keskiviikko 9. elokuuta 2017

Lindos blu, Luxury hotel & suites



Neljän vuoden jälkeen jälleen Kreikassa. Äitini kuoleman, koiran kuoleman, perunkirjoituksen, veroselvittelyjen ja kotitalon myynnin jälkeen päätin, että olen ansainnut jotain parempaa. Oliko tämä loma sitä? No, ainakin aurinkoa ja lämpöä riitti. Pistin tuon hotellin nimen tuohon otsikoksi. Kun itse etsin tietoa ao. hotellista, en sitä paljoakaan ainakaan suomalaisesta näkökulmasta löytänyt.

Hotelli sijaitsi noin 2km Lindoksen keskustasta pohjoiseen. Tie oli kapea ja vilkasliikenteinen, ei jalankulkijoille tilaa, joten kävely kaupunkiin 34°C helteessä olisi ollut lähinnä kidutusta. Kävimme kaupungissa kerran taksilla; 8,5 euroa kaupunkiin ja 6 euroa takaisin.


Itse hotelli oli monitasoinen ja monimutkainen kokonaisuus, Esim. ruokaravintolaan mennessä huoneestamme piti nousta seitsemän kerrosta ja käyttää kolmea eri hissiä. Sama alaspäin rantaan mentäessä plus 87 porrasta ja koko ajan muuten vain kaltevaa pintaa. Eli yhteensä 14 kerrosta. Eräs englantilainen herrasmies sanoi hississä, että häneltä meni neljä päivää systeemin opetteluun (vitsi, vitsi), mutta kyllä siihen ainakin kaksi päivää menee.

Vastoin periaatettani otimme taas puolihoidon. Syynä se, että keskustan ruokapaikkoihin olisi pitänyt mennä aina taksilla. Positiivinen yllätys oli joka ilta huoneeseen tuodut kaksi puolen litran vesipulloa ja kaksi suklaakonvehtia. Jos konvehdit jätti pöydälle, siivooja korjasi (söi?) ne seuraavana päivänä pois. Myös hedelmäsalaattia ja jääteetä tuotiin huoneeseen.


Rannallekin tuotiin litran pullo vettä.



Aika mielenkiintoinen luettava tuo kirja, Marko Lönnqvist, elämäni gangsterina. Alunperin mieheni osti sen lentokentältä itselleen, mutta jostain syystä kirja päätyi minun luettavaksi. Aivan outo maailma minulle, mutta ei ollenkaan tyhmä mies tuo kertoja ja päähenkilö.

Ravintolan illallinen oli aivan oma lukunsa. Ravintola ainakin pyrki olemaan ns. Fine Dining -ravintola. Ensin alkukeitto, sitten salaatti ym. buffet, pääruoka kolmesta eri vaihtoehdosta tarjoiltiin pöytään ja lopuksi jälkiruokabuffet.

Tarjoilijoita oli paljon, varmaankin ainakin kymmenen tai kaksitoista. Nuoria opiskelijoita, joille oli opettettu tarkkaan, mitä kertoa kulloisestakin ruuasta. Joka ikinen öljy-basilika tippakin lautasen koristeena esiteltiin. Samoin fraasit "Did you enjoy your meal?" "May I take your plate" ym.

Mutta nuo buffetit.





Siis näitä pikkunäperryksiä, perussalaatteja ja lihamestari lihojen kanssa. Itse olen sitä mieltä, että "vähemmän on enemmän". Ruokalistassa oli lueteltu noin 30 buffetruokalajia. Ja missä oli kreikkalainen keittiö? Jos pääruokana on vaihtoehdot kala, liha tai kasvis, niin eikö neljäs voisi olla se perinteinen kreikkalainen. Nyt oli jos mitä villisikaa, hummeria tai punakampelaa. Ihan hyvää, mutta...

Ja entäs ne jälkiruuat...? Röyh!




Ylhäällä macaroni, suklaata oli monessa eri muodossa. Samoin erilaisia hedelmäjuttuja. Jälkiruokavaihtoehtojakin oli varmasti 20. Jälleen "less is more".

Oliko hyvä loma? Ilma oli mitä loistavin, +34°C - +35°C. Meren rannassa puhaltava tuuli vilvoitti mukavasti. Muutoin olisikin ollut aivan liian kuuma. Uima-altaallakin pystyi vilvoittelemaan. Hotelli oli tarkoitettu vain aikuisille. Huone oli perussettiä. Mukavammissakin olen ollut. Mieheni näki, kun yhden huoneen oven ali livahti sisilisko. Onneksi meidän huoneen oven alareunassa ei ollut niin suurta rakoa. Ja jos huoneen pöydälle unohtui jotain syötäävää, paikalla oli miljoona pientä muurahaista. Muutoin niitä ei näkynyt.

Positiivista oli henkilökunnan mukava palvelu. Joskin ravintolahenkilökunnan nuorista tarjoilijoista paistoi opeteltu kohteliaisuus. Siivoja olivat aina yhtä hymyä. Jätimme viikon lopuksi siivojille tippiä 30 euroa. Rankkaa työtä kuumassa ilmassa aamusta iltaan. Ja aina on käsketty hymyillä.

Kyllä kait se kannatti vähän normaalia enemmän tästä lomasta maksaa. Hotelli oli kokonaisuudessan hieno, ranta oli hyvä ja ruoka oli loistavaa, vaikka sitä oli liikaa... Ensi kerralla kuitenkin jonnekin muualle :)


1 kommentti: