keskiviikko 9. elokuuta 2017

Lindos blu, Luxury hotel & suites



Neljän vuoden jälkeen jälleen Kreikassa. Äitini kuoleman, koiran kuoleman, perunkirjoituksen, veroselvittelyjen ja kotitalon myynnin jälkeen päätin, että olen ansainnut jotain parempaa. Oliko tämä loma sitä? No, ainakin aurinkoa ja lämpöä riitti. Pistin tuon hotellin nimen tuohon otsikoksi. Kun itse etsin tietoa ao. hotellista, en sitä paljoakaan ainakaan suomalaisesta näkökulmasta löytänyt.

Hotelli sijaitsi noin 2km Lindoksen keskustasta pohjoiseen. Tie oli kapea ja vilkasliikenteinen, ei jalankulkijoille tilaa, joten kävely kaupunkiin 34°C helteessä olisi ollut lähinnä kidutusta. Kävimme kaupungissa kerran taksilla; 8,5 euroa kaupunkiin ja 6 euroa takaisin.


Itse hotelli oli monitasoinen ja monimutkainen kokonaisuus, Esim. ruokaravintolaan mennessä huoneestamme piti nousta seitsemän kerrosta ja käyttää kolmea eri hissiä. Sama alaspäin rantaan mentäessä plus 87 porrasta ja koko ajan muuten vain kaltevaa pintaa. Eli yhteensä 14 kerrosta. Eräs englantilainen herrasmies sanoi hississä, että häneltä meni neljä päivää systeemin opetteluun (vitsi, vitsi), mutta kyllä siihen ainakin kaksi päivää menee.

Vastoin periaatettani otimme taas puolihoidon. Syynä se, että keskustan ruokapaikkoihin olisi pitänyt mennä aina taksilla. Positiivinen yllätys oli joka ilta huoneeseen tuodut kaksi puolen litran vesipulloa ja kaksi suklaakonvehtia. Jos konvehdit jätti pöydälle, siivooja korjasi (söi?) ne seuraavana päivänä pois. Myös hedelmäsalaattia ja jääteetä tuotiin huoneeseen.


Rannallekin tuotiin litran pullo vettä.



Aika mielenkiintoinen luettava tuo kirja, Marko Lönnqvist, elämäni gangsterina. Alunperin mieheni osti sen lentokentältä itselleen, mutta jostain syystä kirja päätyi minun luettavaksi. Aivan outo maailma minulle, mutta ei ollenkaan tyhmä mies tuo kertoja ja päähenkilö.

Ravintolan illallinen oli aivan oma lukunsa. Ravintola ainakin pyrki olemaan ns. Fine Dining -ravintola. Ensin alkukeitto, sitten salaatti ym. buffet, pääruoka kolmesta eri vaihtoehdosta tarjoiltiin pöytään ja lopuksi jälkiruokabuffet.

Tarjoilijoita oli paljon, varmaankin ainakin kymmenen tai kaksitoista. Nuoria opiskelijoita, joille oli opettettu tarkkaan, mitä kertoa kulloisestakin ruuasta. Joka ikinen öljy-basilika tippakin lautasen koristeena esiteltiin. Samoin fraasit "Did you enjoy your meal?" "May I take your plate" ym.

Mutta nuo buffetit.





Siis näitä pikkunäperryksiä, perussalaatteja ja lihamestari lihojen kanssa. Itse olen sitä mieltä, että "vähemmän on enemmän". Ruokalistassa oli lueteltu noin 30 buffetruokalajia. Ja missä oli kreikkalainen keittiö? Jos pääruokana on vaihtoehdot kala, liha tai kasvis, niin eikö neljäs voisi olla se perinteinen kreikkalainen. Nyt oli jos mitä villisikaa, hummeria tai punakampelaa. Ihan hyvää, mutta...

Ja entäs ne jälkiruuat...? Röyh!




Ylhäällä macaroni, suklaata oli monessa eri muodossa. Samoin erilaisia hedelmäjuttuja. Jälkiruokavaihtoehtojakin oli varmasti 20. Jälleen "less is more".

Oliko hyvä loma? Ilma oli mitä loistavin, +34°C - +35°C. Meren rannassa puhaltava tuuli vilvoitti mukavasti. Muutoin olisikin ollut aivan liian kuuma. Uima-altaallakin pystyi vilvoittelemaan. Hotelli oli tarkoitettu vain aikuisille. Huone oli perussettiä. Mukavammissakin olen ollut. Mieheni näki, kun yhden huoneen oven ali livahti sisilisko. Onneksi meidän huoneen oven alareunassa ei ollut niin suurta rakoa. Ja jos huoneen pöydälle unohtui jotain syötäävää, paikalla oli miljoona pientä muurahaista. Muutoin niitä ei näkynyt.

