tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää uutta vuotta!

Onneksi tänään satoi vähän lunta. Yhtää raketin pamausta en ole vielä kuullut, vaikka kello on kohta 17.00. Lainkuuliaista porukkaa täällä meillä päin. Ja meidän uusi vuosi alkaa näin:






Eli meksikolainen ilta. Alkudrinkiksi pullo meksikolaista olutta, Solia, vieraille käteen. Sitruunaviipaleet pullonsuuhun ja olut juodaan pullon suusta. Kanatortilloja tarvittavine härpäkkeineen, Nigella Lawsonin tapaan tehtyinä. Tein itse tuon gaucamolen. On ainakin enempi avokadoa kuin se 2% verrattuna kaupan valmiiseen tuotteeseen. 

Eiköhän näillä jaksa. Ja parempi/oikeampi/terveellisempi ruokailu alkaa sitten ensi vuonna. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Jouluenkeli(kö)?

Nyt kyllä pitää minunkin sanoa, että en muista tällaista joulua ja vuodenvaihdetta. Taas lämpöä yli +4°C ja vettä sataa.

Kuvasin keittiön ikkunasta lohdutonta talvimaisemaa. Ihmettelin, kun en saanut kameraa tarkentumaan. Räpläsin kameraa kauan, löysin mitä ihmeellisempiä asetuksia, palautin asetuksia alkuperäiseksi, mutta ei, en saanut kuvaa tarkennettua... Mutta sitten huomasin, eräs vipstaaki kameran päällä oli kääntynyt "väärään" asentoon. Kuljettelenhan kameraa aika paljon mukanani ja tungen sen milloin mihinkin. Nyt pitää kaivaa ihan ohjekirja esille. Tai tähän mitään ohjekirjaa ole, CD-levy koneeseen...

Kohta voi leikata nurmikon... Tuossa vasemmalla puun juurella on tuollainen keltainen juttu. Minusta se näyttää ihan jouluenkeliltä. Näin joulun aikaan se ei olisi edes mahdotonta. Kunnes sitten koiranlenkityksellä tarkistin asian. Se on mandariinin kuori... Pistän sen roskiin seuraavalla ulkoitusreissulla. Ei olisi kyllä roskis ollut kaukana kuorien tiputtajallakaan.


torstai 26. joulukuuta 2013

Kotoilua

Joulu alkaa siis olla voiton puolella. Paitsi ei ruokien suhteen. Kinkun lopun pienin tänään pakasteeseen ja teen siitä maaliskuussa hernekeittoa. Ja jos yli +4°C:n asteen lämpötilasta on jotain hyvää sanottavaa, niin ei ainakaan palele. Muusta en sitten tiedä. Onneksi sain tehtyä tänään liki puolentoista tunnin lenkin PoikaKoiran kanssa. Vaikka välillä oli melkomoista taiteilua.

Eli joulu meni ihan tässä kotona. Anoppilaankaan ei sitten lähdetty. Hyvä niin.


Kuvien välillä muutama päivä...


Masentava maisema...



Sisällä joulu jatkuu....

tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluaatto

Nyt on taas perinteinen jouluaaton ateria läheisten kera nautittu. Eipä tuo läheisten joukko kovin iso ole, Aviokki ja kaksi lastani puolisoineen. Ja lapsilla se vasta on kova homma tämä joulun vietto. Minä olen siis eronnut ja lapseni ovat edellisestä avioliitostani ja molempien lasten puolisot ovat myös avioeroperheistä. Joten heillä riittä kierrettävää. Ymmärrän täysin, kun he joskus sanovat, että haluavat viettää joulun yhdessä paikassa. Niinkuin minä aikanaan sanoin. En jaksanut sitä aattopäivän ravaamista paikasta toiseen. 

Siispä meillä syödään aattopäivän ateria melkoisen aikaisin. Joulurauhan julistamisen jälkeen aloittelen ruuan valmistamista. Tai eipä siinä paljoa valmistelua ole. Kinkun kastike on melkeinpä ainoa, jonka teen alusta alkaen aattona. Muutoinhan sitä selviää laatikoiden ym. lämmittämisellä.

