torstai 22. elokuuta 2013

Blogihaaste

Sain Teijalta blogihaasteen. Välillä ne ovatkin ihan kivoja, kun ja jos jutunaiheet meinaavat ehtyä. Nyt vain blogin täällä päässä on ollut vähän hiljaisempaa. Äiti joutui taas sairaalaan ja mieli on ollut aika apea. Eli ei ole oikein huvittanut mikään. Mutta elämä on.

HAASTEEN SÄÄNNÖT!
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Pitää valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa ja haastaa ne
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista! :)

Teijan kysymykset:

1. Jos/kun sinulta kysyttiin 5 vuotiaana, mikä susta tulee isona, mitä vastasit?
Ihan tarkkaan en muista, mikä oli lapsuuteni toiveammatti. Mutta sen kyllä muistan, että nuoruudessani se oli kätilö. Toteutinkin uraani niin pitkälle, että pääsin jopa sairaanhoito-oppilaitokseen. Mutta pääsin myös yliopistoon. Joten ehkä vähän vanhempien painostuksesta ja toiveesta valitsin yliopiston. Ihan tyytyväinen olen valintaani ollut.

2. Ajattelitko jäädä eläkkeelle nykyisestä työstäsi tai työstä, johon nyt opiskelet?
Minä olen jo niiiiiin vanha, että eiköhän ne eläkepäivät tästä ammatista joskus koita. Ja minä en todellakaan haaveile työskenteleväni kuin just sen, mikä on pakko.

3. Lankapuhelin vai kännykkä?
Kännykkä, ehdottomasti. Suoraan sanoen en muista/ymmärrä, miten ennen lankapuhelinaikana tultiin toimeen.

4. Mistä luonteenpiirteestäsi läheisesi pitävät eniten?
No sitä pitäisi kysyä heiltä. Veikkaan, että olen kuitenkin aika vaikea tyyppi. Lähtihän se ensimmäinen aviomieskin kävelemään...

5. Lappi vai Malediivit?
Malediivit! Rakastan lämpöä, aurinkoa ja hiekkaa... Mutta hyvänä kakkosena tulee Lappi, sen hiljaisuus ja äärettömyys.

6. Pitääkö vaatteet silittää?
Hih, hih. Kerran yksi kolleegani sanoi, että se on hänenkin häpeänsä, jos hänen miehensä kulkee ruttuinen paita päällä. Minä en ole koskaan silittänyt yhtään miesten paitaa. Itse ovat sen homman hoitaneet. (Ehkä se ensimmäinen aviomies lähtikin siksi kävelemään... hih). Mutta keittiöpyyhkeet ja tyynyliinat silitän. Ne on pakko silittää.

7. Miten hemmottelet itseäsi?
Matkustelemalla. Pidän kaupunkilomista ja löhölomista aurinkorannoilla.

8. Elätkö tässä hetkessä vai katse jämäkästi kohti tulevaisuutta?
Kyllä sitä tässä hetkessä tulee elettyä mutta tulevaisuudensuunnitemiakin täytyy olla.

9. Kuinka kauan oletat pystyväsi elämään ilman kännykkää, läppäriä, telkkaria ym.?
Nippa nappa viikonlopun yli...

10. Laskiaispulla hillolla vai mantelilla?
Mantelilla! ehdottomasti...

11. Oletko tyytyväinen etunimeesi?
Kyllä!


Tässäpä nämä vastaukset. Kerron faktat seuraavassa postauksessa. Ne ovatkin vähän vaikeampia. Tässä kirjoitellessani äiti soitti sairaalasta ja oli huolissaan, kun ei muistanut minne auto oli jäänyt. Oli nimittäin viety kaupasta ambulanssilla sairaalaan. Muisteli, että auto saattaa olla Prisman parkkipaikalla... Huoh. Huomenna töiden jälkeen siis tuonne yli sadan kilometrin päähän ja etsimään autoa sieltä Prisman pihalta. Ja se kun on semmoinen jättiparkkipaikka...


4 kommenttia:

  1. Tsemppiä Manta, kaikesta huolimatta mukavaa viikkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kyllä sitä miettii, että mitähän tässä pittää vielä jaksaa...

      Poista