Positiivista oli henkilökunnan mukava palvelu. Joskin ravintolahenkilökunnan nuorista tarjoilijoista paistoi opeteltu kohteliaisuus. Siivoja olivat aina yhtä hymyä. Jätimme viikon lopuksi siivojille tippiä 30 euroa. Rankkaa työtä kuumassa ilmassa aamusta iltaan. Ja aina on käsketty hymyillä.

Kyllä kait se kannatti vähän normaalia enemmän tästä lomasta maksaa. Hotelli oli kokonaisuudessan hieno, ranta oli hyvä ja ruoka oli loistavaa, vaikka sitä oli liikaa... Ensi kerralla kuitenkin jonnekin muualle :)


keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Elossa ollaan!

Pientä blogihiljaisuutta, mutta elossa ollaan. Siis mihin tämä kesä on mennyt? Harvassa ovat ne päivät, jolloin ei ole ollut mitään tarkkaa tekemistä. Minullehan nuo tekemiset liittyvät edellenkin kuolipesän tyhjennykseen ja yllätys yllätys; geokätköilyyn.

Ensin Saariselällä geokätköilymegassa. Ihan naisporukalla. Oli mukavaa. Ja koukattiin Utsjokikin kartalle vihreäksi.



Sitten sain lapsenlapsen. Ihanan pienen pojan, Toukon. Hugo tutustelee Toukoon.


Lisää kätköilyä. Siuruan kansantasavallan residenssillä...


Ja kotitalon tyhjennystä. Kirpputori oli ihan hyvä juttu. Paljon meni tavaraa, mutta paljon myös jäi. Vielä yksi vaihtolavallinen tavaraa kaatopaikalle ja pikkuisen vielä varastoon. Kotitalomme lähellä erään taloon savupiippuun iski salama. Pieni tulipalo, mutta iso vesivahinko (30 000 litraa sammutusvettä yläkertaan). Tuo perhe halusi muuttaa remontin ajaksi vuokralle kotitalooni. Ihan hyvä juttu, mutta rouva on allerginen ihan kaikelle. Testiyön jälkeen hän sanoi, että takuuvarmasti ei ole hometta, mutta pölyä on. Niin. Kokolattiamatto yhdessä huoneessa, tekstiilitapetti ja ei koneellista ilmanvaihtoa... Hyvä minunkin tietää. Nyt kotitalo on myynnissä.


Pappani oli vanhanajan ase-/kulta-/kelloseppä. Niinpä äitini jäämistöstä löytyi aika paljon koruja jotka eivät olleet ihan minun makuni mukaisia. Vein kultakorut vuoden kultasepän arvon saaneelle Jukka Räsäselle. Vaihdoin ne valkokultaan ja ostin itse timantit. Nyt sain itselleni ja tyttärelleni mieleiset muistosormukset mummusta. 


Ja minäkin olen siis nyt mummu! Mikä ihana tila! Ja jaa puntari... Olen yrittänyt syödä terveellisesti. Elokuussa nähdään puntarilukemat.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Geokätköily

Kun minä hurahdan johonkin, niin se on sitten totaalista menoa. Viimeisen kolmen/neljän vuoden aikana minulle on mahtunut vain oikeastaan yksi harrastus - geokätköily. Huomasin kerran ammattiliiton virkistyssivuilta ilmoituksen geokätköilykurssista ja päätin mennä. Olenhan aina pitänyt liikkumisesta. Ja koiriahan pitää lenkittää. Mutta samojen kulmien kiertäminen vuodesta toiseen on puuduttavaa, niinpä geokätköjen etsiminen koirien lenkityksen ohessa antaa lenkille ihan uuden merkityksen. Nyt tietenkin kaikki lähikätköt on haettu, joten hurautan autolla vähän kauemmaksi ja näin pääsen koirien kanssa uusille lenkkimaastoille.

Ja tämä on mielestäni yksi geokätkeilyn parasta antia. Tulee tutustuttua uusiin paikkoihin, joihin ei koskaan olisi mitään asiaa. Oman kotikaupungin jokainen kaupunginosa on jo koluttu läpi. Viime viikolla keväthuolsin kaikki neljä omistamaani kätköä. Uudet lokivihkot ja teroitetut kynät! Tupperwarepurkit ovat hyvässä käytössä.