Lautaset eivät ihan "rimmaa" joulun väreihin. Mutta ostin itse itselleni joululahjaksi nuo Arabian 140-vuotis juhlalautaset. Ja halusin pistää ne pöytään. Alkupaloille Iittalan Teemaa. Hyvin sopii yhteen :D

Kylmät alkupalat. Anopin limppua, puolukkasurvos maksalaatikolle (ei ole alkupalaa...), kolmenlaista sinappia (pontikkasinappia, Turun sinappia ja lahjaksi saamaani puolalaista sinappia), hirvi-lakka pateeta, itse tekemääni lasimestarin silliä, graavilohta, graavisiikaa, hailuotolaista kylmäsavulohta, sienisalaattia, Aviokin omena-aurajuusto silliä, sinihomejuustoa, valkohomejuustoa, hirvinäkkäriä, rosollin kastike ja rosolli. Että kyllä jaksaa. Sitten pääruuaksi lanttu-, porkkana-, maksa- ja bataatti-punajuurilaatikkoa, hernehuhtaa, perunoita, kinkkua ja kastiketta. Ei oo näläkä tännään!

Nämä ruåttalaiset puolukkanäkkärit kera juustojen menivät kuin kuumille kiville! Huomenna rääppiäiset Aviokin kanssa. Ja tapanina anopille samansuuntaiselle aterialle...

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalat

Minulla on ollut jo vuosia tapana, että haen Stocmannin herkusta joulukalat. Tungos on aina mitä mahtavin. Tänä vuonna ajattelin olevani oven takana jo klo 8. Ja höps! Aamulla nukutti niin makeasti, että sain itseni liikkeelle vasta hiukan ennen kymmentä. Vielä ennen kauppaan menoa kävin oikein kahvilassa kahvilla ja keräsin energiaa ostosreissua varten.

Ja kaupassa oli sama tuttu tilanne. Minua ennen oli yli 130 henkilöä jonottamassa vuoroaan. Mutta aika kului nopsaan. Näpyttelin kännykällä multimedisviestit niille, joille ei tullut lähetettyä joulukorttia. Itse asiassa lähetin vain viisi joulukorttia, kaikkien vastaanottajat olivat yli 75-vuotiaita... Näin paria entistä työkaveria ja paria muuten vaan tuttua henkilöä. Siinä oli sitten aikaa vaihtaa kuulumisia. Ja ihmisten tarkkailu on mukavaa ajanvietettä.

Eräskin frouvashenkilö otti vuoronumeron ja parkkeerasi itsenä aivan kiinni kalatiskiin, vaikka siinä vaiheessa hänenkin edellään oli varmaan jo 150 asikasta. No, saahan siinä odottaa ja estää muiden asiakkaiden näkyvyyden.

Eräs mies kyseli kaiken mahdollisen myytävistä kinkuista. Mistä, mitä se ja se tarkoittaa, miten se valmistetaan jne. "Otan tuon!" (Myyjä pakkasi kinkun) "Ei kun otankin tuon!" (Myyjä purki edellisen paketin ja pakkasi uuden kinkun) No, saahan sitä valita, kysellä ja pitää yhtä myyjää omanaan ainakin 20 minuuttia.

Pari vuotta sitten erään pariskunnan mies hermostui tungoksessa. Vaimo tiuskasi takaisin "Sinä kun et koskaan käy kaupassa, tämmöistä se on!"

Nyt on joulu pulkassa, kinkku uunissa ja minun ei tarvitse poistua kotoa mihinkään moneen vuorokauteen! No, ainakaan mihinkään ikävään paikkaan.


Näitä on nyt 69, kun äidin kotipaikan Prismasta löytyi vielä yksi, jota minulla ei ole.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Talvipäivänseisaus

Tänään klo 19,11 on taas eräs vuoden kulminaatiopisteistä, talvipäivänseisauksen käännekohta. Ja maapallon asento kääntyy taas meille otollisempaan suuntaan. Päivät pitenevät pikkuhiljaa. Huomenna päivä on jo minuutin pidempi kuin tänään!

