torstai 28. helmikuuta 2013

Polkupyöräkelit lähenevät

Olen ajatellut sijoittaa tässä kevään korvalla uuteen polkupyörään. Sellaiseen, jolla voisi ajella ihan kunnolla. Nyt minulla on Trekin "barbipyörä". Sitä voisi kait varrata näihin tämänpäivän Jopoihin. Kyllä sillä lyhyitä matkoja ajelee, mutta kovin pitkälle reitille sillä ei viitsi lähteä. Samoin geokätkeilykelit lähenevät. Joten PoikaKoira pitää totuttaa istumaan pyörän etukoriin, jotta voin ajella vähän kauemmaksi etsimään niitä kätköjä. Saapa nähdä miten tuo onnistuu? No miksi ei. Pikkuhiljaa herkkupalojen avulla, hihnaa ei tietenkään saa pitää liian löysällä. Toivottavasti koirakin oppii nauttimaan vauhdin hurmasta! 

Nyt sitten loppui kevään eteneminen näillä nurkilla! Kaamea räntäsade. Turha haavaillakaan pyöräilykeleistä. Ja ensi viikoksi on luvattu kovaa pakkasta.

Minä muuten onnistun päästämään suustani aina jotain tilanteeseen sopimatonta. Kun tässä taannoin mainitsin Aviokin siskolle, joka on kaikenlaisen urheilun harrastaja, tästä polkupyörähaaveesta, hän kysyi, että millaisen pyörän aion laittaa? Tarkoitti siis mallia, vaihteiden määrää, maastoon vai kadulle jne. Minä möläytin "sellaisen, jolla on kiva ajaa työmatkat". No ei tässä mitään, mutta kun kahvipöydässä istui Aviokin kaksi työtöntä veljeä... Luulivat varmaan, että v....lin...

Varjot lyhenevät.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

St Paulia

Minulla oli ennen ikkunalaudalla melkoisen kukoistava rivistö St Paulia -kukkia. Ei ole enää. En oikein tiedä, miksi nuo kukat ovat alkaneet kitumaan. Onko syynä itäikkuna, väärä kastelu, väärä lannoitus vai muuten vain hoidon puute...? Ja noista kaupasta ostetuista yksilöistä ei oikein kasva kunnollisia monivuotisia kukkia. Ne ovat vähän kertakäyttökukkia.
Ostinpahan kuitenkin kaupasta jälleen yhden kukan:

                

Äidillä oli monenlaisia St Paulioita. Monen värisiä, monivärisiä ja kerrottuja. Kerran mennessäni kotiin, äiti oli hävittänyt kaikki kukat. "En jaksa enää hoitaa niitä." Melkein suutuin äidilleni (tai mielessäni suutuinkin). Tuo lajirunsas valikoima olisi pitänyt säästää, siinä oli kyllä monta perinteistä maatiaislajiketta. Kauppojen valikoimista löytyy lähinnä vain tätä yhtä lajia. 

Tänään oli vauhdikas työpäivä. Tiesin, että ruokatunnille ei jää oikein aikaa. Joten ajattelin säästää ruokailun myöhäiseen lounaseen. Mutta joku oli tuonut töihin mahtavan täytekakun. Siitä piti ottaa pieni palanen...

tiistai 26. helmikuuta 2013

Hammaskeiju

Kyllä saisi hammaskeiju tuoda minulle uudet hampaat. Nämä entiset ovat ihan sököt. Ei minulla paljoa reikiä, tai siis paikkoja ole, mutta hampaat vain hajoavat suuhun. Ja ovat ikävän tummat, vaikka en edes polta tupakkaa.

Tässä jokunen viikko sitten alkoi kylmä viima ottamaan ikävästi alahampaisiin. Kyllähän lenkillä suuta täytyy pitää auki. Nenän kautta hengittäminen on turhan työlästä. Pari päivää sitten puraisin jotain ruokaa niin voimallisesti, että alahampaasta lokesi murunen irti. Eikä se ollut ensimmäinen kerta. Nyt sitten kieli eksyy koko ajan tuohon kohtaan ja jää säröön kiinni. Särö on onneksi niin pieni, ettei sitä ulospäin erota. Mutta kohta siitä varmaan irtoaa lisää muruja. 

Hampaitteni luusto on varmaa sitä heikompaa sorttia. Jo parikymppisenä hammaslääkäri sanoi minulle, että minulla on kuluneet hampaat. Tuli kyllä ihan hevosmainen olo. Ja tuo lääkäri kysyi vielä, että syönkö kovaa leipää? No, eihän meillä juuri muuta leipää syötykään kuin kovaa jälkiuunileipää. Ja silloin kun olin pieni, televisiossa pyöri mainos "Syö omena päivässä niin hampaat pysyvät kunnosssa!" Joku hammaslääkäri totesi vain siihen, että omena on niin hapan, että jos sitä syö liikaa, niin hampaisto kärsii. Tiedä sitten, onko tuo totta...

