tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kööpenhamina

Kun minulla ei äidin poismenon jälkeen ole "mitään tekemistä", päätimme lähteä pääsiäiseksi pikku visiitille Tanskaan. Olen ajanut kolme kertaa Tanskan läpi, mutta kertaakaan en ole pysähtynyt siellä.


Sää Kööpenhaminassa oli viileä, noin +6°-+8°C, yhtenä päivänä satoi vettäkin. Pääsiäinen on Tanskassa perheille omistettu juhla, ja koko Tanska olikin pääsiäisen pyhät "kiinni", mukaan lukien kiirastorstai. Mutta neljän päivän visiitille riitti kyllä katsottavaa ja geokätköjä. Ravintolat olivat sentään auki.

Hotelli Best Western sijaitsi hyvällä paikalla. Lähellä oli niin ravintoloita täynnä oleva Ny Havenin alue kuin keskustakin.


Tarjoilijat olivat kiireisiä ja ilmeisesti kesäkaudeksi palkattuja opiskelijoita. Eräänä iltana meitä palveli ystävällinen, mutta hermostunut tyttö. Mikään ei oikein tahtonut onnistua häneltä. Ei tilauksen muistaminen saati viinipullon avaaminen. Ja viinilasikin pöydällä oli rikkinäinen. Lopulta hän sanoi "I´m sorry, this is my first day." Minä yritin lohduttaa häntä sanomalla, että "jokainen on joskus jossain ensimmäistä kertaa, huomenna kaikki sujuu varmaan paremmin."


Meikäläinen kirsikkapuiden keskellä.


Hotellin aamupalatarjonta oli yksi parhaimmista, mihin olen törmännyt. Runsaasti hedelmiä ja perusjuttujen lisäksi aina jotain yllätyksellistä. Niin, ja tarjolla oli pullapuolelta niitä kuuluisia  tanskalaisia viinereitä. Pitihän niitä joka aamu yksi ottaa. Niitä oli viittä eri sorttia ja yksi jäi siis maistamatta. Paino oli noussut reissussa sitten 200 grammaa... Liekö viinereiden syytä 😋

Jos vielä joskus menen Tanskaan, vuokraan polkupoyörän. Nyt oli sen verran tuulista ja minulla ei ollut edes pipoa mukana, joten pyöräily ei houkutellut. Tosin pyhäpäivinä olisi pyöräteilläkin ollut hiljaista. Mutta aina sinne joku kaahari mahtui mukaan.


Tivoli jäi valitettavasti kokematta, vaikka ennakkosuunnitelmissa oli aikomus käydä siellä. Tivoli kuuluu ilmeisesti tanskalaisten perheiden pääsiäisperinteisiin, koska sinne oli joka portilta ainakin sadan metrin jono. Siellä olisi ollut mm. puutarhapuolen avajaiset. No, ehkä ensi kerralla.

Kotimatka alkoi vähän hankalasti. Lento oli myöhään ja minä olin aivan poikki. Sitten viereisellä penkillä istui TOSI lihava mies, joka haisi tosi pahalle hielle. Minä en mahtunut istumaan kuin puolelle penkille ja toinen kankku roikkui käytävän puolella. Ja kone oli ihan täynnä. Jos olisin ollut ilkeämpi, olisin kysynyt isoon ääneen lentoemännältä, että saanko lentoyhtiöltä jotain hyvitystä, olen sentään maksanut koko lipusta ja saan istua vain puolikkaalla penkillä... Mutta olin hiljaa, kärsin ja kiroilin mielessäni...

Mutta muuten mukava matka.


Ai niin, lentokentältä halusin ostaa kotiin englantilaista Pimm´s juomasekoitusta. En löytänyt sitä mistään. Kysyin apua henkilökuntaan kuuluvalta nuorelta tytöltä. "Pimm´s?" Hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Otsa kurtussa hän toisteli sanaa Pimm´s... Ohikulkeva nainen jopa tavasi hänelle tuon sanan. Sitten tyttö lähti hakemaan paikan pomoa, joka ohjasi minut heti oikean hyllyn luo. Tyttö pahoitteli tietämättömyyttään. Ei se mitään sanoin, "ensi kerralla löydät sen sitten helpommin."

