sytyttää illalla valot. Mökilläkin on kymmenen jällkeen sen verran pimeää, että voin pistää kynttilät palamaan noihin edellä mainostamiini lyhtyihin. Mutta aamuyöstä käydessäni pikkulassa oli jo ihan valoisaa, ja puhaltelin lyhdyt sammuksiin siinä neljän maissa. Ensi viikonloppuna olisi sitten venetsialaiset.


Ja ruokavalioon tulivat jälleen wokit. Minä kyllä pärjäisin pelkillä kasviksilla, mutta Aviokin toiveesta pitää mukana olla vähän lihaa.


Ujo tyttöporkkana... luomuviljelijä serkkuni maasta.


Kanttarelleja mökin pihapiiristä...


Lisäksi sipulia, sipulin varsia, perunaa, parsakaalta ja ruokakermaa. Nam. Niin ja mausteita, chiliä ym. Ja sitä jauhelihaa...

Näin tänään kaupassa jokunen vuosi sitten ohjaamaani aikuisopiskelijaa. Hämmennyin. Hän teititteli minua... Sitä ei ole varmaan tapahtunut koskaan...