Lisää punaista ikkunalaudalle!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Matin päivä

"Jos Mattina räystäät tippuu, tulee lämmin kesä." Toivottavasti. Tänään ainakin räystäät tippuivat ja aurinko valaisi olohuoneemme ihanasti. Aivan kuten viime vuonnakin. Mutta kevätaurinko on edelleen julma. Vaikka eilen siivosin, tuo matalalta paistava aurinko näytti jo muutamien pölyhiukkasten laskeutuneen lattialle.

Sunnuntai kului, niinkuin se on kulunut lähes aina. Ylös, ulos ja lenkille. Jännää, että miten tiettyihin ihmisiin törmää jatkuvasti, vaikka he muuten ihan outoja ovatkin. Olen nimittäin törmännyt erääseen vanhaan pariskuntaan tässä viimeisen parin vuoden aikana useasti. Milloin lenkillä, milloin torilla, milloin kaupassa. Joko he ovat  a) jatkuvasti liikkeellä tai sitten b) meidän aikataulut ovat vain samanlaisia. Jaa naapurihuoneiston pariskunta lähtee sunnuntailenkilleen aina, kun me jo palaamme kotiin. Meillä on ilmeisen aikainen aikataulu.

Ruokana tänään oli naudan paistia (toivottavasti se oli nautaa) ja valkosipulikerma-aurajuusto perunoita. Nam. Ja tietenkin perunat pilkottiin sillä Nicer Dicerillä. Oli kyllä kätsää!

Tässon hyvä!

lauantai 23. helmikuuta 2013

Urheilua

Jaa, ne näkyy olevan jotkut isommat hiihtokilpailut tuolla maailmalla. Eipä innosta sitten yhtään. Muistan kyllä, miten ennen meillä kotona seurattiin ahkerasti urheilua TV:stä. Ostihan isä sillä varjolla kylän ensimmäisen väritelevisonkin. Ja jopa äidin pomo saapui kesken työpäivän katsomaan, miten Mietaan Jussi hiihti puusuksilla ja voitti (tai hävisi). Tai miten koulussa keräännyttiin koko koulu katsomaan olympialaisia, pienestä, varmaan alle 20 tuumaisesta mustavalkotelevisiosta. En tiedä, tapahtuiko tämä siksi, että meihin pieniin koululaisiin haluttiin luoda jotain kansallishenkeä ja paloa urheiluun vai kiinnostivatko kisat enemmän opettajia? Vai kuuluiko se kansalaisvelvollisuuksiin seurata ja kannustaa suomalaisurheilijoita?

No, minusta ei tullut urheilijaa eikä edes penkkiurheilijaa. Omaksi iloksi kuntoilukin on vähän niin ja näin. Minä en voi ymmärtää, mitä iloa on katsella toisten rehkimistä ja hikoilua? Olen käynyt kerran jääkiekko-ottelussa ja kerran pesäpallo-ottelussa. Kiitos riitti tämä kulttuurimuoto minulle. Jääkiekko ja pesäpallo ovat varmasti ihan mukavia urheilulajeja, nimittäin jos on itse osallisena pelissä. Mutta että seurata sitä... Tylsää. Muistan tuossa pesäpallo-ottelussakin koko ajan odottaneeni vain sitä, että tulisi se viimeinen palo ja pääsisi lähtemään pois. 

Suhtauduin koululiikuntaan kuitenkin aina pääosin positiivisesti. Olin tasaisen hyvä lajissa kuin laijissa. En huippu, mutta en hyväkään. En jäänyt viimeiseksi, kun joukkueita valittiin. Tympein koululiikunta oli lentopallo. Sitä pelattiin melkein koko talvi. Aloituskuvio, syöttö, yksi isku, pallo lattiaan, aloituskuvion vaihto, syöttö, yksi isku, pallo lattiaan, aloituskuvion vaihto, syöttö... Olisi pelattu edes koripalloa, niin olisi saanut juosta edestakaisin salin päästä päähän ja saanut pienen hien pintaan...

Tämän päivän liikuntamuodot: siivous ja kaupassa käynti. Mukaan lähti kaupasta piristys ikkunalaudalle.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Huono muisti

Tänään päätin taas tempaista (tai oikestaan oli pikku pakko) ja aloittaa huushollin siivoamisen. Ei se todellakaan ole kamalaa, mutta en vain ymmärrä, mikä siinä aloituksessa on aina niin hankalaa. Yli puolet urakasta tein tänään ja huomenna lopettelen. On myös ihan eri fiilis siivota, kun voi siivota auringon valon aikaan, niin näkeekin jotain. Niin. Paitsi hukkasin tänään silmälasini... En kartakaikkiaan löytänyt niitä mistään. Ajoin jopa takaisin työpaikalle (en tarvitse laseja autolla ajaessa) ja etsiskelin laseja. Ei, ei... Onneksi vanhat lasini ovat lähes samoilla voimakkuuksilla. Ja nyt hävettää... Löysin sitten lasini kotoa... Vaatekaapista... Miten ihmeessä minä olin ne sinne pistänyt. Ei pienintäkään muistikuvaa. Varmaan siinä vaiheessa, kun kaivelin vanhoja verkkareita siivousasuksi. Tämän täytyy olla vanhuuden ja höperyyden merkki.

