torstai 27. kesäkuuta 2013

Ukkonen

"Jesus, ku on hautova ilima" kuten Antti Tuurin Pohjanmaa-kirjaan pohjautuvassa elokuvassa todettiin. Ukkosista on saanut lukea netin iltapäivälehdistä, mutta vasta nyt iltasella täällä Pohjolassa vähän jyristää. Minä olen aina pitänyt ukkosesta. En ole koskaan osannut pelätä sitä. Vasta nyt "aikuisena" olen tajunnut, että ukkonen voi todellakin saada pahaa tuhoa aikaan. Muistan, kun lapsena nautin mökin ikkunoiden ääressä ja katselin salamoiden välkettä järven selällä.

Mummu kertoi kauhutarinoita pallosalamasta, tädin seinästä ukkonen jysäytti lankapuhelimen irti, mökkinaapurista ukkonen halkaisi kuusen... No, anoppi pelkää ukkosta ihan tosissaan ja on kait vähän istuttanut minuunkin kunnoittamista tätä luonnonvoimaa kohtaan.

Meren pauhuun on mukava nukahtaa, niin kuin ukkosen jyrinäänkin.

Matkalta bongattu roskis. Joko roskikset tyhjennetään erittäin harvoin tai joku on riisunut joulukoristeet vasta kesäkuussa.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Aurinkopullo

Kirpputorien koluaminen on tuottanut tulosta. Aurinkopullokokoelmani on kasvanut mukavasti. 

Näiden pullojen lisäksi törmäsin keltaiseen aurinkopulloon. Valitettavasti Aviokki sattui olemaan silloin mukana. "Et kai sinä aio maksaa (piip) tuosta pullosta?" No, perherauhan säilyttämiseksi jätin pullon ostamatta. Ja sekös harmittaa. Mutta ehkäpä törmään vielä jossain tuollaiseen keltaiseen aurinkopulloon. Mutta hinta on varmasti noussut...

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Ohi on, juhannus

Kotona taas. Täytyy sanoa, että en ole koskaan viettänyt näin laiskaa ja vähäruokaista juhannusta. Ja ilma oli mitä loistavin! Tosin aurinko ei aina paistanut, mutta lämpöä riitti. En siis tehnyt oikeastaan mitään. Luin, tuijotin järvelle, makasin sängyllä... Pieni ajatus oli lähteä moikkaamaan serkkuani, mutta ukkoskuuron uhka vesitti ajatuksen.

Ruokaa oli viikonlopuksi varattu paljon. Aatoksi oli varattuna niitä uusia perunoita ja grillissä valmistuivat naudan pihvit. Mutta. Pihvi oli pahaa, sitkeää ja jänteistä... Koiralle meni. Joten ateria koostui perunoista ja salaatista. Seuraavaksi päiväksi oli varattu possun sisäfile, jonka Aviokki kuutio ja paistoi kasvisten kera siinä muurikassa. Annoksesta tuli vain niin iso, että siitä syötiin kaksi päivää. Kun mitään ei tee, niin ei nälkäkään tule. Onneksi. Kasslerit jäivät paistamatta, grillimakkarat pakettiin. Leipää ei mennyt yhtään. Pitää yrittää nyt viikolla korjata tilannetta, ettei ruokaa mene kovin paljon haaskiolle. Niin kuin minä olen joskus sillä kehuskellut, että meilläpä ei mene ruokaa roskiin...

Ja kohta olen (melkein) omavarainen salaattiainesten suhteen. Takana kasvaa ihan perussalaattia ja ihan pienesti voi havaita myös Lollo Rosson nouseen pintaan. Sitten on jotain kukkia, joista ei ole mielikuvaa... odotellaan. Etualalla on kaksi riviä silopersiljaa, kehäkukkia ja kaksi riviä tilliä. Viime vuonnahan tillit tukehtuivat krassin isojen lehtien alle. Ja tukea vasten kasvaa tuoksuhernettä. Kukkalaatikoissa on kehäkukkaa ja sitä, jonka nimeä en muista... (täältä blogistahan sekin löytyisi, jos vain viitsisi etsiä).

torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhannusta

Huomenna se taas alkaa, klo 8,04. Arvatkaas mikä? No, päivien lyheneminen. Voisi kait sanoa, että kylläpäs aika vierii nopeasti. Tämä kesäkuun alku on kyllä mennyt ihan harakoille, poislukien tietenkin matka. Tällä viikollakin olen joka päivä ottanut päiväunet...

