sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Aamiainen... ei ainakaan Tiffanylla

Minä EN ole aamupalaihmisiä. En ollenkaan. Jostain kumman syystä minulle ei ruoka maistu aamuisin. Mustan kahvin voimin jaksaa ihmeen pitkälle. Voisi kait sanoa, että syön "ranskalaisen aamupalan". Eli musta kahvi ja tupakka. Paitsi että en polta. Siinä kait se syy sitten paino-ongelmiini onkin. Iltapäivällä on sitten kaamea nälkä ja mikään ei riitä.

Hotellien aamupalat menevät minulta lähes hukkaan. Ehkä tämä "brunssi" olisi minulle sopiva vaihtoehto. Harmi vaan, että siellä missä niitä tarjotaan, paikat ovat aina ihan tupaten täynnä. Täällä Pohjolassakin pystyi vähän aikaa sitten nauttimaan brunssia yhdessä kahvilassa, mutta valitettavasti se loppui, ennen kuin minä ehdin koemaistamaan sitä.

Tänään sitten yritin vääntää jonkinlaista aamupalaa. Eilen oli nimittäin ihanaa graavia siikaa kaupassa. Tarvikkeet: kaksi päivää kuivunutta patonkia ohuina siivuina, voita ja siikaa.


Iltapäivällä olisi sitten yhdet 50-kymppiset. Joten tiedossa on epäterveellinen päivä syömisten suhteen. Tuskin silti mitään makeaa syön, keskityn suolaisiin herkkuihin. Normaalia ruokaa ei ole kotiin varattuna ollenkaan.


Vanha kuva, vuosi sitten Krakovassa. Tämä meni alas, vaikka tarjontaa olisi ollut  kuohuviinistä lähtien. Muuten, en ole nähnyt tuota elokuvaa, Aamiainen Tiffanylla, vai onko se Tiffanyllä?

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Asiahan ei minulle kuulu...

Kun täällä blogimaailmassa seikkailee, niin joissain blogeissa on aina kirjoittajan suosikkiblogeja ja näin pääsee seikkailemaan aina blogista toiseen. En yhtään muista mitä kautta eksyin tähän blogiin. Mutta jostain syystä olen sitä aina silloin tällöin vilkuillut. Uteliaisuuttako?

Jokainenhan saa kirjoittaa, melkeimpä mitä haluaa. Tuo blogihan on keskittynyt yksinomaan Johanna Tukiaisen elämään. En ymmärrä, mistä tuolla kirjoittajalla riittää energiaa ja mistä hän saa kaikki vinkit juttuihinsa. En osaa päättää, onko kirjoittaja terve vai sairas... Tuo Tuksu on ollut minulle aina "aivan yks´ hailee". Mutta se, miksi olen tuota blogia seurannut, johtuu siitä, että kuinka raadollisia me "terveet" ihmiset olemme. En saanut linkitettyä tähän tuon blogin kuvapostausta (löytyy blogista pikkuisen alempaa), jossa ao. "taitelija" esiintyy jossain kapakassa biljardipöydällä.

Voi. Miksi kukaan ei ole sanonut tuolle tytölle, nyt naiselle, että älä tee noin. Miksi kukaan ei ole aikanaan sanonut, miten suurinpiirtein käyttäydytään. Missä äiti on ollut, kun tytön minäkuvaa on rakennettu? Miksi nyt me muut annamme hänen esiintyä vailla mitään kritiikkiä, suurimman osan varmaan vain katsellessa huvittuneena asiaa. Paljonkohan tuollaisesta esiintymisestä tienaa? Varmaan moni meistäkin pystyisi parempaan, jos äly puuttuisi päästä ja lähtisimme vaan revittelemään biljardipöydälle... Siivouskamppeet päällä.

Meitä on moneen junaan. Ja osa jää vielä asemallekin.


perjantai 20. syyskuuta 2013

Pinaatti

Olin tänään töiden jälkeen aivan kuittipoikki. Alunperin oli tarkoitus lähteä tänään mökille ja sieltä sitten huomenna pistäytymään taas äidin luona. Mutta suunnitelmiahan saa muuttaa. Ajetaan huomenna suoraan äidin luokse ja sieltä sitten mökille.