Töissä unohdin myös yhden homman. No eiköhän arvon työkaveri haukkunut minut päin naamaa, isoon ääneen, kaikkien kuullen... En minä siitä loukkaantunut, sillä tämä huomauttaja on niitä työpaikan "kaikesta narisijoita". Ei auta, vaikka kuinka puhutaan siitä, miten voisi positiivisella tavalla vaikuttaa työpaikan ilmapiiriin ennemmin kuin myrkyttää sitä. Itse olisin kyllä hoitanut asian hienovaraisemmin. Kyllähän siitä vähän paha mieli tuli. Mutta ne jotka kiukunpurkauksen kuulivat, ajattelivat, että sillä on Rva X:llä taas huono päivä. Jokainen meistä joutuu vuorotellen hänen hampaisiinsa. Mutta myönnän, minä unohdin sen yhden homman, vanhuuden ja höperyyden merkki.

Edelleen kännykällä napattu kuva. Ensi viikoksi on luvattu jo plus-asteita. Jee!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Aurinko, vol. 2

Kommentoin eilen erääseen blogiin, että näin pilvistä vuodenalkua ei Suomessa ole ollut 25 vuoteen. Ja se koskikin näköjään vain Etelä-Suomea. Nyt korjaus tuohon kommenttiin. Täällä Pohjolassa näin pilvistä vuoden vaihdetta ja alkua ei ole ollut 50 vuoteen! Muistaakseni 80 vuorokautta yhtämittaista pilvistä säätä. Kyllä se jo pistää masentamaan ruoan maistumaan. Nyt onneksi säätiedoitukset ainakin lupaavat viikonvaiheeksi mukavaa ja aurinkosta säätä. Siitä pitää nauttia!


Kännykällä napattu kuva työmatkan kävelyosuudella. Voiko taivas olla tuon sinisempi?

Tänää oli nimipäiväsankari tuonut työpaikalle aivan ihanaa Baileys-kakkua. Ja munkkeja. Mieleni ei pysty olemaan enää ihan niin vahva kuin viime keväänä. Maistoin kumpaakin. "Sopiva" siivu kakkua ja 3/4 munkkia...

tiistai 19. helmikuuta 2013

Veroilmoitus

Minä en ole koskaan täyttänyt veroilmoitusta. Ensin sen teki isä ja sitten pääsin/jouduin ensimmäisten mukana kokeiluun, jossa testattiin esitäytettyjä veroilmoituksia. Ehkä siksi tietämykseni veroasioista on ihan onnetonta ja en osaa oikeastaan ollenkaan tehdä mitään, kun se valmiiksi täytetty veroilmoitus kopsahtaa postiluukasta. Kyllä minä sitä vähän vilkuilen, mutta luottamus verottajaan on suuri. Koskaan en ole mistään valittanut. Joskus tulee pikkusummia takaisin, joskus joutuu maksamaan. Tänä vuonna jouduin muuten maksamaan lisäveroja 9,50€, mutta alle 10€:n summia verottaja ei peri takaisin. Heh. Voitinpas!

Meillä on vähän perikunnalla metsää. Eikös se lakikin velvoita, että metsää pitää hoitaa? Niinpä minä olen ollut yhteydessä metsänhoitoyhdistyksen ja sen kautta on myyty vähän puuta ihan metsänhoidollisessa tarkoituksessa. Eilen sain sitten soiton yhdyshenkilöltäni. Olenkos muistanut täyttää veroilmoituksen? Täh? Juu, lomake 2C... "Kyllä me täytämme myös sen veroilmoituksen puolestasi." No ei nyt sentään. Kaippa minä osaan yhden veroilmoituksen täyttää. Ja sen verran nuuka olen, että en minä nyt ihan kaikesta suostu maksamaan... Mutta eipäs se ollutkaan niin yksinkertaista. Vaikka kuinka tätä opusta käytin avukseni, niin sormi meni suuhun.


Niinpä marssin taas tänään verotoimistoon ja yhdessä verotoimiston sedän kanssa täytimme ilmoituksen. Mutta olihan se sekavaa. Toiseen paikkaan piti merkitä summat Alv:n kanssa ja toiseen ilman... Eikä sitä kyllä sanottu tuossa oppaassakaan. Ja ihan kerralla ei kyllä homma mennyt jakeluun. Mahtaa olla monimutkaista esim. maatalousyrittäjien verotus... Niin monta tuki-, kulu-, meno-, rahoitus- ja muut tuet ym. kohtaa ilmoituksessa on. Alv:lla ja ilman...


Onneksi joku jaksoi kannustaa!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Aurinko!