Kätköilyssä tutustuu myös uusiin ihmisiin. Ja oikeastaan on ihan pakkokin tutustua. Monet ns. mysteerikätköt ovat ainakin minulle niin vaikeita, että ilman geoystävien apua en olisi saanut niitä ratkaistua.

Liisan linna, Ala-Temmes
Geokätköilyssä ammatilla tai asemallasi ei ole mitään merkitystä. Sinut tunnetaan vain nimimerkilläsi. Vitsillä sanotaankin, että mistä tietää, että olet täysin hurahtanut geokätköilyyn? Kun et tiedä ystäviesi todellisia nimiä. He ovat vain Kuukkeli, jazzman, hullu-ukko jne. Minäkin olen saanut pari todella hyvää uutta ystävää geopiireistä. Uusien ystävien saaminen aikuisella iällä ei ole enää itsestäänselvyys.

Geokätköilypiireissä järjestetään myös miittejä, tapaamisia. Viime viikolla olin miitissä Liisan linnassa. Enpä olisi tuonnekaan muutoin osannut mennä.



Miiteissä paitsi vaihdetaan "salaisuuksia" (on ratkottuja mysteereitä ym), rupatellaan ja yleensä syödään nyyttäriperiaatteella. Ja miitissä aloitteleva kätköilijä saa kysyä neuvoa.

Liisan linnan on omien sanojensa mukaan rakentanut paikallinen kylähullu 😊. Kyllähän sitä vähän hullu pitää ollakin, kun 16 vuotta jätelaudasta on linnaa rakentanut. Mutta komea oli. Linnasta löytyy kaikki kappelista alkaen.


Tuolla takana näkyy yhden kätköiljän housunlahje. Siinä lukee "nyt kätköillään". Että jotkut ovat hurahtaneet vielä pahemmin kuin minä. Tuolla miitissä tapasin myös Suomen ennätysmiehen kätköilyn saralta, Kapekan. Hän on löytänyt 50 000 kätköä. Viimeisimmät Pariisista.


Maailma on ihan erinäköinen kätköiljän silmin. Melkein joka paikassa ajattelee, että olisipa hyvä kätkön paikka. Ja tuollahan voisi olla kätkö. Ja ei-kätköilijä kulkee paikan ohi tietämättä asiasta mitään...

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kööpenhamina

Kun minulla ei äidin poismenon jälkeen ole "mitään tekemistä", päätimme lähteä pääsiäiseksi pikku visiitille Tanskaan. Olen ajanut kolme kertaa Tanskan läpi, mutta kertaakaan en ole pysähtynyt siellä.


Sää Kööpenhaminassa oli viileä, noin +6°-+8°C, yhtenä päivänä satoi vettäkin. Pääsiäinen on Tanskassa perheille omistettu juhla, ja koko Tanska olikin pääsiäisen pyhät "kiinni", mukaan lukien kiirastorstai. Mutta neljän päivän visiitille riitti kyllä katsottavaa ja geokätköjä. Ravintolat olivat sentään auki.

Hotelli Best Western sijaitsi hyvällä paikalla. Lähellä oli niin ravintoloita täynnä oleva Ny Havenin alue kuin keskustakin.


Tarjoilijat olivat kiireisiä ja ilmeisesti kesäkaudeksi palkattuja opiskelijoita. Eräänä iltana meitä palveli ystävällinen, mutta hermostunut tyttö. Mikään ei oikein tahtonut onnistua häneltä. Ei tilauksen muistaminen saati viinipullon avaaminen. Ja viinilasikin pöydällä oli rikkinäinen. Lopulta hän sanoi "I´m sorry, this is my first day." Minä yritin lohduttaa häntä sanomalla, että "jokainen on joskus jossain ensimmäistä kertaa, huomenna kaikki sujuu varmaan paremmin."


Meikäläinen kirsikkapuiden keskellä.


Hotellin aamupalatarjonta oli yksi parhaimmista, mihin olen törmännyt. Runsaasti hedelmiä ja perusjuttujen lisäksi aina jotain yllätyksellistä. Niin, ja tarjolla oli pullapuolelta niitä kuuluisia  tanskalaisia viinereitä. Pitihän niitä joka aamu yksi ottaa. Niitä oli viittä eri sorttia ja yksi jäi siis maistamatta. Paino oli noussut reissussa sitten 200 grammaa... Liekö viinereiden syytä 😋

Jos vielä joskus menen Tanskaan, vuokraan polkupoyörän. Nyt oli sen verran tuulista ja minulla ei ollut edes pipoa mukana, joten pyöräily ei houkutellut. Tosin pyhäpäivinä olisi pyöräteilläkin ollut hiljaista. Mutta aina sinne joku kaahari mahtui mukaan.