Tänään tuli postiluukusta uusi Kodin Kuvalehti. Tilasin tuon lehden aikanaan, kun sen tilaajalahjana sai kalan fileointiveitsen ja ruotopihdit. Aikaisemmin olin hoitanut tuon ruotojen poistamisen omilla pinseteilläni... Tänään lehdessä oli "Pieni piirakkakoulu: 3 loistopohjaa & parasta täytettä". (Yritin etsiä ko. juttuun linkkiä netistä, mutta ne löytyvät nähtävästi maksullisen digi-lehden sivuilta.) Päädyin katkarapu-lohipiirakkaan. Kun en oikeastaan ole mikään leipuri, minulla riittää kyllä pohtimista noissa ohjeissa. Piirakkaan tuli mm. pinaattia. Ja en koskaan ole käsitellyt pinaattia missään muodossa.

- Pohjaan tarvittiin hiivaleipäjauhoja. Miksi niitä ei voida myydä pienemmissä kuin 2 kg:n pusseissa? Kaikkia muita jauhoja oli kyllä pikkupusseissa. Kyllä sitä saa taas pitsanpohjia leipoa, että saa jauhot kulutettua.
- Täytteeseen tarvittiin 100g pinaattia. Marketissa ei ollut kuin 70g:n paketteja tuorepinaattia. Otin sen ja korvasin puuttuvan määrän ylimääräisellä sipulilla.
- Riivi pinaatista kannat. Tarkoitetaanko kannoilla tässä tapauksessa lehtiruoteja?

Lehtiruodit on poistettu.

- Kiehauta pinaatit nopeasti. Jaa... Olen kyllä nähnyt kun Jamie Oliver tai Nigella Lawson tekevät sitä. Britihän syövät pinaattia joka ruoassa. Kiehautin pinaatit ja poistin ylimääräisen veden rutistelemalla. Jäi säälittävän pieni pinaattipallero jäljelle.
- Lisää täytteeseen 200g ranskankermaa. Onko ranskankerma sama asia kuin creme fraiche? Ja sitäpaitsi ei ollut kuin 150g:n purkki.

Täytteen kylmäsavulohiosuus.

- Lisää täytteeseen 1 dl tilliä. Tämä on hankala juttu, kun siitä tillipuntista jää aina vähän yli. Joten silppusin reilusti tilliä ja pistin loput biojätteeseen.
- Ripaus mustapippuria. Ei ollut. Korvasin sitruunapippurilla.

Nyt syömään. Maku on vielä arvoitus, mutta noilla raaka-aineilla ei voi epäonnistua!

torstai 19. syyskuuta 2013

Kamalasti hommaa

Kyllä tämä kahden talouden hommien hoitaminen on sitten työlästä. Varsinkin kun talouksien välinen ero on yli 100 km. 

Jokin aika sitten äiti soitti hätääntyneenä, että yhdessä omistamassamme asunnossa on vuokralainen pistänyt ranttaliksi. "Mitä minä nyt teen?". No, minä sitten soitin isännöitsijälle. Ja toden totta. Äiti vuokrasi yhden asunnon ns. sosiaalitapaukselle. Kunta maksaa vuokran. Ja nyt tämä herra on rettelöinyt asunnossa. Isännöitsijä on käynyt katsomassa. Ja asunto on kuulemma kamalassa kunnossa. Mm. asunnon yhtä nurkkaa on käytetty WC:nä. On kuulemma nesteet valuneet ihan alakerran asunnon puolelle... Mitähän sille itse vessalle on tapahtunut? Ei kuulemma selviä remontista "pienellä pintaremontilla". Prk.

Voi että minuakin alkoi sapettamaan. Yleisesti valitetaan asunnottomuudesta ym. Ja kun joku saa itselleen hyvän asunnon, niin siinä asutaan kuin siat pellossa. Isännöitsijä sanoi, että jos isäni eläisi, hän kantaisi vuokarakaisen kamat pellolle sen enempiä kyselemättä. Ei taitaisi käydä enää tänä päivänä päinsä. Nyt isännöitsijä antoi varoituksen. Kuukauden kuluttua voi hakea käräjäoikeudesta häätölupaa. Vähintään puoli vuotta menee... Ja sitten se asunnon korjaus. Ei taida tältä vuokralaiselta korvauksia saada. Eli siinä meni sitten meidän perheen hyväsydämisyys. Tästä lähtien vuokratan vain "yli 50-kymppisille kypsille naisille".

Tosin äiti ei taida muistaa enää koko hommaa, kun ei ole siitä vähään aikaan puhunut. Hyvä niin, minä hoitelen käräjäoikeudet ym. Yhtään ei käy sääliksi tämä herra. Itse on asuntotilanteensa pilannut. Asukoot vaikka... missä....