Enpä muista, milloin aurinko olisi viimeksi näillä leveyksillä paistanut. Tänään se helotti täysin pilvettömältä taivaalta, vaikka sääennusteen mukaan olisi pitänyt olla pilvistä. Ja lämmittikin se jo ihan selvästi, vaikka muuten olikin kirpakka pakkanen. Ja antoi huomauksen siitä, että tulevana viikonloppuna pitäisi jaksaa siivota. Tässä siis kerään koko alkavan viikon siivousfiilistä. Muuten ihan tavallista maanantaita. Antaa kuvien puhua puolestaan.

Autohallin seinää pitkin valui jo vesinoroja...

Koristeomenapuussa on vielä syötävää... ainakin pupujusseille...

Minun ateriani. Valmista aurajuusto-katkarapu-salaattia, lisäksi eiliseltä jäänyttä riisiä ja ruissämpylä broilerleikkeellä ja savujuustolla. Niin, ja en muistanut jouda piimää. Ei sattunut purkki silmään jääkaapin ovesta.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Mielitekoja

Minun tekee harvoin mieli mitään ruokaa todella intohimoisesti. Mutta tänään iski himo päälle. Tuntui, että on ihan pakko saada tuoretta ruisleipää, sen päälle voita ja tuorekurkkua. Särpimeksi piimää. Onneksi aika terveellistä ja helposti toteutettavissa. Tiedän, että jotkut eivät voi sietää piimää. Minusta se on happamuudessaan kertakaikkiaan parasta. Voisin juoda sitä vaikka kuinka paljon. Isälläni oli tapana ostaa kirnupiimää. No, se oli minusta kummallista litkua. Liekö enää tehdäänkään. Ei ole ainakaan osunut purkki silmään maitohyllyllä.

Tänään on taas Pop Up -ravintolapäivä. Tässä lähistöllä piti olla yksi Pop Up -ravintola. Perinteisellä sunnuntailenkillä kuljin paikan ohitse ja vähän etsiskelinkin sitä, mutta en löytänyt... Se oli varmaan jossain sen rakennuksen sisätiloissa. Näin Suomen olosuhteissa tällaiset ravintolapäivät ovat kyllä mielekkäämpiä lämpimänä vuodenaikana. Minäkin voisin perustaa sellaisen tuohon meidän pihalle :) Mitähän tarjoaisi? En ainakaan poroa.


lauantai 16. helmikuuta 2013

Luonto kaupungissa... ja vähän muuta

No nyt oli hyvä aamu. Takana hyvin nukuttu yö ja aamulla lämpömittari osoitti lähes nollalukemia, niin eiku reippailemaan!


Saukko. Olettaisin.


Varis on pomppinut ja etsinyt syötävää. Ei kyllä paljoa kuvasta erota.

Poro.

Ja päivän ruokailu. Ihan randomilla lähdin kokeilemaan. Tuo sitruunaruoho on ennen kokeilematon tuttavuus, samoin vihreä curry. Loppupeleissä vaihdoin ruokakerman kookosmaitoon. Taustalla on aurinkokuivattuja tomaatteja. Lisäksi vähän niitä tv-kokkien kauhistelemia pakastewokkivihanneksia. Tuoksu on ainakin hyvä. Lisäksi törmäsin kaupassa näihin:

firenzeläisiin minileivoksiin. Aivan ihania! Oikeaa suklaata, karpaloa, appelsiininkuorta, mantelia... Nämä vie kielen mannessään!

torstai 14. helmikuuta 2013

Kulttuuria

Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut, että minun pitäisi ryhdistäytyä jotenkin. Pelkkä koiran kanssa lenkkeily ja sohvalla tv:n tuijottaminen ei pidemmän päälle ole kovin kehittävää. Niinpä tänään työkaverin houluttelemana lähdin kirjakauppaan, jossa kirjailija kertoi teoksestaan:




Olette varmaan kuulleet hänestä, taannoinen Finlandia voittaja ja taidemaalari, asustelee Ranskassa. Sikäli kirjailija on minulle "läheinen", että asun alle 100m:n päässä hänen lapsuudenkodistaan. Tunnistan monia paikkoja hänen aiemmista kirjoistaan Vanikanpalat ja Toiset kengät. Tämänkertainen kirja kertoo mm. erään oululaisen kirkon alttaritaulun maalauksesta ja siinä esiin tulleiden "taiteellisten näkemysten" ristiriidoista.



Olihan tuolla hyvän päivän tuttuja ja tuttuja kasvoja. Sitten kahvilaan ja broiler-mangosalsa voileipää mutustelemaan. Paljon oli porukkaa liikenteessä, penkinpainajaiset nääs. Ihan tuli nuoruus mieleen. Niin, ja taas huomenna on perjantai!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Päiväunet

Voiko ihanampaa olla kuin päiväunet? Minulle noista nokosista on tullut tapa. Oikeastaan vähän turha tapa. Tarvitseeko sitä aikuisen ihmisen jatkuvasti nokosilla olla? Eikö senkin ajan voisi käyttää vähän tehokkaammin?