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Satokauden smoothiet

Aivan aluksi, tietokoneeni on temppuillut oikein kunnolla. Vein sen huoltoon, jossa vanhat tiedot varmuuskopioitiin, uusi ohjelmisto ajettiin sisään ja mitähän vielä... Ei tämä vieläkään toimi kunnolla ja kaiken kukkuraksi tuolla finderissä on vaikka mitä kuvioita ja tiedostoja, joita ainakaan minä en ole sinne tallentanut.

Olen taas aamuisin tehnyt päivän aloitukseksi tehosekoittimella marja- tai hedelmä pirtelöitä, joita nykyisin kutsutaan muodikkaasti smoothieksi. Ja kuinkas ollakaan, aviokki toi minulle kuntosalilta ostamansa kirjan, Satokauden smoothiet.



Aluksi luin tuota kirjaa ihan niin kuin mitä tahansa "reseptikirjaa". Kirjassa on monipuolisia ohjeita, ja kuten nimikin kertoo, satokauden tuotteista suunniteltuna. Ohjeiden lisäksi kirjassa on muutakin ravintotietoutta, mm lisäaineista ja superfoodeista. "Suola on suolaa, vaikka se olisi tuotu Himalajalta asti." Kirjan kuvitus on myös houkutteleva.

Katsoin kyllä kirjan tekijätkin, mutta meni hetki, ennen kuin aivoni reagoivat. Karim! Entinen oppilaani. Se on hassua, kun opettaa satoja, ellei tuhansia oppilaita, joistakin ei vaan jää muistijälkeä. Ja sitten katsoin kirjan takakannen kuvaa, muistin heti nuo nauravat silmät. Ja vaikka nimikin on vähän erikoinen, ei minulla leikannut heti.

Yhtään ohjetta en ole vielä semmoisenaan kokeillut, mutta smoothien sekaan tuli  heti lisukkeeksi vehnäleseet. Enpä ole aiemmin tuollaiseen raaka-aineeseen törmännytkään. Lesepaketti ei ainakaan ole hinnalla pilattu, alle euron paketti. Ja kyllä, tästä tulee varmasti yksi luetuimpia ohjekirjojani!

Enempää kuvia en sitte tänne saa ladattua. Jostakin tökkii. Parvekekausi on avattu, ostin sinne jo muutaman orvokkiamppelinkin 🙂.


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Uusia alkuja

Olen pistänyt joskus tänne kuvia St. Paulioistani. Viime talvena nekin kuolivat. En vain huomannut hoitaa niitä... Yksi kasveistani sinnitteli kuitenkin pitkän talven yli. Yli kolmekymmentä vuotta sitten ystävältä saatu kultaköynnös. Helmikuusa pistin siitä oksia juurtumaan ja tänään istutin multaan.


Kotitalon tyhjentäminen on vielä vaiheessa. Yhtenä viikonloppuna pesin astioita ja asettelin niitä esille. Paljoa en kotoa ottanut tavaraa mukaani. Nämä Kaarina Järven maalaamat pastellit otin. Olen aina pitänyt niiden herkistä värisävyistä.


Niin, ja nämä Iittalan lumiukot. Oikeanpuoleiset ovat vanhempia, vasemmanpuoleiset muutaman vuoden takaa.


Nyt on ollut uskomattoman upeita ulkoilukelejä. Viime sunnuntaina kävin ystäväni Koon kanssa geokätköilemässä Lumijoen Varjakassa. Etukäteen jännitin kovasti jäälle menemistä. Ei olisi tarvinnut. Siellä oli ainakin sata pilkkijöiden autoa jäällä. Koiriakaan ei voinut juuri pitää vapaana.


