keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Taas ulkomailla...

... nimittäin Ruotsissa. Näin lähellä rajan pintaa asuneelle, kuuluisat rasvareissut Ruotsiin kuuluvat ihaniin lapsuuden muistoihin. Olen varmaan jo joskus asiasta kertonutkin. Mutta silloin esimerkiksi voita sai tuoda jotain (kg)... per henkilö. Joten kaikki halukkaat otettiin autoon mukaan, imeväisistä lähtien. No, meillä oli vain isä, äiti ja minä. Ja äiti keksi sellaisenkin keinon, että ensin käytiin koko porukalla Ruotsin puolella ja lastattiin sallittu voi määrä autoon ja äiti kävi vielä kävellen toisen reissun...

Mutta mistä tulivat nuudelit Suomeen? Ruotsista ja Haaparannan kautta. Mistä tulivat maustettu vissy, oliivit tai Sweet thai chili -kastike? No, Ruotsista. Kaikkea noita on rahdattu Haaparannalta ennen kuin niitä saatiin Suomen kaupoista.

Joten vieläkin minun pitää päästä ainakin kerran vuodessa Haaparannalle. Ja on se vaan kumma, miten tuon läntisen naapurimaan kaupan valikoima vaikuttaa paljon mukavammalta kuin Suomessa. Ihan vaan tavallisessa Ica Maxi Marketissa. Nyt lähti mukaan mm. pursotteita voileiville (toki näitä osaa saa Suomestakin, mutta aikamoisen kalliimmalla hinnalla). Osaa on jo kuvanottohetkellä käyetty..., noin 3, 50 euro tuubi.


Tai pursotettavaa appelsiinmarmeladia ja ekolookista sinappia...


Ja tämä nyt oli ihan höpsö ostos, pizza kit. Mutta jos se maksoi alle 3 euroa... Pizzapohja ja tomaatikastike.


4 kommenttia:

  1. Voi määki muistan ne voin hakureissut, vielä niitä tehtiin ainaki 80-luvun lopulla... nostalkista muistelua :D Mutta nyt kävin pari kertaa Ikeasa muutama viikko takaperin, enkä käyny muisa kaupoisa ollenkaa, en ees näkkileipää hakemasa, sain jalakani kipiäksi jo pelekästä Ikeasa haahuilusta...

    Asiasta kolomantee, vieläkö sua o kiusannu ne ulukomaan mainostajat?? Mää laitoin omasa lokisani kommentoinninki vaa jäsenille, ku alako nii rassaamaa ne niitten roskaposti... mulla ku tullee sähköpostikki puhelimmee ni parikytä kertaa päiväsä köö maili kilisi ja vaikka niitten posti mennee onneksi suoraa roskapostiin, ni se kilinä sai munt hermoraunioksi... jokoha uskaltas aukasta, harmittaa ku ei tuu yhtää kommenttia, tuntuu että itekseenkö sitä vaa höpöttää :/

    Mukavaa loppuviikkua Manta!

    VastaaPoista
  2. Me taas ei käyty Ikeassa ollenkaan, ihan vaan ruokakaupassa. Oli vähän semmoinen hupiajelu. Mutta kyllä se itse asiassa on kaukana hupiajelusta. Kun jostakin Iistä eteenpäin körötellään vaan rekkojen perässä vailla ohitusmahdollisuutta Kemiin saakka. Sitte siellä on niitä joitakin harakiri ohittelijoita...

    Mulla noita ulkomaanposteja tulee silloin tällöin. Oon ajatellut, että en ota stressiä, poistan vaan. Tosin mulla ei oo kännykässä sähköpostia.

    VastaaPoista
  3. Minäkin ostan pursotettavaa marmeladia, tosin myös sitä lasipurkissa olevaa. BOB on suosikkimarmeladini ja ainoa jota syön. Lapsena asuin lapissa ja käytiin ruotsista ostamassa bobbia. Olihan se hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lapsena sain/ostettiin myös BOBin mehua. Oli se hyvää :) Ja Maraboun suklaalevy.

      Muutama vuosi sitten ostimme myös auton talvirenkaat asennuksineen Haaparannalta. Säästöä 100 euroa, polttoainekustannukset huomioiden.

      Poista