Tänään en ehtinyt päiväunille. Töissä meni myöhään. Kotiin tullessani söin kunnolla, sitten vähän työjuttuja ja hups -kello olikin jo puoli kahdeksan. Täytyy sanoa, että nyt kyllä nukuttaisi makeasti. Mutta pitää sinnitellä vielä jonkin aikaa ja yrittää mennä vaikka vähän aiemmin nukkumaan. Ajattelin, että en jaksa täällä blogissakaan käydä, kun väsymykseltä ei mitään kunnon ajatuksiakaan tule mieleen.

Uutisissa sanottiin, että tämä alkutalvi on ollut normaalia pilvisempi. Ja sen on kyllä huomannut. Viime vuonna kerroin, että odotan sitä päivää, jolloin aurinko paistaa vastapäisten kerrostalojen kattojen yli meidän olohuoneesen. Ne ajat alkavat olla nyt käsillä, mutta eipä ole paljoa aurinkoa näkynyt. No, eipä sitten siivouksellakaan ole niin kiire. Ei paljon pöllypallot sohvan alta kurkistele.

Onneksi joku meillä osoittaa aina sen aurinkoisen paikan, missä kannattaa ottaa pienet nokoset!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Odottelua

Aviokki on ollut tänään sairaslomalla. Ihan rehellinen oksennustauti. Odottelen tulevaa... Maha on ainakin löysällä.

Olen ennenkin kirjoitellut television ruokaohjelmista. Olotilan selviämistä odotellessa tämä ilta vierähtääkin mukavasti erilaisten ruokaohjelmien parissa. Ensin kuudelta Jamie Oliverin etniset herkut. Sitten puoli tuntia odottelua ja seuraakin valitsemisen vaikeus. Katsoako Nigellan uudet herkut vai Neljän tähden illallinen? Hmm. Taidan taipua Neljän tähden illallisen kannalle. Sitten MasterChef Suomi ja perään Top Chef Suomi. Tarkistin muuten nuo kirjoitusasut. Ainakin paikallisessa lehdessä edellisen nimi oli kirjoitettu yhteen ja jälkimmäisen erilleen. Edellisessä MasterChefissä teki kyllä tiukkaa katsoa sitä kanin nylkemistä... Itse en varmaan olisi pystynyt siihen.

Omasta mielestäni minä olen vastustuskykyisempi kuin Aviokkini. Sillä on aina jokin pöpö päällä. Jospa minäkin selviäisin tällä vähäisellä "mahahan toimii ihan reippasti" -kokemuksella.

Sairaslomalainen ja "omaishoitaja"

maanantai 11. helmikuuta 2013

Minen syö...

Yksi lempilausahduksistani on, että "minähän syön vaikka pieniä kiviä, jos ne ruoan nimikkeellä tarjotaan". No ei nyt aivan sentään. Minttu käsitteli blogissaan jo tätä aihetta. Itse en tuohon kirjaan Petos lautasella vielä tutustunut, muuta varmaan paikkoin teen sen.

Ihan näin näppituntumalla voin luetella asioita, joita en syö.

- Hevosenliha. Jo ennen tätä Finduksen skandaalia, en ole hevosenlihaa syönyt. Minä vaan pidän hevosta ennemminkin lemmikkinä, jota ei syödä. (Tähän sarjaan voi tientenkin luetella kissat ja koirat, mutta eihän niitä suomalaisessa kulttuurissa muutenkaan syödä). Kauhistuin, kun näin kaupassa makkarapaketin, jonka kyljessä luki yksinkertaisesti Hevosenlihamakkaraa.

- Kamara eli siannahka. Yleensäkään en syö eineslihapullia, joiden yleinen ainesosanen tuo kamara on. En syö broilerinkaan nahkaa. Joka tykkää syödä paistettua siannahkaa, saa minun mielestäni sitä syödä. Minä en. Ja otan aina pois myös makkaroista niiden kuoren. Joko siis suolesta tehdyn tai tietenkin muovisen.

- Kieli. Ällöttävää. En syö jotain, joka on ollut jo jonkun suussa. Jo pelkkä ajatuskin etoo. Jos sitä on jauhettu johonkin lisukkeeksi, niin sittenhän asialle ei voi mitään.

- Maksa ja munuaiset. Maksapihvejä olen kyllä maistanut, mutta... Kerran ollessani Englannissa pubilounaalla, eräs italialainen nainen tilasi sen perinteisen steak an kidney pien, mutta sanoi perään murteellisella englannilla "I don´t know, what kidney means..." Minä tiedän, enkä noita natisevia ruoansulatuselimistön osia syö.

- Pekoni, rasvarieska ja laskiasrössy. Jos ette tiedä kahta viimesitä ruokalajia, niin kuuluvat oululaiseen perinneruokasarjaan, jonka pääosa on läski...

Eli aika paljon eläinpuolelle menee. Kasvissyöjän habitus lähestyy uhkaavasti.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Ajelulla

Tämä viikonloppu on mennyt lähinnä autolla ajellessa pitkin maakuntaa. Ensin äitiä tervehtimässä, 260 km:n lenkki. Tänään synttäreillä ja vierailulla. Joten ruokailutkin ovat olleet kyllä vähän sitä sun tätä. Tosin makeaa en ole syönyt koko viikonloppuna kuin kaksi juustokakun palasta, mutta "kunnon" ruokaa ei ole tullut syötyä. Leipää ja piirakoita...