Tuolla kohde, 2,5km rannasta sijaitseva kalastajien lepomökki.


Ihme ja kumma, ei yhtään autoa kuvassa.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Irtautunut

Minä olen irtautunut täysin normaalista elämästä. Mitä se normaali elämä minulle tarkoittaa? No, työssä käymistä. Muutaman päivän sairausloma, "äkillinen stressireaktio", niin kuin lääkäri sen kirjoitti, virkavapaus ja nyt päälle talviloma. Voisin ihan vapaasti heittäytyä eläkeläiseksi. Tekemistä kyllä riittää. En todellakaan tajua niitä ihmisiä, jotka eivät osaa lopettaa työn tekoa ajoissa, vaan työelämässä roikutaan mukana niin kauan kuin henki pihise. Äitinihän jäi pois työelämästä 58-vuotiaana. Silloin oli jälleen kerran joku lama ja hän jäi vapaaehtoiselle työttömyyseläkkeelle. Terveenä ja hyväkuntoisena hän kierteli ensin isän kanssa maailmaa, sitten rauhottui kotiin ja loppuvuodet eli oikestaan ihan neljän seinän sisällä. Mutta ristikot oli lehdistä ratkottu loppuun aivan viime päiviin saakka.


Kuolema on nykyään monimutkainen prosessi. Aivan mahdottoman monimutkainen prosessi. Lippua ja lappua tulee sieltä ja täältä. Kaikki, vaikka S-etukortin lopettaminen vaatii oman toimenpiteensä. Onneksi äiti ei ollut some-maailmassa. Olen kuullut vähän niin kuin vitsinä, että sieltä saattaa paljastua vaikka mitä...

Ja köyhän ei kannata kuolla. Tuhansista euroista puhutaan. Hautakiven kaiverruttaminenkin maksoi yli 400 €, kivi sentään oli jo olemassa. Perunkirjoitus on vielä edessä ja perikunnan veroilmoituksen tekeminen. Kauhulla odotan mätkähtäviä perintöveroja. Kun sitä rahaa ei ole kamalasti, omaisuus on kiinteistöissä ja metsässä. Pitääkö minun myydä jonkun koti, että saan verot maksettua? Onneksi ei ole muita perillisiä. Ei tarvitse tapella kuin itsensä kanssa. Vaikka kyllä tämmöisen asian edessä olisi ehkä helpompaa, jos joku muukin jakaisi vastuuta.


Olen lukenut äidin päiväkirjaa, jota hän piti 12-17 vuotiaana. Ihan samanlaista tunteiden leiskuntaa, oman riittämättömyyden tuntoa ja huolta tulevaisuudesta siinä oli kuin minullakin saman ikäisenä. "Miestä en ota koskaan, minusta tulee vapaa tiedenainen!", "Siskollanikin on nyt tyttö. Se syntyi 10/6 -siis eilen. Niin minäkin olen nyt kahden lapsen täti - TÄTI. Hyvin imelä sana. Varsinkin kun on itse sen kantaja.", "Vesan nimeä ei tässä päiväkirjassa enää mainita. Piste."

Kotitaloani olen tyhjentänyt kaksi päivää. Vaihtolavalle poltettavaksi kaikki vuodevaateet, isän mapit ja suurin osa vaatteista. En jaksanut lajitella niistä kirpputorikelpoisia. Vielä pitää tehdä yksi tyhjennysreissu. Sen jälkeen  pistän paikallislehteen pikku ilmoituksen ja pidän muulle käyttötavaralle kotikirpputorin. Siihen ei tarvita edes lupaa. Kysyin poliisilaitokselta.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Nyt se on ohi


Nimittäin äidin elontie. Tässä taannoin sain aamulla klo 7,30 puhelinsoiton sairaalasta, jossa kerrottiin, että nyt äiti on tosi huonossa kunnossa. Lähdin samoin tein ajamaan kohti kotipaikkakuntaani. 