Viime vuonna pakkasta oli -23°C, nyt ollaan nippa nappa nollan puolella. Eräs työkaverini sanoi ottavansa joka vuosi valokuvan tänä kyseisenä päivänä. Ja kuulemma monesti paistaa aurinko. Niin tänäänkin.

Tämän vuoden uutukaiset tonttuparaatiini. Huomenna asettelen koko lauman esille.

torstai 19. joulukuuta 2013

Muistilappu

MInulla on tapana kirjoittaa muistiin asioita, joita pitää tehdä. Joko pidemmällä aikavalillä tai sitten melkoisen pian. Sitten viivailen tehtyjä asioita yli. Jotkut asiat tulevat tehtyä, jotkut ei sitten milllään. Tekemättömät jääkööt. Eivät sitten olleetkaan niin tärkeitä.

Toinen muistiinkirjoittamisen muoto on ostoslista. Eilen istuin sohvalla ja kirjoittelein muistiin vielä ostamattomia jouluruokia, lähinnä mausteita ja muuta pientä. Ja apuva! Tänään kaupassa en sitten löytänytkään ostoslistaani! Minuun iski melkein paniikki. Mitä ihmettä minun piti ostaa? Mutta kun oikein pinnistelin muistini kätköjä, kyllähän sieltä paljastui pikkuhiljaaa esim. lasimestarin sillin ainesosaset. 

No, viidestätoista ostoslistalla olevasta asiasta muistin yksitoista... Unohdin mm. maidon. Meillä ei maitoa kulu, mutta kun muuta porukkaa tulee joulun pyhinä syömään, täytyy olla myös maitoa. Onneksi sitä saa lähikaupasta. Ostokset painoivat raskaasti. Ostin mm. äidilleni pikkukinkun, kun hän sitä toivoi. Kun pääsin kodin parkkipaikalle, soitin Aviokille ja pyysin kantamaan ostoksia, herätin hänetkin päiväunilta...

Meidän joulu on imurointia vaille valmis!

Keittiön ikkunasta kuvattu. Lähes korkkaamaton hanki ja urhea pikku pihlaja, joka ei ole raaskinut tiputtaa lehtiään.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Tip tap, tip tap...

Olin eilen pikkujouluissa. Ainoissa sellaisissa tällä vuodelle. Työpaikan pikkujoulut olivat ja menivät. Minä olen varmaan vähän ikävä ihminen, mutta en oikein jaksa enää työpäivän jälkeen työkavereiden kanssa viettää aikaa. Meillä on työpaikalla niin monenmoista sotkua ja selvitettävää asiaa, että niitä ei välttämättä enää vapaa-ajalla jaksa vatvoa. Kun se jutustelu siihen olisi kuitenkin lopulta mennyt. Joten päätin olla osallistumatta ollenkaan.

Eilen oli sitten oman erikoisalani ammatti-ihmisten pikkujoulu. Täytyy sanoa, että en ole pitkään aikaan nauranut niin makeasti. Ruoka ja juoma oli erinomaista. Ja sitä riitti. Vaikka ikähaitari oli noin parikymppisestä eläkeläiseen, kaikilla oli yhteinen mukava sävel. 

Paluumatkalla tilataksissa eräs vähän "tiukempi" tyyppi kaivoi laukustaan Leijona-pullon ja kysyi "Aletaanko juomaan viinaa?" Näin pikkujouluaikaan kysymys ei liene kovin erikoinen, mutta sen esitti hän, jolta sitä viimeisenä odotin. Kierroksen päätteeksi eräs proffessoori vaihtoi kotiseutunsa Etelä-Pohjanmaan murteelle "Kyllä on pehemoonen aroomi, sellaane hunajaanen..." Ja eihän sinnä sitten muuta nousuhumalassa tarvinnut kuin vedet silmissä nauraa.

Ja oululaiset tietävät Tuiran sillat. Jalkakäytävällä makasi tumma möykky joka todella huojuen pääsi pystyyn. Sitten hän rojahti maahan nenä edellä juuri taksimme eteen, keskelle ajoväylää. Proffeessori ja eräs toinen mies menivät auttamaan tuota humalaista. Ja tuo humalikko (ja muissakin aineissa oleva) oli tunnistanut proffeessoorin, entisen opettajansa "XXX perkele, shää olith shitte mahtava luennoitsija..." Niin se elämä voi joskus mennä. Mitä lie tuosta poika polosta on sittemmin tullut?