Tänään olin kuskina ja vein anopin synttäreiltä kotiinsa. Talolle johtava tie on aika kapea ja ei sitä ole varmaan aurattukaan koko talvena. On nääs riitaa naapurin kanssa... Fiksuna ihmisenä ajattelin ajaa vähän raiteiden sivussa, jotta tiehen tamppautuisi leveämpi ura. No arvaahan sen, miten siinä kävi. Auto humpsahti umpihankeen ja en minä sitä saanut ajettua sieltä pois. Onneksi Aviokki oli kyydissä ja hän "heijasi" auton takaisin tielle. Mutta paluumatkalla samalla tiellä karautti itsekin auton ojaan. Tai ei se ojaan mennyt, mutta sinne pehmoiseen umpihankeen... Ja nyt se tie on sitten ihan mössönä, ei pääse naapuri pikkuautollaan pihalle. Mitä ei suostu maksamaan aurauslaskua... 

Sitten vierailulle. Osoite navigaattoriin ja menoksi. Ajettiin noin 20 km. Ihmeteltiin kun talon numeroa ei löytynyt. Soittettiin isäntäväelle. Joo, me olimme väärän kunnan puolella, sielläkin kun on saman niminen tie... Että silleen. Mitä menevät yhdistelemään kuntia ja antamaan samannimisiä nimiä teille... Ja taas juustokakkua naamaan. Nyt on jotenkin ello olo. Huomenna jälleen salaattipäivä.


"On the road again". Ei paistanut aurinko. Jossain Ala-Temmeksen erämaassa... 

perjantai 8. helmikuuta 2013

Paras tapa aloittaa viikonloppu

Mikä on paras tapa aloittaa viikonloppu? No tietenkin myöhäinen lounas, puolentoista tunnin nokoset ja sauna. Mikä jäi pois? Kuntoilu... Nyt vain löhäilyä sohvalla ja aamulla saa nukkua  niin pitkään kuin unta riittää.

Sain vihdoinkin käsiini Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen toimittaman Maijan tarinan. Tiedätte varmaan kirjan, tuon seksuaalisesti hyväksikäytetyn lestadiolaislapsen tarinan. Kirja on kirjoitettu hyvin ja "mukaansatempaavasti", jos tuota termiä voi tässä tapauksessa käyttää. Istahdin tähän tietokoneen ääreen jo tovi sitten, mutta aloitin tuon kirjan lukemisen ja en malttanut lopettaa sitä. Kamala tarina... En halua osoittaa sormella ainostaan ko. uskonsuuntaa. Samalaisia tarinoita on varmaan maailma pullollaan. Paha maailma.

Kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua ja hyviä ulkoilukelejä!

Lunta riittää

torstai 7. helmikuuta 2013

Noloa

Minä en missään tapauksessa ole ujo ihminen, mutta jotkut asiat nolottavat minua ja saavat minut tuntemaan jopa myötähäpeää. Yksi niistä asioista on Tuuri, tuo kyläkauppa. En ole koskaan käynyt siellä ja en kyllä tule käymäänkään. Minusta on jotenkin niiiiin noloa katsella noita ihmisiä, jotka ovat ostoksilla siellä. En tiedä mistä se johtuu. En ole itse yhtään parempi, rikkaampi tai kauniimpi ihminen, mutta en vain halua, että minut samaistettaisiin Tuurin asiakkaaksi. Tehdään muka hyviä ja edellisia ostoksia... Ennen tuota ohjelmaa jopa ajattelin, että voisin pelkästä mielekiinnosta käydä kaupassa, jos niille kulmille sattuisin. Nyt kyllä kierrän kaukaa. Ehkä asia niin, että koska olen keskiluokkainen ihminen, niin sen katsominen ja todistaminen TV:stä saa aikaan vain masennusta...

Toinen asia, joska saa minut nolostumaan, ovat loppunmyynnit. Täällä aloitettiin eilen esim. erään Marimekon jälleenmyyjän loppuunmyynti. Alennukset olivat 30 - 70%. Ja ihan oli lehdessä kuva naisista alepuserot käsissä. Minusta on vaan jotenkin niiiiin noloa mennä suu hymyssä ja aleprosentit silmissä kiiltäen toisen tappiota todistamaan. Alennukset reiluna alennuksina, mutta loppuunmyynti on eri asia.