Onneksi viikonlopuksi on luvattu lämmitä säätä. Juhannuksen ja hyttyset kestää paremmin, jos edes ilma on suotuisa. 

Bloginkin suhteen on ollut vähän hiljaisempaa. Voisin kait pitää itseäni jo jonkin sortin pitkän linjan bloggaajana. Mutta aina ei vaan tule tarinaa. Kun näitä blogeja seuraa, niin huomaa, että moni ei jaksakaan kirjoitella kovin pitkään. Blogi kyllä aloitataan innoissaan, mutta jo muutaman viikon päästä innostus lopahtaa. Toki täältä löytyy blogeja, jotka ovat olleet "pystyssä" kauemmin kuin tämä omani. Hyviä ja mukavia blogeja. Minusta on ihan luonnollista, että välillä kirjoittamisesta pitää levähtää, ihan niin kuin työnteostakin. Kyllä sitä juttua sitten taas alkaa tulemaan.

Joten rentouttavaa juhannusta kaikille! Itselläni ei ole mitään stressiä. Vain mökillä, keskellä ei mitään, oleskelua.




tiistai 18. kesäkuuta 2013

No niih...

Toukokuun lopussa saamani flunssa ei ollutkaan selätettävissä tuosta vain. Varmaan asiaa pahensi se, että en levännyt koko aikana. Ensin töitä aamusta iltaan ja sitten heti reissuun lähtö. Nyt poskionteloissa tuntuu olevan jotain ja korvatkin soivat koko ajan. Iltapäivälle sain lääkäriajan. Ja väsyttää ihan kamalasti. Siinä nyt ei sinänsä ole mitään uutta...

Kävin muuten ostamassa niitä uusia perunoita. Ruåttalaisia, marketista, 99 snt kilo. Ihan maistuivat uusilta perunoilta (siis suomeksi: eipä paljon miltään, olivat varmaankin Timoa). Torin kotimaiset Siiklit (parempi varhaisperunalajike) maksoivat 10 euroa litra. Aviokki laski oikein perunoiden massan avulla, että kilohinnaksi torin perunoille tuli liki 13 euroa. Tiedän, että markka-ajattelu on tyhmää, mutta kuka olisi markka-aikana maksanut perunoista liki 75 mk/kilo? Tänä aamuna hinta oli laskenut jo 8 euroon/litra. Pitänee kait sitä juhannukseksi ne Siiklit kuitenkin hakea.

Hemmottelua reissussa, täydellinen jalkahoito. Kreikkalaiseen tyyliin ei tuostakaan kuittia saanut (30 euroa) ja en kyllä viitsinyt sitä kinutakaan. Siinä hoidon kestäessä rupatellessamme paljastui, että jalkahoitaja-tytön äiti oli ruotsalainen ja hän puhuu kotonaan äitinsä kanssa aina ruotsia. Siispä vaihdoimme lennossa kielen englannista ruotsiin. Näin minäkin sain mahdollisuuden verrytellä "pakkoruotsiani". Jå, det var mycket roligt!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Muistoja matkalta

Pistänpä tähän vielä muutaman muiston matkalta. Tämän jälkeen alkaakin taas tavallinen arki. Lämpimien ilmojen odottelua, siivouksen suunnittelua... Uusia perunoita aioin käydä metsästämässä torilta. Aina ennenkin niitä on viikko ennen juhannusta saatu.

Etsi kuvasta lammas. 

Etsi kuvasta aasi. Tämä on vähän vaikeampi, mutta sen korvat ja otsa näkyvät kuvan keskivaiheilla, noin 1/3 vasemmasta reunasta.

Ei Kreikkaa ilman kissaa.

Hepokatti piti jonkin aikaa lepotaukoa patiollamme. En uskaltanut mennä tämän lähemmäksi, ties vaikka olisi pompannut päälle...

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Ja reissussa syötiin...

...joka päivä seisovasta pöydästä. Kuten olen jo pariinkin kertaan maininnut, en oikein pidä matkailusta, jossa on koko paketti valmiina. Aamupala hotellilla menettelee ja on ihan kivakin, mutta että päivällinenkin... No, tähän pakettiin kuului päivällinen. Oikestaan se oli ihan hyvä, sillä hotelli oli keskellä ei mitään ja lähimmät paikalliset ruokapaikat olivat siellä Lindoksen kylässä. Mutta siltikin ruokapaikan etsiminen iltaisin kuuluu minun hyvän matkan pakettiin.