Onneksi, täytyy sanoa onneksi, kaupungin keskustan kapakat olivat tupaten täynnä ihmisiä. Siis ne kapakat, joissa meikäläisen ikäinen voi näyttäytyä. Joten lähdin ajoissa kotiin ja aamulla oli hyvä olo. Mitä nyt vähän väsytti. 

Aamulla lähdin viimeistelemään joululahjaostoksia. Näpertelijänä ja ilmeisen lyhytpinnaisena ihmisenä ostin itselleni tämän kirjan. Kyllä taas illat sujuvat mukavasti. Ei tarvitse neuloa 500 samanlaista kuviota... Mitä minä näistä teen? Ei harmaata aavistustakaan. Kunhan sormet saavat liikuntaa.

torstai 12. joulukuuta 2013

Voitto kotiin!

Joku päivä viime viikolla kun kävin marketissa, täytin leipäosastolla olleen kilpailulipukkeen. Siis noita lipukkeita, mitä täytellään melkein vasemmalla kädellä ja ei niistä sen enempää koskaan kuulu. Niinpä hämmästykseni oli suunnaton, kun sain puhelimeeni tekstiviestin "Onneksi olkoon, olette voittaneet Antell arvonnassa tuotekassin". Siis minä, joka en juuri koskaan ole voittanut yhtään mitään. Joskus teininä voitin Kauneus- ja Terveys -lehden kilpailusta hajuvesipullon. Se oli ihan laadukasta hajuvettä, en vain enää muista mitä. Tyttäreni voitti kerran matalousnäyttelyn arvonnasta repun ja poikani silloisen Merita-pankin kilpailusta Aikakoneen CD:n. Siinä taitavat olla meidän perheen voitot. Vaikka joskus lähettelen jopa ahkerastikin eri lehtien kilpailuvastauksia. Se kun on niin helppoa netin kautta. 

Joskus jopa taktikoin. Anna-lehdessä on aina vuosittain "Äänestä kauneinta takkia"- kilpailu. Takit arvotaan niitä äänestäneiden kesken. Niinpä äänestän aina mielestäni rumahkoa takkia, koska arvelen sen olevan muidenkin mielestä ruma ja saavan vähän ääniä, jolloin voiton mahdollisuudet kasvavat :)

Muutama vuosi sitten tuttavani voitti samaisen Anna-lehden kilpailusta 4000 euron Hästensin moottorisängyn. Ja kerran eräs tuttavani voitti rannekellon, vaikka oli palauttanut kupongin EI-kuoressa. (Onkohan enää nykyisin noita EI- ja KYLLÄ-kuoria? Puuttuikohan joku oikeusasiamies siihen...?)

Tässä voitot: tummaa ja vaalea joululeipää, paahto ruista, normitorttuja ja vadelmatorttuja. Kyllä nämä syödyksi tulee!

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Elämäni ensimmäiset

Tein tänään elämäni ensimmäiset joululaatikot. Mitenhän sitä on näinkin vanhaksi päässyt, että ei tuota ole vielä kokenut? No, ensin sain laatikot äidiltäni ja nyt sitten anopilta. Hänelle se on kunnia asia ja varmaan vähän niin kuin joululahjakin. Pysyvätpähän poikien perheet kylläisinä joulun ajan.

Kodin Kuvalehden tulevan vuoden kalenterista bongasin tämän bataatti-punajuurivuoan ohjeen. Kun kerran pidän punajuuresta ja bataatista, niin miksipä en yrittäisi. Punajuuri yksikseen on vähän kirpakkaa ja bataatti on yksikseen vähän makeaa, joten varmasti yhdessä ovat hyvä makupari.