Tivoli jäi valitettavasti kokematta, vaikka ennakkosuunnitelmissa oli aikomus käydä siellä. Tivoli kuuluu ilmeisesti tanskalaisten perheiden pääsiäisperinteisiin, koska sinne oli joka portilta ainakin sadan metrin jono. Siellä olisi ollut mm. puutarhapuolen avajaiset. No, ehkä ensi kerralla.

Kotimatka alkoi vähän hankalasti. Lento oli myöhään ja minä olin aivan poikki. Sitten viereisellä penkillä istui TOSI lihava mies, joka haisi tosi pahalle hielle. Minä en mahtunut istumaan kuin puolelle penkille ja toinen kankku roikkui käytävän puolella. Ja kone oli ihan täynnä. Jos olisin ollut ilkeämpi, olisin kysynyt isoon ääneen lentoemännältä, että saanko lentoyhtiöltä jotain hyvitystä, olen sentään maksanut koko lipusta ja saan istua vain puolikkaalla penkillä... Mutta olin hiljaa, kärsin ja kiroilin mielessäni...

Mutta muuten mukava matka.


Ai niin, lentokentältä halusin ostaa kotiin englantilaista Pimm´s juomasekoitusta. En löytänyt sitä mistään. Kysyin apua henkilökuntaan kuuluvalta nuorelta tytöltä. "Pimm´s?" Hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Otsa kurtussa hän toisteli sanaa Pimm´s... Ohikulkeva nainen jopa tavasi hänelle tuon sanan. Sitten tyttö lähti hakemaan paikan pomoa, joka ohjasi minut heti oikean hyllyn luo. Tyttö pahoitteli tietämättömyyttään. Ei se mitään sanoin, "ensi kerralla löydät sen sitten helpommin."

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Satokauden smoothiet

Aivan aluksi, tietokoneeni on temppuillut oikein kunnolla. Vein sen huoltoon, jossa vanhat tiedot varmuuskopioitiin, uusi ohjelmisto ajettiin sisään ja mitähän vielä... Ei tämä vieläkään toimi kunnolla ja kaiken kukkuraksi tuolla finderissä on vaikka mitä kuvioita ja tiedostoja, joita ainakaan minä en ole sinne tallentanut.

Olen taas aamuisin tehnyt päivän aloitukseksi tehosekoittimella marja- tai hedelmä pirtelöitä, joita nykyisin kutsutaan muodikkaasti smoothieksi. Ja kuinkas ollakaan, aviokki toi minulle kuntosalilta ostamansa kirjan, Satokauden smoothiet.



Aluksi luin tuota kirjaa ihan niin kuin mitä tahansa "reseptikirjaa". Kirjassa on monipuolisia ohjeita, ja kuten nimikin kertoo, satokauden tuotteista suunniteltuna. Ohjeiden lisäksi kirjassa on muutakin ravintotietoutta, mm lisäaineista ja superfoodeista. "Suola on suolaa, vaikka se olisi tuotu Himalajalta asti." Kirjan kuvitus on myös houkutteleva.

Katsoin kyllä kirjan tekijätkin, mutta meni hetki, ennen kuin aivoni reagoivat. Karim! Entinen oppilaani. Se on hassua, kun opettaa satoja, ellei tuhansia oppilaita, joistakin ei vaan jää muistijälkeä. Ja sitten katsoin kirjan takakannen kuvaa, muistin heti nuo nauravat silmät. Ja vaikka nimikin on vähän erikoinen, ei minulla leikannut heti.

Yhtään ohjetta en ole vielä semmoisenaan kokeillut, mutta smoothien sekaan tuli  heti lisukkeeksi vehnäleseet. Enpä ole aiemmin tuollaiseen raaka-aineeseen törmännytkään. Lesepaketti ei ainakaan ole hinnalla pilattu, alle euron paketti. Ja kyllä, tästä tulee varmasti yksi luetuimpia ohjekirjojani!

Enempää kuvia en sitte tänne saa ladattua. Jostakin tökkii. Parvekekausi on avattu, ostin sinne jo muutaman orvokkiamppelinkin 🙂.


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Uusia alkuja

Olen pistänyt joskus tänne kuvia St. Paulioistani. Viime talvena nekin kuolivat. En vain huomannut hoitaa niitä... Yksi kasveistani sinnitteli kuitenkin pitkän talven yli. Yli kolmekymmentä vuotta sitten ystävältä saatu kultaköynnös. Helmikuusa pistin siitä oksia juurtumaan ja tänään istutin multaan.