Puistosta

maanantai 16. syyskuuta 2013

Iltalenkillä

Olen aina hehkuttanut kesän puolesta. Ja niin teen vieläkin. Mutta ihan pikkuisen täytyy nyt kääntää takkia. PoikaKoiran kanssa tehty iltalenkki raikkaassa syyssäässä tuntui oikein mukavalta. Vai onko 16°C vielä syysilma? Minulle on ja allakalle. Ja miksi aina, kun törmään mukaviin kuvattaviin asioihin, kamera on kotona ja pitää tyytyä kännykkään?

Päiväkodin pihan tilataideteos. Mukava. Ja varmaan lapsistakin ollut hauska koota.

Lounasravintolan kukka-asetelmaa.

Poimintakypsiä. Asuin ennen rivitalossa, jonka pihalle istutin omenapuun. Sattumoisin huomasin, että tuo asunto oli jälleen myynnissä. Minua huvitti ja ilahdutti myynti-ilmoituksen lause "pihalla mm. omenapuu".

Juhannusruusun uusintakierros.

Ja vielä kerran parvekkeeni syysloistoa. Tämä kuva on otettu niin, että suoristin käteni parvekkeen ulkopuolelle ja laukaisin kameran. Piti vain toivoa, että kuvasta tulisi edes jonkinlainen.

Tänään olen sitten aika ajoin tuijotellut Reutersin sivuilta Costa Concordian nostoa. Mistähän sekin on merkki, että saatan tuijottaa tunti tolkulla tapahtumaa, jossa ei oikeastaan tapahdu mitään. Niin kuin Paavin valinta, Lindo siiven tapahtumat prinssi Georgen syntymän aikaan ja nyt tämä laivan nosto. Taitaa olla yksinkertaisella ihmisellä yksinkertaiset huvit. Mutta ainakin mieli on levollinen ja parempi kuin aikoihin.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kukkakaalin himo

Tämän päivän ruokaa miettiessäni minulle iski aivan vimmattu kukkakaalin himo. Kukkakaaligratiini... nam nam. Mutta kaupassa oli kukkakalien vieressä kotimaista parsakaalia ja ihania isoja paprikoita. Nopea muutos päivän ruokalistaan. Mukaan vielä chilipaprika, pari sipulia, tomaattimurskaa, ruokakermaa ja  voimakasta Koskenlaskija juustoa. "Eikö siihen tule mitään lihaa?", kysyi Aviokki. No, hänen mieliksi mukaan lähti myös PIENI kanasuikale paketti. 


Ajattelin tehdä em. raaka-aineista sitten kukkakaali-parsakaali wokkia. Mutta eihän nuo ainekset minun wokkipannuuni mahtuneet, joten 5 litran kattila esille ja kaikki sinne. Eli ensin kanapalojen ruskistus paistinpannussa ja muut ainekset isoina paloina kattilaan. Puoli pakettia Koskenlaskijaa riittää. Lisäksi jääkaapista löytyi lisämausteeksi valkosipulia ja vihreää currytahnaa.


Eikä tästä tullut oikein wokkiakaan, oikeastan tämä on keittoa. Mutta hyvää tuli!

En ole saanut tänne blogiin viime aikoina kirjoiteltua oikein mitään. Ajatukset ovat olleet huolien sävyttämiä siitä äidin tilanteesta johtuen. Lauantaina käydessäni äidin luona, oli tämä jo mielestäni ihan "normaali". Eli se näköjään ottaa aikansa tuommoiseta pyörtymisestä ja pään iskeytymisestä selviäminen. Mutta tästä eteenpäin minun on sitten käytävä siellä viikoittain. Ainakin melkein. Sillä ei niitä kaikkia juoksevia asioita voi naapureiden kontolle jättää. Kyllähän sen matkan ajelee, kun on hyvä keli. Mutta mitenkähän sitten talvella ja liukkailla keleillä?

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kukkia kannattaa näköjään kastella ja lannoittaa :)

Mennyt kesähän oli lämmin ja aurinkoinen. Ainakin minun ja parvekkeen mielestä. Mutta kuten vajaa kuukausi sitten kirjoitin, pitkät poissaolot kotoa eivät ainakaan auttaneet parkkeen kukkaistutuksia. Tämän kuvan julkaisin vajaa kuukausi sitten.