Raakojen punajuurien kuoriminen oli aika sotkuista homma. Ja niiden keittämienen kypsiksi kesti liki 45 min! Ja onneksi en tehnyt tupla-annosta, vaikka aluksi minusta nuo määrät tuntuivat tosi pieniltä. Ehkä hitusen ylitin ohjeen määrät. Mutta esim. punajuuret olivat pieniä ja niitä oli 500 g:n pussi. Laskeskelin, että kuoriin ja kantoihin menee myös jonkin verran raaka-ainetta. Näillä raaka-ainemäärillä tuli sopivasti neljä uunivuokaa.


Tässä vuoat menossa uuniin. Valmis tuotos ei värinsä puolesta paljoa muuttunut. Yksi vuoka pitää maistella nyt heti, loput menevät pakkaseen. 

Kävin jälleen eilen äitini luona. Pesin ja inventoin äidin jääkaapin. Sieltä löytyi mm. purkki ranskankermaa, viimeinen käyttöpäivä oli 4/2011... Ihan mielenkiinnosta olisin halunnut avata purkin ja katsoa, millaiseksi muuttuu yli kaksi vuotta vanha ranskankerma. Mutta en uskaltanut. Pelkäsin joko purkin räjähtävän kasvoilleni tai sisuksen olevan jotain karmaisevan hajuista... Samoin kaapin kätköistä löytyi mausteliemessä olevia suolakurkkuja, jotka olivat muuttuneet ihan ruskeiksi. Äiti vain ihmetteli, että mitenhän ne olivatkaan sinne "nurkkasilmään" jääneet :)

tiistai 3. joulukuuta 2013

Ei ihan paras päivä

Ei mennyt kaikki ihan niinku srömsöössä tänään. Tai pientähän tämä on maailman murheiden kohdalla. En nimittäin saanut autoa osumaan ihan parkkikatokseen... Vesisade oli sulattanut pihan liukastakin liukkaammaksi ja auton kitkarenkaat eivät sitten pitäneet. Ja kun vastakkaiseen parkkiruutuun oli auto jätetty vähän perä liian pitkälle, eipä siinä oikein mahtunut kääntymään. Joten kun ohjasin autoa omaan ruutuun (joka on muuten pirun hankalaa), kuulin pienen karahduksen, pistin samatien pakin päälle ja kuulin toisen karahduksen. Eli ensin otti auton puskuri naapuriauton kylkeen kiinni ja sitten osui omasta autosta peruutettaessa sivupeili katoksen tukipilariin.

Tosin kuulostaa pahemmalta kuin vahingot sitten onneksi olivat. Se naapuriauto on se äitini auto. Sen kyljessä näkyy vain pieni valkoinen viiva. Lähtee varmaa kynnellä rapsuttaessa pois. (Ajamani oman auton puskuria en harmituspäissäni edes katsonut, Aviokki ei ollut nähnyt siinä mitään vikaa. Pitää katsoa päivänvalolla paremmin). Ja sivupeilin sivusta lähti kyllä maalia... Mutta sekin on kuulemma korjattavissa.

Mutta koskaan en kyllä tämän jälkeen yritä ohjata autoa niin pienessä kulmassa parkkiruutuun. Jos ei onnistu niin ei onnistu. Olen ajanut autoa koko pienen ikäni. Koskaan ei ole sattunut mitään kummoista. Kahdet sakot olen saanut. Ensimmäiset olivat parkkisakot. Ihan huolimattomuuttani ne sain, vaikka maksoin parkkimaksut ja kaikki. Toiset tulivat sitten punaisia päin ajamisesta. No, edellä oleva kuski körötteli noin 20km/h eteenpäin ja minä päätin mennä hänen perässään ylämäessä olevista liikennevaloista. Taas oli liukasta... Sitten nakki napsahti.

Mutta kuitenkin...

Pistin tämänkin ristipistotyön samanlaisiin kehyksiin kuin edellisen postauksen kynttilätyön. On tainnut lapsosella ollut ristipistoihin tykästynyt opettaja. Muistan, kun lapseni kysyi puolihuolimattomasti, etta "mitä horoskooppimerkkiä olen?" - Kauris. Niinpä sain sitten joulupaketista tuon siististi tehdyn horoskooppitaulun!