Kyllähän hotellin aamupala ja päivällinen olivat tosi monipuolisia. Päivällisellä oli aina jokin teema. Aasia, Italia, kreikkalainen ilta... Kamlasti en ruuista viitsinyt kuvia ottaa, olisi herättänyt varmaan kummastusta.




Kun päivälliselle meni heti ravintolan auettua, klo 19.00, sai vielä ulkopaikan. Reisussa söin  vain kaksi kertaa päivässä. Aamupalan klo 7.00 ja päivällisen klo 19.00. Tuollainen aterioiden rytmitys ei ole ollenkaan minua varten. Aamupalan aika on ihan ok, mutta päivällinen on suomalaiseen rytmiin tottuneelle liian myöhään. Ehtii tulla nälkä. Ja sitten aamulla on ajatus, että taasko syömään?




Salaattipöytä kummaltakin puolelta. Minä söin joka päivä alkuruuaksi kreikkalaisen maalaissalaatin ja tsatsikia :D, Kreikassa kun oltiin. No, otin kyllä lisukkeeksi toisesta pöydästä milloin pateeta, milloin juustoja, milloin sushia... Ja pääruokia oli sitten kaikkea maan ja taivaan väliltä. Parempaa ja ei niin hyvää. Jälkiruoat olivat ihania. Yhtenä iltana jälkiruokapöydässä oli sellainen suklaaputous, jonka kohtaamisesta olen monesti haaveillut. Dippasin kohtuudella vain marengin, kiivihedelmän paloja ja pari mansikkaa.

Ja niinä kolmena kertana, kun kävin itse kylällä, kuului tietenkin nauttia frappea, tuota aivan ihanaa kylmää kahvijuomaa!


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Lenkkeilyä Lindoksessa

Heräsin joka aamu Lindoksessa siinä klo 6.00, ilman herätyskelloa. On näköjään jäänyt työrytmit päälle. Kolmena aamuna jaksoin flunssasta huolimatta lähteä lenkille. Hotellimme sijaitsi lahden pohjukassa "kuopassa", josta oli poispääsy vain ylämäkeen. Tuonne Lindoksen keskustaan oli taivallettava tappavaa ylämäkeä noin 2,5 km.


Eli tässä kohtaa on uuden Lindoksen keskus, vanha kaupunki on tuolla alhaalla. Ensin siis nousua 2,5 km, sitten laskeutuminen tuonne vanhaan kaupunkiin. Ja paluu hotellille päinvastoin. Yhtenä päivänä nousimme vielä tuonne kukkulan päälle paikalliseen Akropolis-temppeliin. Matkaa en tiedä, ehkä kilometri vuoren rinnettä mutkitellen, mutta ylöspäin nousua oli 116m. Ja minä tein sen! En olisi ikinä uskonut jaksavani nousta tuonne. Sinne olisi ollut aasikyyditys, 5 euroa suunta, mutta säälin aaseja sen verran ja suomalaisella sisulla nousu kyllä sujui.


Vanhan kaupungin kujat olivat kapeita. Kaupunki on ollut asuttuna jo 1000 vuotta eaa. Uusia taloja kaupunkiin ei saa rakentaa, rakennusperintö on tarkoin suojeltu. Täällä ei autolla ajella. Ja koska olimme liikkellä aikaisin, saimme myös nauttia ihanasta rauhasta. Mutta sitten siinä klo 10.00 paukahtivat paikalle ensimmäiset bussilastilliset turisteja. Ja heitä riitti. Vuoroveden tavoin he vyöryivät kaduille ja rauha oli mennyttä.

Kukkulan laen linnoitusta kunnostetiin. Nämä pylväät ovat selvästi uustuotantoa.

Ketä lie tuossa istuu, mutta minä pysyttelin viisaasti pois reunoilta. Minkäänlaisia suojakaiteita ei oltu edes turisteja varten rakennettu ja tuosta oli siis se yli sadan metrin pudotus alaspäin. Vähän minua hirvittivät ne turistit, jotka nousivat noille kivipaaseille seisomaan ja valokuvauttivat itseään. Minua huimasi jo pelkkä ajatus.

Aviokki reippaampana kuin minä, teki joka päivä tuon reissun kahdesti. Siis nousu kylään ja laskeutumine vanhaan kaupunkiin. Ja paluu päinvastoin. Jotta emme olisi olleet kokonaan hotellin tarjonnan (ja minibaarin) varassa, hän lähti aamuisin täydentämään nestevarastojamme. Vissyä kului uskomattomia määriä. Ja iltapäivällä hän kävi ostamassa iltapäivälehden, Daily Mailin. Lehti painettiin myös siellä. Näköjään brittituristeja on niin paljon liikkeellä, että homma kannattaa. Iltasanomia ei näkynyt...