Kotitalon tyhjentäminen on vielä vaiheessa. Yhtenä viikonloppuna pesin astioita ja asettelin niitä esille. Paljoa en kotoa ottanut tavaraa mukaani. Nämä Kaarina Järven maalaamat pastellit otin. Olen aina pitänyt niiden herkistä värisävyistä.


Niin, ja nämä Iittalan lumiukot. Oikeanpuoleiset ovat vanhempia, vasemmanpuoleiset muutaman vuoden takaa.


Nyt on ollut uskomattoman upeita ulkoilukelejä. Viime sunnuntaina kävin ystäväni Koon kanssa geokätköilemässä Lumijoen Varjakassa. Etukäteen jännitin kovasti jäälle menemistä. Ei olisi tarvinnut. Siellä oli ainakin sata pilkkijöiden autoa jäällä. Koiriakaan ei voinut juuri pitää vapaana.


Tuolla kohde, 2,5km rannasta sijaitseva kalastajien lepomökki.


Ihme ja kumma, ei yhtään autoa kuvassa.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Irtautunut

Minä olen irtautunut täysin normaalista elämästä. Mitä se normaali elämä minulle tarkoittaa? No, työssä käymistä. Muutaman päivän sairausloma, "äkillinen stressireaktio", niin kuin lääkäri sen kirjoitti, virkavapaus ja nyt päälle talviloma. Voisin ihan vapaasti heittäytyä eläkeläiseksi. Tekemistä kyllä riittää. En todellakaan tajua niitä ihmisiä, jotka eivät osaa lopettaa työn tekoa ajoissa, vaan työelämässä roikutaan mukana niin kauan kuin henki pihise. Äitinihän jäi pois työelämästä 58-vuotiaana. Silloin oli jälleen kerran joku lama ja hän jäi vapaaehtoiselle työttömyyseläkkeelle. Terveenä ja hyväkuntoisena hän kierteli ensin isän kanssa maailmaa, sitten rauhottui kotiin ja loppuvuodet eli oikestaan ihan neljän seinän sisällä. Mutta ristikot oli lehdistä ratkottu loppuun aivan viime päiviin saakka.


Kuolema on nykyään monimutkainen prosessi. Aivan mahdottoman monimutkainen prosessi. Lippua ja lappua tulee sieltä ja täältä. Kaikki, vaikka S-etukortin lopettaminen vaatii oman toimenpiteensä. Onneksi äiti ei ollut some-maailmassa. Olen kuullut vähän niin kuin vitsinä, että sieltä saattaa paljastua vaikka mitä...

Ja köyhän ei kannata kuolla. Tuhansista euroista puhutaan. Hautakiven kaiverruttaminenkin maksoi yli 400 €, kivi sentään oli jo olemassa. Perunkirjoitus on vielä edessä ja perikunnan veroilmoituksen tekeminen. Kauhulla odotan mätkähtäviä perintöveroja. Kun sitä rahaa ei ole kamalasti, omaisuus on kiinteistöissä ja metsässä. Pitääkö minun myydä jonkun koti, että saan verot maksettua? Onneksi ei ole muita perillisiä. Ei tarvitse tapella kuin itsensä kanssa. Vaikka kyllä tämmöisen asian edessä olisi ehkä helpompaa, jos joku muukin jakaisi vastuuta.


Olen lukenut äidin päiväkirjaa, jota hän piti 12-17 vuotiaana. Ihan samanlaista tunteiden leiskuntaa, oman riittämättömyyden tuntoa ja huolta tulevaisuudesta siinä oli kuin minullakin saman ikäisenä. "Miestä en ota koskaan, minusta tulee vapaa tiedenainen!", "Siskollanikin on nyt tyttö. Se syntyi 10/6 -siis eilen. Niin minäkin olen nyt kahden lapsen täti - TÄTI. Hyvin imelä sana. Varsinkin kun on itse sen kantaja.", "Vesan nimeä ei tässä päiväkirjassa enää mainita. Piste."

Kotitaloani olen tyhjentänyt kaksi päivää. Vaihtolavalle poltettavaksi kaikki vuodevaateet, isän mapit ja suurin osa vaatteista. En jaksanut lajitella niistä kirpputorikelpoisia. Vielä pitää tehdä yksi tyhjennysreissu. Sen jälkeen  pistän paikallislehteen pikku ilmoituksen ja pidän muulle käyttötavaralle kotikirpputorin. Siihen ei tarvita edes lupaa. Kysyin poliisilaitokselta.