Näky sairaalavuoteella oli lohduton. Varmaankin äiti vielä reagoi tulooni ja aisti minut vierellään. Kysyin, onko kipuja, hän vastasi jotain, en kyllä saanut selvää. Todennäköisesti kipuja ei ollut, kiitos morfiinipumpun. Istuin koko päivän hänen vierellään. Ilalla päätin lähteä takaisin kotiin ja palata seuraavana aamuna takaisin. Isällänihän tuo olotila kesti kolmatta vuorokautta. Päästyäni kotiin puhelin soi 45 minuutin kuluttua, äiti oli kuollut. Voi kunka kadunkaan tuota päätöstäni lähteä hänen viereltään pois. Mutta sairaanhoitajat vakuuttelivat, että lähdön hetkeä ei voi tietää. Ei kukaan voi valvoa toisen vieressä lepäämättä välillä itse.

Seuraavana aamuna kävin sairaanhoitajan kanssa katsomassa äitiä. Levollisen näköisenä hän lepäsi. Sitten alkoi hautajaisten järjestelyt. Kirkkoherranvirasto, hautaustoimisto, kuka tulee kantamaan arkkua, ketä kutsun hautajaisiin? Hautajaiset ovat vasta helmikuun loppupuolella, en halunnut samaa pappia, joka siunasi isäni. Lausui tämän nimen väärin ja sama juttu isän veljen hautajaisissa.

Aika hassua, että nyt sitten kirkkoa tarvitaan. Äiti ei ollut kovinkaan uskovainen. Ammattinsa puolesta hän kävi kyllä joka vuosi tekemässä lehteen jutut niin suviseuroista kuin herättäjäjuhlistakin. Enempi tuonne herännäisyyteen ja körttiläisyyteen meidänkin suku on kallellaan. Pappikin on nyt ehta körttipappi. Toinen olisikin ollut lestadiolainen. 

Äidillä oli eräs pitkäaikainen ystävä, kutsuttakoon häntä nimellä Aa. Vielä joulun alla kirjoitimme Aalle joulukortin. Paikallislehdessä on aina muutamalla rivillä mainittu kuolleet. Kun katsoin äitini kohdalla tuota muutaman rivin juttua järkytyin. Hänen yläpuolellaan oli Aan kuoliniuutinen. Eipä olisi äiti arvannut, että näin käy. Ystävykset lähtivät kahden päivän välein...

Nyt sitten odotellaan hautajaisia. Kukat pitää tilata. Perunkirjoitukseen pitää valmistautua. Kotitalo pitää tyhjentää. Valokuvat sieltä hainkin. Niitä on ollut mukava selailla. Muutoin taidan pitää koko irtaimistolle kotikirpputorin.


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Milloin on kevät...?

Kun isäni kuoli kahdeksan vuotta sitten, kävin äitini luona joka toinen viikko. Kun äitini kunto heikkeni, kävin äitini luona viikoittain. Nyt käyn kaksi kertaa viikossa. Joskus mietin, kuinka huonoon kuntoon ihminen voi mennä ja vielä vaan henki pihisee? Onneksi apuun saatiin kotisairaanhoito, joka käy äidin luona aamuin illoin. Minä hoidan kahden perheen talouden, kauppa-asiat ja muut hommat. Ennen niin toimivasta ihmisestä on tullut täysin toimintakyvytön. Kyllähän minä sen ymmärrän. "Soita sinä sinne..." Ja minä soitan. Mutta samalla mietin, minkähänlainen vanhuus minulla on? Jos yleensä elän sinne saakka.

Mutta painonpudotus? Olen käynyt vaa´alla uskollisesti joka aamu. Paino seilaa tasaisesti 64 - 65 kilon välillä. Tänään aamupaino oli 64,2. Ihan hyvin, ottaen huomioon, että perjantaina oli "ilmaisen viinan bileet" ja seisova pöytä. (No, ei ollut häävi... Ja paukutkin olivat laimeita 😂). Mutta tosissaan painon pitäminen tavoitelukemissa vaatii ainakin minulta työtä ja tarkkailua. Paljoa en dietin jälkeen ole lisännyt ruokavaliooni. Silloin tällöin tukevampi luonas.