Kolmas asia, joka tällä hetkellä nolottaa, on 7-päivää lehti. Alusta alkaen olen vierastanut lehden tapaa tehdä juttuja, joissa retostellaan toisten juomisilla, avioeroilla ja tappeluilla. Muutehan voisin pysytellä tuosta lehdestä täysin irti, mutta kun anoppi tilaa meille aina tasaisin väliajoin siitä saatavan ilmaisen näytenumeron. Protestiksi tuon lehden linjaa vastaan, heitän lehden aina suoraan jäteperiin avaamatta sitä lainkaan. Ja neljänneksi, minä en ymmärrä, miten vanhaa, kunnon maalaisemäntää kiinnostaa seiska-lehden tasoiset jutut. Tuskin hän on edes kuullut kaikista niistä ihmisistä, joista siellä kerrotaan. Tai mistä minä tiedän, kun en suostu lukemaan koko lehteä.

Päivällinen: leipää ja sitä uutta "seksikästä" mutta perinteistä Koskenlaskijaa, avokado runsaalla salaatinkastikkeella ja kreikkalainen salaatti ilman salaatinlehtiä.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Tunnustusta pukkaa

Sain Mintulta tunnustuksen



Iso kiitos siitä. Kiitän ja kumarran! Sain samaisen tunnustuksen jo pari viikkoa sitten, joten taidan olla tällä kertaa vähän laiska, ja en jaa tällä kertaa tunnustusta kenellekään eteenpäin. Te olette kaikki ihania bloggaajia, niin uudet kuin vanhat, pienet ja suuret!

Olin eilen korruptio-illallisella. Oli aivan ihanaa ruokaa, pääruokana mm. nieriää. Täytyy tunnustaa, että en ole koskaa syönyt ko. kalaa. Oli ihan hyvää. Mutta ei se mielestäni ollut silti mitään päätä huimaavaa. Sehän on valmistustavasta ja kokista kiinni, millainen lopputuloksesta tulee. Kyllä tavallinen lohi ainakin vielä vie voiton.

Kuten eilen kerroin, valvoin lähes koko edellisen yön. Nyt tuo myöhäinen ruokailu ja pari lasia viiniä saivat aikaan sen, että unta ei tarvinnut paljoa houkutella. Taisin nukahtaa saman tien kun pääsin peiton alle.

Samoin tuo myöhäinen ruokailu vaikutti siihen, että aamulla ei ollut yhtään nälkä. Väkisin join perinteisen mansikka-banaani-mango-jugurtti smoothien. Päivikki Palosaarta mukaellen  jätin lounaan välistä. Nyt sitten söin sen perinteisen myöhäisen lounaan. 

Mikä sitten lie oikein? Syödä koko ajan pieniä aterioita vai joskus vähän isompia? Minulla on jossain tallessa artikkeli, missä tohtoritason tutkija sanoo, että välipalat ovat turhia. Normaalille ihmiselle riittää kolme ateriaa päivässä. Ainakaan esi-isämme eivät syöneet jatkuvasti. Mutta ei ollut elinikäkään kovin pitkä...

Lumitaakka

maanantai 4. helmikuuta 2013

Uusi yritys

Viime vuonna laitoin tänne kuvan tästä yrityksestä. Se meni siis mönkään. Tänään söin aivan täydellisen avokadon ja siemenkin tuntui täydelliseltä. Ja oli aika isokin. Nyt käytin googlea apuna ja yritys on tällä kertaa tällainen. Snapsi-avokado!




Toivottavasti siemen itää nyt. Eihän tuo avokado ole kukkapurkissa kovin pitkäikäinen, mutta kasvun ihmettä on aina mukava seurata.

Nukuin jälleen viime yönä tosi huonosti. Heräsin PoikaKoiran kurisevaan vatsaan (koira kyllä itse nukkui) noin klo 1.00. Odottelin, lisääntyykö kurina ja pitääkö koiraa lähteä yölenkittämään. Ei tarvinnut. Mutta minä en saanut enää unen päästä kiinni kuin vasta klo 5.00. Ja kun herätyskello soi klo 6.00, niin voitte vain arvata nukuttiko?

Muistan, kun edellinen koiramme herätti minut kerran yöllä klo 4.00. En noussut. Aamulla totesin, että olisi kannattanut. Koiran p...aa oli roiskeina verhoja myöten... Kyllä koira tarpeensa tietää ja osaa isäntäväen herattää.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Puuhastelua

Mihin tämä viikonloppu ja etenkin tämä sunnuntai taas katosi? Aloitetaan vaikka aamupalasta:

- Runebergin torttu (anopilta saatu...) ja kahvia

Sitten perinteiselle ja pakolliselle puolentoista tunnin lenkille. Tuon lenkin reitti on aina sama. Joenrantaan, Piksaareen, kävelysiltoja kaupunkiin ja keskustan kautta kotiin. Voisihan sitä muutakin kautta kävellä, mutta jostain syystä tuo on muodostunut vakioreitiksi. Vuodenaikojen vaihtelua on mukava seurata. Milloin joenrannassa on lippoajia, milloin kalastetaan veneestä, milloin pilkitään. Nyt ovat pilkkijät kyllä uskaliaasti aivan lähellä sulaa. PoikaKoira saa lenkkareissaan aikaan kanssaihmisissä hilpeyttä.

- Lounaaksi broilerwokkia, riisiä, pari leipää ja jälkiruoaksi jätskiä...

