lauantai 29. elokuuta 2015

Olohuoneen uusi ilme

En ole mikään sisustusfriikki. Tottakai pidän kauniisti sisustetuista kodeista ja sisustublogejahan löytyy pilvin pimein. Mikä on tyylini? Varmaankin mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen. Ja pidän väreistä. Valkoinen tai mustavalkoinen koti ei ole minua varten. Eikä vaaleanpunainen tai pastellinen yleensäkään.

Nyt kun talossa on kaksi vilkasta koiraa, sisustuksen pitää olla myös koiraystävällinen. Pidin tavattomasti entisen sohvamme mallista. Mutta. PikkuKoira pissasi sille. Ja pissasi toisen kerran. Ja IsoKoira pissasi päälle... Sohva oli menetetty. Sitä imeytynyttä koiranpissaa ei sohvasta saanut pois. Eikä niitä miljoonia karvoja.

Olen aina vieroksunut nahkasohvaa, mutta nyt oli pikku pakko ostaa nahkasohva. Kamalasti en viitsi vielä sohvaan sijoittaa, tiedä mitä tapahtuu. Kruunukalusteesta löytyi yksinkertainen malli sopuhintaan.

Toinen ongelma on matto. Liian keveät matot ovat aina rullalla koirien juostessa ja temmeltäessä niiden päällä. Prismassa oli mielestäni mukava ja tukeva matto satasella. (No, 99 euroa...). Kun se sitten viime viikolla oli vielä 20% alennuksessa, nappasin maton matkaani. 80 euroa ei mielestäni ole paha hinta matosta.

Tämmöinen siitä olohuoneesta sitten tuli. (Olen retusoinut kuvan alareunasta PikkuKoiran syömän divaanin kulman pois. Se voi vielä korjata.). Ja sohvapöydässäkin näkyvät pienten hampaiden jäljet. Minulla on toinen samanlainen pöytä jemmassa, se odottaa pääsyään esille muutaman vuoden kuluttua.



Ihan turhaan olen nahkasohvaa pelännyt. Mukava istua, ei jää paljas iho kiinni ja mikä tärkeintä, tosi helppo pitää puhtaana!


4 kommenttia:

  1. Meillä oli aikoinaan nahkasohva nojatuoleineen. Tykkäsin niistä oikein kovasti, mutta asunnonvaidon yhteydessä niistä piti luopua. Niitä on välillä tullut ikävä, koska ne oli tosiaan niin helppo pitää puhtaana.

    Upeat väri tuossa matossa, eikä hintakaan ole ihan mahdoton.

    Mukavaa elokuun loppua!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuo sohva kestää muutaman vuoden. Ei ole mikään merkkisohva...

      Poista
  2. Meillä kotona oli joskus vähän aikaa nahkasohva ja voi että minä vihasin sitä! Se oli kesällä kuuma ja talvella kylmä ja paljas iho tarrautui siihen kiinni ja liukkailla vaatteilla siltä putosi ja se oli ihan hirveä. :D Onneksi äitini oli samaa mieltä ja hankkiutui siitä kammotuksesta eroon. :) Ja lisäksi muuten meidän kissat kävi aina sen sohvan kimppuun, vaikka mitään muuta huonekalua meillä ei ole koskaan eläimet tuhonneet...

    Tuo teidän on kyllä kivan näköinen. Toivottavasti on mukavampi käytössä, kuin se meillä ollut. :)

    Minua aina huvittaa sisustusblogeissa se, kun ihan aina ne bloggaajat sanoo, että "ihan meidän näköinen sisustus". Ja kaikilla on ihan täsmälleen samanlainen; kun muutamaa lukee peräkkäin, ei jälkeenpäin muista, mikä oli kenenkin blogista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, minustakin sisustubloggaajat sisustavat kotinsa tismalleen samoilla muotikalusteilla. Pitää olla Kartellia ja Stringiä jne... Tuttavallani, kissaihmisellä, oli nahkasova ja kissat tuhosivat sohvan alta aikayksikön :)

      Poista