Joskus herkuttelen ja käyn sushilla... Minä en sitten millään opi käyttämään niitä syömäpuikkoja. Tekisi mieli ottaa mukaan oma haarukka. Ja en kertakaikkiaan pysty syömään tuollaista palasta kerralla. Sitten se hajoaa, kun puraisen sitä.

Pari viikkoa sitten voitin hirvipeijaisista noin kilon painoisen hirvipaistin. Tänään tein siitä hirvipataa. 

2 sipulia
3 porkkanaa
3 paprikaa
2 kynnetöntä valkosipulia
1 chili
2 lihaliemikuutiota
50 g voita
mustapippuria
viherpippureita
suolaa
vettä (jota minulla tuli aivan liikaa)

Pilko hirven liha kuutioiksi. Paista pannulla pinnat kiinni. Pilko kasvikset reiluiksi paloiksi. Lisää voita, koska hirven liha on lähes rasvatonta. Anna muhia uunissa 170°C kaksi ja puoli tuntia.



Oishan tuohon voinut lisätä vaikka mitä katajanmarjoista lähtien, mutta näitä nyt sattui olemaan saatavilla. Tuli hyvää ja mureaa.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Loppurutistus

Yli puoli vuotta tässä ollaan siis dietattu. Monet sanovat, että pelkkä elämäntapamuutos riittää laihtumiseen. Ja höpö höpö. Tai sitten se laihtuminen kestää vuosikausia... Minä olen siis ollut ihan rehellisellä dietillä. Harkinnut mitä olen syönyt ja kieltäytynyt herkuista. 

Ja oikeastaan ihan hyvin on mennyt. Nälkä ei ole ollut ja mielitekoja ei ole ollut. Näinhän se on aina ennenkin minulla ollut. Mutta. Pikkuhiljaa tämä urakka tulee päätepisteeseen. Olen päättänyt, että se luku on 65 kiloa. Ei tämän ikäisen naisihmisen tarvitse enää näyttää miltään luuviululta teiniltä. Bmi jää pikkuisen yläkanttiin, mutta mitäs siitä.


Mutta mitä sitten? Miten saan painoni pysymään niissä lukemissa? Vakaasti olen päättänyt käydä vaa´alla joka päivä. Vaikka sitten reilummankin syömisen jälkeen. Ja palata nopeasti ruotuun. Nyt kimmokkeena toimii se, että työpaikan Verkkopuntariryhmä kokoontuu vielä kerran ensi maaliskuussa. Jospa silloin normaali syöminen olisi jo kuvioissa. Ja se painonhallinta.


Ei se näy olevan helppoa kenellekään. Huomasin, että tämä suurella kohinalla ja julkisuudella laihduttanut Raakel "Raksun remppa" Lignellkin oli palautunut lähes entisiin mittoihinsa. Lehden otsikon mukaan joku sairaus oli aiheuttanut tämän. No joo, vaikka on sairas, voi sitä silti harkita mitä syö. Anteeksi. Mutta tämähän osoittaa vain sen, kuinka vaikea kauan ylipainoisena eläneen on tottua uuteen, hoikempaan elämään.

Mutta kyllä tässä minulla vielä toista kuukautta menee, jos vauhti pysyy tällaisena. Liikuntaa voisi tietenkin lisätä, mutta satunnainen työmatkapyöräily ja geokätkeilykävely saavat riittää. Ja heh, aion ilmoittautua kansalaisopiston valokuvauskurssille. Jos nyt syksyyn ei mahdu, niin sitten kevään kurssille.

.... En mahtunut kurssille. Otetiin 16 ja olisin päässyt varasijalle 33... Ja se kurssi olikin koko vuoden mittainen. Ensi vuonna pitää olla nopea.