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Maalaiset matkalla

Lähdin siis pää täynnä räkää reissuun. Ja palasin reissulta puoli päätä räkää täynnä. Sinänsä flunssa ei haitannut reissussa mitenkään, mitä nyt nenää joutui niistämään tuon tuostakin. Jaksaminen oli ihan normaalia. Laskeskelin, että kulutin 120 nenäliinaa, joihin niistettiin ainakin 2-3 kertaa sekä tyhjensin hotellihuoneen "tissue-boxin" (siis sellaisen, josta vedetän paperi ja uusi tulee aina puoliksi esille). Ja korviin sattui aivan vimmatusti etenkin koneen laskeutuessa. Nyt ymmärrän, miksi jotkut pikkulapset itkevät ihan kamalasti koneen nousun ja laskun aikana. Olisi tehnyt itsekin melkein mieli huutaa.

Mutta reissuun. Alun hyvän lähdön jälkeen kaikki ei sitten mennytkään ihan putkeen. Rodoksen kentällä oli niin voimakas sivutuuli, että jouduimme laskeutumaan 15 minuutin lentomatkan päähän Turkin puolelle. Joo... ja kun olimme liikkeellä tanskalaisella koneella (Thomas Cook) ja olimme suomalaisia, sieltä lähtö ei osoittautunutkaan niin helpoksi. Aavistin kyllä sen, onhan poliittinen tilanne Turkissa erittäin epävakaa. Turkkilaiset venyttivät lähtölupaamme liki kolme tuntia. Tunnelma konessa säilyi silti melko leppoisana, koneen avatuista ovista tuli raikasta ilmaa koneeseen ja kukaan ei hermostunut. Eräs pikkulapsi alkoi kyllä kiukuttelemaan, mutta taitava isä lahjoi lapsen karamellillä :) Oltuamme hetken poliittisia pelinappuloita, laskeuduimme Rodoksen kentälle liki neljä tuntia myöhässä.

Hotellimme Aqugrand sijaitsi lähellä Lindoksen kaupunkia, mutta silti kaukana kaikesta. Rodoksen keskustaan oli matkaa noin 50 km ja Lindoksen kylään oli ylämäkeä matkaa noin 2,5 km. Koska hotellimme oli niin syrjässä ja me sen ainoat suomalaisasiakkaat, pääsimme hotellille taksilla. Ylellistä. 

Ja sitten. Ihan hävettää. Kun aloin vaihtamaan kevyempiä vaatteita ylleni, en saanutkaan matkalaukkuani auki. Ja lähempi tarkastelu osoitti, että tuo laukku ei ollut edes minun! Voi prk, prk, prk! Ei auttanut muuta kuin alkaa soittelemaan oppaalle ja selvittäämään asiaa. Minä en ole koskaa törmännyt samanlaiseen laukkuun kuin minulla. Punainen Samsonite keltaisin terein ja harmain lukoin. Ostin laukun aikanaan sillä periaatteella, että ei tarvitse siinä lentokentän hihnalla arpoa lukuisten tummien laukkujen joukosta, mikä niistä on oma. Ja nyt sitten olin liian huolimaton!!!

Taksilla takaisin lentokentälle, oma laukkuni odotti siellä "lost ja found"-osastolla ja toinen laukku taksilla omalle omistajalle. Rahaa paloi heti kättelyssä semmoiset 150 euroa... Minun virheeni ja minun kustanettava... Onneksi sain taksikuskiksi aivan ihanan sedän, joka puhui myös englantia taitavasti. Hän auttoi minua lentokentällä asioiden selvittelyssä.

Ja vihdoin takaisin hotellilla klo 19,30. Alkuperäisen suunnitelman mukaan siellä olisi pitänyt olla jo ennen puoltapäivää... Kaipa nämäkin kokemukset rikastavat.

Hotelli oli aivan ihana. Jos olisi halunnut (ja ollut rahaa), sieltä olisi voinut varata itselleen vaikka hovimestarin. Eli oma allas, aurinkoinen köllötyspaikka (kuva on otettu aikaisin aamulla, sieltä se aurinko jo pilkistää) ja ihana, varjoinen patio. Tuossa sohvalla köllöttelin joka ilta ja lueskelin kirjaa (Rosa Liksom: Hytti nro 6) tai täyttelin Daily Mailin keskiaukeaman sudokuja...

Nämä ovat tuoleja niiden selkäpuolelta. Aika huono istua mutta kauniita.