Eli aika epätoivoisen näköinen asetalma. Ja katsokaa etenkin noita tukiristikon köynnöksiä, mustasilmä susannaa ja aito elämänlankaa. Nyt olen sitten kuukauden ajan melkein päivittäin kastellut tuota laatikkkoa ja LANNOITTANUT sitä. Tänään tulos oli jo tämän näköinen. Kiitos lämpimien syyskesän päivien.


Krysanteemit ovat kukassa koko komeudessaan. Aito elämänlanka kasvaa ja lehdet voivat hyvin. Mutta tänään luin lehdestä, että tuo elämänlanka on oikea puutarhojen vitsaus. Siitä ei kuulemma pääse eroon muuten kuin asfaltoimalla sen kasvualue viideksi vuodeksi... Onneksi minä voin vaihtaa mullan tuohon kasvulaatikkoon.

Ja ensi kesäksi haluan kasvihuoneen. Ihan pienen vain. Haluan kasvattaa tomaatteja. Eri lajikkeita. Itse.

P.S. Äiti oli tänään puhelimessa ihan reippaan oloinen. Ja ainakin aikoi ottaa kokeeksi sen ruokapalvelun kahdeksi viikoksi. Ja sanoi, että ei enää halua ajolupaa takaisin. Hyvä.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Murhetta, murhetta

Pari postausta sitten kirjoitin, että äidistä en sitten enää tänne kirjoittele. Mutta kun tämä blogihan on julkinen päiväkirja tuo äidin tilanne on koko ajan päällimmäisenä mielessä.

Tänä aamuna naapurissa asuva serkkuni soitti minulle. Äidin täkki on ollut pihalla kolmatta päivää tuulettumassa. Serkku oli soittanut äitini ovikelloa, mutta kukaan ei ollut tullut avaamaan. Minä sitten hädissäni soitin kotiin. Vähän pökkyräisen oloisena äiti vastasi puhelimeen. Ei varmaan ollut kuullut tuota ovikellon soittoa. Äidin ainoa kaveri, televisio, on aamusta asti täysillä päällä. Olen asentanut tuon vanhanaikaisen lankapuhelimen soittoäänen niin isolle kuin mahdollista, että se kuuluu varmasti.

Serkku sitten kävi äidille kaupassa, haki automaatista rahaa (Tosin soitti ensin minulle, koska pankkikorttiahan ja sen tunnuslukua ei saa antaa toiselle henkilölle. "Nyt saa", oli äiti todennut.), vei pankkisiirrot pankin maksulokeroon... mitähän vielä.

Naapuriavussa ei ole mitään pahaa, mutta tästä ei saa tulla tapa. Äiti on käynyt viime viikolla varmaan viisi kertaa kaupassa jonkun tuttavan kyydillä ja kerran taksillakin. Eli tästäkin näkee, että äidin hommista puutuu suunnitelmallisuus ja pidemmälle ajattelun puute. Kyllä kerta tai kaksi kauppa-asioihin viikossa pitäisi riittää. Ja se ruokapalvelu ei kelpaa. Mutta vielä huomenna soitan ja yritän houkutella ottamaan sen vaikka kokeeksi kahdeksi viikoksi. Serkkunikin sanoi, että heidän äitinsä oli vastustellut tuota ruokapalvelua viimeiseen saakka. Nyt on niin tyytyväinen ja oikein ikkunan ääressä odottaa, että millon se ruoka oikein saapuu.

Ja pahin. Äiti ei ollut ottanut eilen lääkkeitään ollenkaan. Ja pöydällä oli ollut tyhjä kossu-pullo... Kyllähän sitä ennen mummullekin haettiin konjakkia, kun "se friskaa". (Mummu oli kotoisin etelä-pohjanmaalta, frisk, terve). Mutta että lääkkeet veks, kossua tilalle ja siinäpä se sitten onkin... Huono liikkuminen päälle... PRKL.


torstai 5. syyskuuta 2013

4.9.

4.9. oli eilen. Vasta tänään huomasin sen, kun yhteen paperiin piti pistää allekirjoitus. No mitä ihmellistä tuossa päivämäärässä 4.9. sitten on? Se on minun ensimmäisen avioliittoni hääpäivä. Ja joka siis päättyi eroon. Mutta niin merkittävä tuo päivämäärä on, että vasta nyt tapahtui ensimmäisen kerran se, että unohdin koko asian... Tosin vuosi piti tarkistaa vihkiraamatusta. Eli 31 vuotta piti ajan kulua, että hääpäivänsä unohtaa. Mutta muistan sen tapahtumat niin hyvin. Muistan tunnelman, lahjat, ruoat ja musiikin... Oli jotenkin erikoista, kun ne häät oikein videoitiin. Tosin tuon nauhan olemassaolosta en tiedä enää mitään. Taisin heittää sen eron tuskissa roskiin. Nythän elävää kuvaa saa vaikka kännykällä. 

