lauantai 23. huhtikuuta 2016

Parsapiirakka ja CITO

Blogilistani blogissa "Kaikki äitini reseptit" oli eilen maukkaan tuntuinen parsapiirakan ohje. Niinpä päätin kokeilla tuota piirakkaa heti tänään. Mutta minulla oli kiire Sonnisaaren CITO:on (Geokätkeilijöiden tapahtuma, jossa siivotaan joku paikka. Minä en periaatteessa muiden roskia siivoa. Vien aina omat roskani mukanani pois. Mutta tällä kertaa päätin luopua periaatteestani. Ja saihan siitä yhden löytöpisteen ja matkamuiston :). 

Niinpä kirjoitin osotoslistan Aviokille. Huoh. Pitihän se arvata, että joku menee pieleen. Raaka-aineina oli mm. kevätsipulia. Olen nähnyt lähimarketissa ihania, pieniä sipuleita. Mutta. Mieheni toi valmiiksi pakatun, pussissa olevan kevätsipulinipun. Puolet versoista oli ihan lätkyjä. Ja sitä sipuliosaa niissä ei ollut lainkaan. No, erottelin sopivat versot ja puolet biojätteeseen. 


400 - 500g ohutta vihreää parsaa
(Minun parsanipussani ei ollut aivan niin paljon, joten lisäsin muutaman tangon säilöttyä valkoista parsaa. Kuorin myös vihreät parsat, alkuperäisessä ohjeessa niitä ei kuorittu)
4 - 5 vartta kevätsipulia
5 munaa
2 dl kevytkermaa
250g voimakasta juustoraastetta (käytin punaleima Emmentaalia)
1/4 tl valkopippuria (roiskin kyllä sitä reilummin)
1/2 tl suolaa

Voitele vuoka öljyllä, 175°C tunti.

Mikä piirakasta puuttuu? No perinteinen pohja. Mutta tämmöisenä versiona piirakka käy karppaajille ja keliaatikoille. Parsat pehmenivät hyvin pitkän paistojajan aikana. En sitten tiedä kalorimäärästä. Ainakin juustossa on kaloreita ja kevytkermassa. Mutta muissapa aineissa niitä ei juuri olekaan. Ja tuli kyllä hyvää. Söin reiluhkon siivun... Mutta muuta en tänään juuri olekaan ehtinyt syödä. CITO:ssa oli perinteisesti pöydät täynnä syötävää. Otin vain lasin vissyvettä.




Orkidea-aika, vuoden eka Saint Paulia ja kevätkukka asetelma partsilla.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Lenkille mars!

...kunhan vain ilmat olisivat edes kohtuullisia. Vaan eihän kunnon lenkkeilijää ilmat haittaa. Paisi minua hiukan. Mutta sanoihan aikanaan joku huippujuoksijammekin, että hän huomasi uran olevan loppusuoralla siitä, kun aamulla ulos katsoessa totesi satavan vettä ja lenkille lähteminen tympäisi.

Viime viikolla viimeisenä Hullujen päivien tarjouksena oli osta kolme, saat halvimman ilmaiseksi. Tarvitsin tosiaan kävelykengät ja lenkkarit. Edelliset lenkkarini olivat jo ihan "löysät" ja niiden pikakiinnitys ei pitänyt alkuunkaan. Siispä ostin kävelykengät ja lenkkarit. Tosin uusia lenkkareita en ole vielä raaskinut käyttää... (Kuvassa vasemmalla siis uudet lenkkarit ja oikealla vanhat)



Kolmantena tuotteena ostin puseron. Se on kyllä vielä toivotaan toivotaan -osastoa. Olen päättänyt, että kun painan 74 kiloa, kokeilen sitä uudelleen. Oli kamalan vaikea keksiä mitään järkevää kolmanneksi ostokseksi. Ajattelin ostaa yöpuvun, mutta sitten hoksasin sen puseron. Ei se mikään kamalan pieni ole, menee kyllä päälle. Mutta tiedätte kyllä, vähän kittana ja silloin se ei ole hyvän näköinen päällä. Kun lenkkarit ja kävelykengät maksoivat noin 70 euroa kumpaisetkin, niin valitsin myös puseron, joka maksoi 70 euroa. Voitto maksimoitu!


Ihana Katie Heath -narsissi. Kukka on aluksi keltainen, mutta muuttuu vaaleanpunaiseksi pikkuhiljaa.


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kevättä pukkaa

Kevättä pukkaa, kesärenkaat on jo vaihdettu ja ruokailu on hallussa.




Kanacaesar salaatti, avokado ja pari siivua kylmäsavustettua lohta. (Ja kuvan ottamisen jälkeen lorautin tuohon päälle vähän kevyttä ranskalaista salaatinkastiketta. Se antaa makuun lisää kivaa kirpeyttä.)

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Katkarapukasari, nam!

Painonvartijoilla oli aikoinaan ihana katkarapukasarin ohje.  Tähän hätään en sitä ohjetta löytänyt, sen sijaan löysin yhden suosikkiruokabloggarini ohjeista tämän: http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.fi/2016/01/katkarapukasari.html   Ja tuosta sivupalkista tämä blogi löytyykin.


Minun versioni oli tämä:
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 tölkki tomaattimurskaa
2 dl valkoviiniä (huuhtelin sillä tom. murska tölkin kasariin)
1 kynnetön valkosipuli
350 g isoja herkkusieniä (olivat muuten kamalan roskaisia... oli työ putsata ne)
70 g pinaattia
1 kasvisliemikuutio
1 pieni pussi isoja katkarapuja
1 iso pussi pieniä katkarapuja
2,5 dl kevytruokakermaa (kolme yrttiä)
suolaa, mustapippurirouhetta ja paprikajauhetta


Sipulit kuullotetaan ensin, sitten sekaan herkkusienet. Annetaan muhia jonkin aikaa. Sitten muut aineet perässä ja katkaravut viimeisenä. Tuli muuten hyvää! Tuosta annoksesta iso mies ja lahduttava nainen söivät reilusti. Ja jäi vielä seuraavalle päivällekin. Tosin katkaravut eivät tykkää siitä.

Eilen oli muuten toinen päivä, kun sain aktiivisuustasot täyteen. Tänäänkin aamusta lähdettiin koko porukalla metsästämään geokätköjä. Askelia ei tullut kuin vajaa 4000, mutta hiki tuli rämpiessä metsässä sohjoisessa lumessa.  

Tämmöistä tänään. Nyt päiväunettaa...