sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Tänä kesänä parvekkeeni on pinkki

Oho! Onpas ollut pitkä tauko blogin päivityksessä. Mutta välillä inspiraatio on kateissa, niin kuin melkein kaikki muukin. Kevättalvella ostin ison kasan siemenpusseja tarkoituksena esikasvattaa niitä kesää varten. Arvaa kasvatinko? No en. Ostin uudet kankaat olohuoneen tauluihin. Arvaa virittelinkö ne? No en. (Siis niihin Ikean tauluihin, jotka olen jo kerran päällystänyt, en vain löytänyt täältä blogiarkistosta niiden kuvia...)

Kesä antaa odotututtaa itseään. Joka ikinen vuosi olen istuttanut kesäkukat toukokuun puolella. Niin tänäkin vuonna, nippa nappa. Viimeistä päivää kun viedään. Kukkien väriksi valikoitui pinkki ja valkoinen. Ihan hyvin ne sopivatkin parvekkeen harmaaseen yleisilmeeseen.


Eli perinteiset ja kestävät pelargoniat aurinkoisimpaan nurkkaan.


Ahkeraliisaa, vakoista Lumihiutaletta (?) ja joku köynnöskasvi, jonka nimi uhohtui, parvekelaatikkoon.



Sekä pitkään haaveilemani tomaatin taimi. Saapas nähdä, syödäänkö meillä loppukesästä itse kasvatettuja minitomaatteja.


Näitä kukkia pitää sitten muistaa "napsutella" ja heilutella, että pölyytys tapahtuu. Ja muutenkin pitää googlailla tomaatinkasvatusvinkkejä.


Ja taas sataa vettä, lämpötila on siinä +12°C. Ainoa positiivinen seikka ulkona on luonnon ihana vihreys, sen monissa eri sävyissä. Saavu kesä, saavu! Lahjaksi saamani Muurinkellokin on pinkki.




8 kommenttia:

  1. Hassua, juuri tänään ajattelin, että mitä sinulle kuuluu, kun ei ole päivityksiä "kuulunut". Välillä tosiaan tulee kirjoiteltua enempi ja välillä sitten on jutun juuret kokonaan kateissa.

    Upeat parvekekukat! Itselläni on useana vuonna ollut ämpäritomaatteja ja niistä on tullut kivasti satoa.

    VastaaPoista
  2. Kiva, että joku muistaa :) Jotenkin vain iski täydellinen blogiväsymys. Olen kyllä käynyt aina silloin tällöin vilkuilemassa, mitä tänne kuuluu. Mutta pienen tauon jälkeen jutun juurta varmasti löytyy.

    Toivottavasti tomaattisatoni onnistuu!

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon, olit päättänyt väriteemasta ennen kukkaostoksia. Juuri näin pitäisi tehdä, mutta arvaa olenko toiminut samoin kuin sinä. En ole, ja meidän terdellä kukertaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei välttämättä tarvitse väriteemaa. Tämä tuli oikeastaan vähän vahingossa. Mutta kenties ostan vielä sekaan vähän jotain keltaista... ja sinistä :)

      Poista
  4. Upeita kukkia sinulla <3 Oma parveke on niin täynnä hyötykasveja, että jopa yksi kukka mahtui joukkoon :D
    Suosittelen tukemaan tuon tomaatin vielä paremmin. Näyttäisi kuitenkin runkokirsikkatomaatilta, joten vaatii tuen ihan ylhäälle asti. Tueksi käy esim ylhäältä tuleva naru mitä kieputtaa tuohon varren ympärille. Hieman iso ruukku olisi myös parempi, tai sitten kuva vääristää. Noin 10l olisi yhdelle tomaatille omien kokemusten mukaan minimi tai sitten jatkuva kastelu ja lannoitus pienemmässä ruukussa.
    Tomaattien kasvatus on ihanaa. Itsellä on tuolla parvekkeella noin 30 "taimea". Niistä reilu kymmenen menee töihin ja toinen moinen jää parvekkeelle ja loput eli huonoimmat taimet menee kompostiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Mökkikuntani puutarhassa törmäsin myös matalampaan tomaatin taimeen, mikähän sitten lie ollutkaan. Aioin kyllä kotiuttaa sen ensi viikonloppuna. Sinä sitten varmaan tunnistat sen. Tai kyllähän ne puutarhalla kertovat. Mutta jostakinhan on aloitettava. Kiitos hyvistä vinkeistä. netti ei aina opasta kaikkeen. :)

      Poista
    2. Matalampi tomaatti on yleensä pensastomaatti. Niitä ei juurikaan tarvitse tukea vaan kasvavat pensasmaisesti. Omat runkotomaatit kasvavat sinne 2-2,5metriin. Yleensä katkaisen ne sitten kun ne ovat tehneet kukkia tarpeeksi että alkaisivat kypsyttää hedelmiä pituuden kasvamisen sijaan. Muistathan poistaa näistä pitkistä tomaateista "varkaat" eli uudet taimet jotka alkavat kasvaa oksan "juuresta" :) Niistä matalemmista pensastomaateista näin ei tarvitse tehdä paitsi jos ihan kauhean tiivis puska tulee niin sitten voi harventaa että tomaatit kypsyvät. Tomaatin kasvatus on koukuttavaa puuhaa, ensi kesänä sulla ei oo kukkia ollenkaan ;)

      Poista
    3. Juu, varkaita on poistellut. Ja jo nyt näkyy ainakin 5 pienen pientä raakiletta :)

      Poista