Mutta elämä kulkee eteenpäin. Hyviä ja huonoja hetkiä sattuu varmasti jokaisen matkan varrelle!



maanantai 2. syyskuuta 2013

Vielä äidistä

Tämä nyt olkoon viimeinen postaus tätä laatua. On vain niin ollut rankkaa minulle. Eli hain ne auton avaimet lauantaina pois. Soitin tänään maanantaina äidille. Tiesin, että oli ollut kotisairaanhoidon palaveri. Mutta ensimmäienen kommentti äidiltä oli "Minä en löydä mistään auton avamia". Voi jessus! Siis tähän on menty, että lähimuisti pettää noin pahasti. Selitin, että hain ne lauantaina. "Ai joo, no pitää tilata taksi keskiviikon kampaajalle. Milloinhan minä saan sen ajoluvan takaisin? Mulla menee kaikki rahat taksimaksuihin... Kyllä minä voisin autolla kaupassa käydä."

Järkyttävintä tässä on se, että käyn äidin kanssa ihan järkevää keskustelua, josta hän ei muista kohta mitään. Kuten tuossa vastasin edellisen postauksen kommentteihin, pitää olla kiitollinen, että hän ei makaa sairaalassa vaipoissa toisten syötettävänä ja pesetettävänä. Vaikka voinkin todeta, että äitini on höppänä...

Ja sekin on kummalista, että minä hänen ainoana lapsenaan en saa suoranaista tietoa hänen voinnistaan. Se on tämä salassapitovelvollisuus. Serkkuni äidin homma on hoidettu niin, että kotisairaanhoitaja jättää raportin "vahingossa" yöpäydälle, josta lapset sitten lukevat tilanteen. No, äidillä käy kotisairaanhoitaja kerran viikossa. Siis aika harvoin. ja äidin mielestä "ihan turhaan, en minä sentään haudassa ole..." Sen verran minulle kerrottin, että äiti oli saanut muistitestistä 17/30. En älynnyt kysyä, onko se huono vai todella huono tulos.

On ollut ihania auringonlaskuja...

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Auto

Hain sitten lauantaina äidiltä ne auton avaimet pois. Meni yllättävän helposti. Sanoin, että en halua ottaa vastuuta hänen autoilustaan, kun kerran minun on käsketty ottaa ne avaimet häneltä pois ja lääkäri on asettanut hänet ajokieltoon. Autolla oli kyllä ajettu sen jälkeen, kun äiti oli päässyt kotiin. Muistan, miten parkkeerasin auton, kun hain sen sieltä kaupan parkkipaikalta yli viikko sitten. Nyt se oli keula melkein kiinni ulko-ovessa. No, eipä ajele enää.

Ajoin auton talliin. Siellä on ja pysyy. Pitänee ehdottaa äidille seisontavakuutuksen ottamista. Hän kyllä kyseli, että kauankohan tämä ajokielto kestää? Mutisin vastaukseksi jotain epämääräistä "katotaan nyt, mitä se lääkäri myöhemmin sanoo"... Vaikka tiedän, että eipä taida ajolupaa enää äiti saada. Vara-avaimenkin etsin ja otin mukaani.

Kyllä äiti oli ihan selvästi ajatellut sitä autottomana elämistä. Sanoi pärjäävänsä, kun kerran viikossa pääsee "kylille" asioita hoitamaan. Paljonhan niitä asioita silti on. Ensi viikolla on kuulemma kampaaja. Pankissa pitää ilman nettiyhteyttä olevan säännöllisesti käydä, ja apteekissa, ja lehtien kierrätyspisteellä... ja isän haudalla. Tosin ei ole kuulemma jaksanut siellä haudalla käydä koko kesänä. Minä sitten kävin siellä. Ihan hyvässä kunnossa hauta oli. Kukat kukkivat komeasti. Varmaan joku "hautanaapuri" on niitä silloin tällöin säälistä kastellut. Kun ne naapuri haudat näkyivät olevan tosi upeassa kukkaloistossa.

Mökillä oli venetsialaiset. Tässä meidän vaatimattomia ulkotulia. Mutta en ole ollut pitkään aikaan niin levollinen, kuin olen nyt. Ainakin on yksi asia vähemmän murehdittavana ja huolehdittavava.