Rästiin jääneitä paperitöitä, uusien töiden suunnittelua, tappelemista taulukko-ohjelman kanssa... Siis olisikohan päässyt helpommalla, jos olisi käynyt vaikka jonkun Exelin alkeiskurssin, kuin yrittää itse selvitä kaikesta. Huom! Ei päivänokosia!

Saunaan ja hiusten pesulle. Minulla on muuten tänään aivan järkyttävän likaiset hiukset. Mitenköhän ne ovatkin päässeet tähän kuntoon. Jos pitäisi lähteä jonnekin julkiselle paikalle, en kehtaisi. Aion vaihtaa sängyn lakanatkin, kun tuntuu, että tällaisten hiusten jälkeen ei puhtailla hiuksilla voi mennä samoille lakanoille ja etenkään tyynyliinalle nukkumaan.

Siinä meni sunnuntai. Vähän voi illalla rentouttaa aivoja tv:n äärellä.


Lunta riittää!

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kevättä ilmassa

...paitsi ei ulkona. Kevään tulon huomaa parhaiten ikkunalaudaltaan ja siitä, että vaatekaappiin katsoessa "ei ole mitään päällepantavaa". Olen kerännäyt jo monta päivää intoa, että jaksaisin tänään lähteä katselemaan vaatekauppojen antia. Mutta voi voi. Jo lähes vaakasuoraan vihmova lumisade karisti tuon innon heti alkuunsa. Vähän yli vuosi sitten kerroin ostaneeni jakun. Kun nyt sitten olin päättänyt lähteä vaatekauppaan, ajattelin, että sinnillä mennään. Ja kävelin tuon kyseisen Tazzia-liikkeen kohdalle. Siellä oli vuosi sitten vaan niin innokas myyjä, että et kertakaikkiaan päässyt liikkeestä ulos, ilman että ostit mitään. Tai muuten olisit kyllä kärsinyt melkeimpä omantunnonvaivoja. No, päätin silti olla rohkea. Mutta. Liike oli lopetettu. Eipä sitten shoppailla tänään. Onneksi. Ehkä joku toinen päivä, vaikka maaliskuussa.

Ikkunalaudan kevät on siis alkanut.




Kauan, kauan sitten äitienpäivälahjaksi saamani perhoskämmeköihin kuuluva orkideani jaksaa kukkia aina kaksi kertaa vuodessa. Sama yksilö on myös tuossa sivupalkissa.



Tämä ei ole kevätkukka, mutta jouluksi ostamani amaryllis kasvatti vielä yhden kukkavarren.

Ja tämän päivän ateria. Olisi pitänyt siistiä tuo lautanen ennen kuvan ottoa. Palvelutiskiltä lohilasagnea, viikolla ostettua pizza-salaattia ja K-kaupan broiler-pasta -salaattia. Ja en voinut vastustaa kiusausta, kun kuljin leipähyllyn ohi. Ihanaa, vastapaistettua leipää. Elikkäs aika paljon on hiilareita.



perjantai 1. helmikuuta 2013

Kuntoilemaan?

Pitäisiköhän jälleen kaivaa sukset esille ja lähteä hiihtämään? Se on kyllä aika vaivalloista. Puet kotona, ajat monot jalassa ladunvarteen, palaat hikisenä kylmälle autolle, auton lasit huurtuvat (ja loppujen lopuksi saat kylmettymisen seurauksena flunssan). Hiihtolenkin jälkeen on pakko käydä heti suihkussa ja hiusten kuivattamiseen kuluneen ajan kanssa koko touhuun meneee ainakin kolme ja puoli tuntia ellei neljäkin. Ja sitäpaisi en muista, missä mononi ovat (tekosyy). Niin, ja täälläkin on niitä hulluja tosikkohiihtäjiä, jotka painavat ohitse tuhatta ja sataa ja samalla karjuvat hitaammille kanssahiihtäjille sekä huitovat näitä sauvoilla. Kerran kuulin ladulla tälläisen keskustelun "minulla on nyt suksissa kisavoitelu, kyllä luistaa hyvin". Johon toinen "ai, sulla on kisavoiteet...". Ja sitten hiihtäjät olivatkin jo niin kaukana, että vain höyryävä hikivana jäi jälkeen. Mikähän voitelu minulla on? Varmaan "yritä päästä edes 5-vuotiasta edelle" -voitelu...

Toisaalta olen harkinnut kuntopyörän tai stepperin hankkimista kotiin. Tulisikohan niitä käytettyä? Kuntopyörää ajaessa voisi ainakin katsella elokuvaa. Ehkä "matkan" rasitukset kestäisi paremmin. Mutta toisaalta semmoisen laittaminen keskelle olohuonetta ei ainakaan tee huonetta viihtyisämmäksi. Ja yksikseen työhuoneessa kuntoillessa voisi aika käydä pitkäksi.

Ehkäpä lähden PoikaKoiran kanssa vain lenkille.


Lähtisipä kotiovelta latu ja maasto olisi tasaista...